U-tube

Julkaisualustat vaihtelevat, Hytönen pysyy

2011-02-17T12:32:00.003+02:00

Meikäpoika löytyy tästä päivämäärästä eteenpäin osoitteesta

http://www.hevoskuuri.fi

Katsokaa ja nauttikaa.

Nämä jutut jää tänne, mutta uudet tulee tuonne. Hyvää kevättä ja anteeksi kaikille, jotka kävi täällä läpi mustan syksyn ja kylmän talven. Lupaan parantaa päivitystahtia uudessa blogissani.

Herkistävä flunssa

2010-09-28T21:23:00.000+03:00

Myönnetään. Vähän turhan harvaksi on päässyt blogitustahti menemään. Olen tästä hyvin pahoillani enkä pelkästään teidän vuoksi, hyvät lukijat, vaan ihan itsenikin vuoksi. Tykkään nimittäin kirjoittaa.

Yksi syy taukoon ovat ollut terveysongelmat, jotka ovat varjostaneet minua jo huhtikuusta lähtien. Uhrasin elokuussa muutaman senttilitran vertani laboratorion tätien ja setien käyttöön enkä turhaan. He löysivät sieltä mykoplasman vasta-aineita.

Osasin toki epäillä infektiota. Nainen, joka asuu luonani sairasti tämän taudin vuosi sitten. Suurimmalle osalle se on melko vieras juttu, joten sen epäileminenkin on näissä tapauksissa vaikeaa.

Koska mykoplasmasta on niin vähän järkevää eli maallikolle sopivaa tietoa saatavilla, haluaisin itse kirjoittaa omista oireistani ja kokemuksistani laajemmankin dokumentin. Tämän lisäksi pitäisi kuitenkin päivittää tätä blogia, tehdä 15-sivuinen harjoitustyö, 10-sivuinen luentopäiväkirja, viiden sivun essee sekä 25-sivuinen kandidaatintyö. Saatan joutua priorisoimaan edellämainitut sen sairaskertomuksen edelle. Aikaa noihin kaikkiin kyllä löytyisi, mutta eihän sitä viitsisi ihan koko aikaa kännissä olla.

Tällä kertaa näppäimistöni kirvoitti sauhuamaan kuitenkin ystäväni, tuttavani, sekä seuratasolla arkkiviholliseni Timo "Tsaari" Saarisen Yskä-niminen blogijuttu, jossa hän osuvasti kiinnitti huomiota siihen kuinka flunssaa sairastavalle sanotaan aina "Sitä on nyt liikkeellä".

Niinhän sitä sanotaan. Ja onhan sitä liikkeellä. Flunssaviruksia kun sattuu ihan koko ajan olemaan "liikkeellä" niin onhan sitä helppo sanoa. En ole koskaan kuullut kenenkään toteavan flunssaa sairastavalle: "Onpa kummallista! Sitä ei nyt ole kellään muulla, mistä ihmeestä olet sen saanut?"

Mielestäni tuo flunssan liikkeelläolokommentti on yhtä turha kuin se, jos menisi ulos hengittämään raitista ilmaa, sillä sitä on nyt liikkeellä. No sitä on ollut liikkeellä viimeiset pari miljardia vuotta.

En useinkaan jaksaisi kisapaikalla selittää ennen starttia kilpatovereilleni, että "Olin tuossa alkuviikon flunssassa", koska kommentissa on niin vahvasti selittelyn makua. Lähden ikäänkuin valmiiksi hävinneenä viivalle. Annan tavallaan etukäteen signaalin, etten oikeasti ole niin hyvä kuin tuloslista antaa puolentoista tunnin päästä ymmärtää, koska minulla on ollut flunssa.

Toisaalta flunssa on urheilijalle kuin ruotsidemokraatti ruotsalaiselle parlamenttityöskentelylle - valtava ongelma ja säätämisen aihe. Miksen siis voisi kertoa kilpailijoilleni siitä?

Yleensä saan vastaukseksi, että "No mullakin on ollu tässä kurkku kipeä vähän" tai "Itellä oli kolme viikkoo sitten ihan kauhee tauti ja vieläkin yskittää. Saa nähdä mitä tästä tulee."

En kerro flunssastani muille sen takia, että muiden olisi pakko aloittaa hirveä etukäteisselittely vaan kerrron sen vain siksi, että se nyt on niin. Ihan yhtä lailla voisin kertoa että olen ostanut uuden auton alkuviikosta tai että naapurillani on ihana kissa. Mutta jos kysymys on siitä että olenko tikissä kisassa vai en, niin tottakai akuutti terveystilanne vaikuttaa tikkiin yhtä oleellisesti kuin viimeisen kolmen kuukauden treenit.

Semmoinen kunnon virustauti vie toimintakyvyn muutamaksi päiväksi ja hidastaa vauhtia vielä viikon verran. Totta helekatissa semmoinen tauti pyörii mielessä vielä loppuviikosta. Toisaalta jos kerron tästä, on se selittelyä. Jos en kerro niin jätän jotain kertomatta. Onko sekään niin hyvä?

Viime juhannuksesta elokuun puoleenväliin saakka eli kahdeksasta viikosta olin vajaa kaksi viikkoa terveenä. Muuten olin flunssassa, keuhkoputkentulehduksessa, silmätulehduksessa, poskiontelotulehduksessa tai muuten kaputt.

Joka kerta sain flunssaan vuodelepoa, keuhkotulehdukseen inhalaatiohoitoa, silmätulehdukseen silmähoitoa ja poskiontelotulehdukseen poskihoitoa. Yhdeksännellä viikolla vähän hitaammallakin käyvä ukko tajusi sen, että tämmöisen sairasteluputken taustalla on jotain muutakin kuin epäonnea. Vihdoin sain antibiootit koneeseen.

Kuukauden antibioottikuurin jälkeen keho oli mykoplasman ja lääkkeiden takia tyhjä kaikesta terveysvaikutteisesta aineesta. Immuunipuolustusjärjestelmäni muistutti Schengenmaiden välistä rajatarkastuspistettä päästäen läpi IHAN KAIKEN! Nyt sitten sairastellaan tavallista virusflunssaa.

Sitä on nyt liikkeellä-mantran lisäksi saa monesti kuulla, että flunssa on herkistävä. Varsinkin ennen tärkeitä kisoja kun kurkku on kipeä ja keuhkot riekaleina niin "Se on vaan semmosta herkistävää flunssaa"

Montako miljoonaa vanhusta kuolee vuosittain tähän herkistävään tautiin?

Ehkä minunkin on nyt vain pakko ajatella optimistisesti. Juhannuksesta lähtien olen juossut Kainuussa kaksi osakilpailua, suunnistanut Finillä kevyesti kolme kertaa, juossut yhden lenkin Lapissa (ajoin sinne sitä varten 12 tuntia) ja yhden Laajavuoressa, juossut viisi lenkkiä Tampereella, ja tämän lisäksi pyöräillyt yhteensä noin 80 kilometriä.

Tämä edellämainittu 14 viikon ja yhteensä 20 tunnin raastava harjoittelu on vienyt kehoni ihan galaksaaliseen jumiin, ja nyt tämä "herkistävä flunssa" nostattaa tikkini huippuun ennen syksyn erittäin tärkeää 25manna-viestiä!

Näin se on nähtävä!

Onko aprillipäivä siirretty?

2010-08-23T23:50:00.000+03:00

Selatessani Suomen Suunnistusliiton nettisivujen tiedotearkistoa silmiini sattui 14.7.2010 päivätty tiedote "Vanhimpien veteraanisarjojen mahdollinen ajanoton poikkeusjärjestely". Luettuani tiedotteen jouduin ensin tarkistamaan, että olenko tosiaan aidoilla liiton nettisivuilla vai onko kyse jostakin samantapaisesta pilasta, jossa pankkitunnuksia kalastelevat huijarit yrittävät saada nettipankin sivut täysin samanlaisiksi alkuperäisten kanssa.

Mennessäni liiton sivuille näppäilen selaimeen vain ssl.fi, mutta pari kertaa vasen nimetön on ollut niin nopea, että se on sujauttanut tuohon rimpsun alkajaisiksi kolme s-kirjainta kahden sijaan. Se vie jonnekin ihan toiselle sivulle. Voin kertoa, että en ole sen yhteisön jäsen, vaikka jonkin sorttista työväenlehteä tässä välillä tuleekin tehtyä.

Todettuani että olen tosiaan suunnistusliiton sivuilla jouduin tarkistamaan onko aprillipäivä siirretty heinäkuulle. En löytänyt netistä mitään siihen viittaavaa.

Ajatuksena on siis vanhinpien veteraanisarjojen ajanoton lopettaminen jo viimeiselle rastille, jotta "ko. sarjoissa saataisiin koko ohjeaika käytettyä täysipainoiseen suunnistukseen."

Ehdotus koskee etenkin keskimatkan kilpailua. Useimmissa juoksemissani keskimatkan kilpailuissa loppusuoran pituus on 30 - 150 metriä. Siispä poistamalla loppusuora saadaan täysipainoista suunnistusta lisää noin 20-40 sekuntia.

Mieleeni tulee kysymys: Kuinka paljon tällä puoliminuuttisella saadaan lisää täysipainoista suunnistusta? Laitetaanko radan kauimmainen rasti kiven sijasta vielä 30 metriä kauempana olevaan pistekumpareeseen?

Olen vuosien pohdiskelun tuloksena päätynyt siihen, että suunnistuksessa vaadittavat ominaisuudet voidaan karkeasti ottaen jakaa kahteen eri luokkaan

1) Fysiikka eli vyssiikka

2) Suunnistustaito

Taitoa ei tarvita enää loppusuoralla, mikäli järjestäjät ovat onnistuneet maaliviitoituksen tekemisessä. Näin ollen kilpailun viimeiset 20 sekuntia koostuu lähinnä fyysisten erojen mittaamisesta kun ensimmäiset 35 minuuttia on mitattu sekä fysiikkaa, että taitoa. Loppusuoran vaikutus tulokseen on yleensä aina marginaalinen. Toki tiukassa tilanteessa se saattaa olla ratkaiseva.

Kysyn vaan: Miksi vanhimmista veteraanisarjoista pitäisi tehdä omanlainen järjestely, jossa loppusuoraa ei tarvitsisi tai saisi juosta?

Ymmärrän sen, että vanhuus ei tule yksin. On vaivaa ja askel painaa, mutta ihan samoilla argumenteilla voisi lapsilta poistaa loppusuoran - kasvuiässä heilläkin fyysiset erot ovat enemmän riippuvaisia lapsen kehityksen ajankohdasta kuin harjoittelusta. Samalla suunnistus voitaisiin lopettaa viimeiselle rastille myös niillä, joiden painoindeksi on 22 tai yli. Ei kai veteraanit ole erityisasemassa täysipainoisen suunnistuksen vaatimuksessa? Eikö keskimatkan suunnistus ole täysipainoista suunnistusta kaikille? Ainakin sen pitäisi olla.

Mietitäänpä parilla sanalla käytännön järjestelyjä.

Tällaisen järjestelyn käytössä tulee kuitenkin huomioida seuraavat seikat, jotta kilpailijoiden oikeusturva säilyy lajisääntöjen edellyttämällä tavalla:

1) viimeisen rastin tulee olla online-rasti, kuten maalirastinkin,

2) viimeiselläkin rastilla tulee olla vara-ajanottosysteemi, jotta saadaan aika niille, joiden kilpailukortti on rikkoontunut kesken matkaa.

Eli siis viimeiselle rastille tulee saada online-leimasin tai veteraaneille oma maalileimasin, jonne ei-veteraanien pääsy tulee estää. Lisäksi vara-ajanottoon tarvitaan 1-2 kaveria ottamaan vara-aika kaikille suorituksensa viimeiselle rastille päättäville. Tottahan heidät pitää myös tunnistaa jostakin, joten veteraanien tulee käyttää kilpailunumeroa (Väreen Jouni saa taas duunata wörkkiä).

Lisäksi loppuviitoituksesta pitää rakentaa erittäin leveä, jotta viimeiselle rastille suorituksensa päättävät mahtuvat kävelemään siinä siten, että maaliin asti juoksevat voivat ottaa loppukirin ja ohittaa hitaampia kilpailijoita. Tai sitten vanhimmille veteraaneille pitää rakentaa oma viitoitus, jota pitkin he voivat kävellä leimantarkistukseen. Tai vanhimmille veteraaneille voisi olla oma leimantarkastuspiste viimeisen rastin tuntumassa - Miten järjestäjä ikinä kokeekin helpoimmaksi tavaksi järjestää tämä poikkeusjärjestely.

Mikäli esitetyn kaltaista järjestelyä käytetään, on se suunniteltava huolellisesti etenkin tulospalvelun kanssa ja asiasta on tiedotettava selkeästi kilpailuohjeissa, jotta kilpailijat tietävät varmasti, että kyseessä olevien sarjojen maali sijaitseekin poikkeuksellisesti viimeisellä rastilla ajanoton kannalta.

Järjestääkseen tällaisen kansallisen kilpailun seura tarvitsee siis pari vara-ajanottajaa, vaatimukseílla raastetun tulospalvelumiehen, ylimääräisellä tiedottamisella raastetun tiedottajan, hieman enemmän järjestelyjä jännittävän kilpailunjohtajan, valppaan ratamestarin ja numerolappujen järjestäjän. Siis sen takia, että vanhimmille veteraaneille saataisiin aikaiseksi 20-40 sekuntia lisää täysipainoista suunnistusta.

Jos joku seura päättää toteuttaa tämän älyttömän järjestelyn ja tiedottaa siitä huolellisesti kilpailuohjeissa ja vielä erikseen lähtöpaikalla niin silti varmasti yli puolet unohtaa järjestelyn kisan aikana ja juoksee maaliin saakka. Ja on kenties vihainen järjestäjille sen jälkeen kun unohti tämmöisen systeemin olemassaolon. Kenties myös moni ei-veteraani saattaa juosta veteraanien rastille tai veteraanien viitoitusta tai veteraanin kumoon.

Olisi mukava tietää kuinka moni kilpailevista vanhempien veteraanisarjojen suunnistajista oikeasti kannattaa tätä ideaa?

Kilpailuryhmä suosittelee kuitenkin normaalin maalijärjestelyn käyttöä kaikissa sarjoissa.

Tuosta lauseesta voi vetää sen johtopäätöksen, että kilpailuryhmä on itsekin havainnut järjestelyn älyttömyyden, mutta nyt sen sitten saa toteuttaa jos haluaa. Voin kuvitella kuinka kansallisia kilpaluja järjestävät pikkuseurat ottavat tämmöisen poikkeusjärjestelyn riemusta kiljuen kokeiltavakseen. Nykyään niitä talkoolaisiakin löytyy ihan liiaksi asti, joten nämä puoli minuuttia täysipainoista suunnistusta (ja kymmenen talkootuntia) lisäävät kokeilut löytävät tekijänsä.

Juuri tällaisessa tilanteessa näkee selvästi sen tilanteen, että suunnistus jakautumassa eri leireihin ja kehittymässä eri suuntiin. Kaikille ei tarjota samaa elämystä vaan huipuille halutaan säksätystä ja mahdollisimman paljon tv-aikaa viitoituksen varrella kun taas veteraanit haluavat enemmän täysipainoista suunnistusta.

Perustavaa laatua oleva ero on siinä, että veteraanit esittävät itse lajinsa kehitysehdotuksia kun taas IOF sanelee nämä ehdot huipuille. Mitä jos herrat Nordberg, Gueorgiou ja Ikonen tekisivät kansainväliselle liitolle ehdotuksen mahdollisesta MM-kisojen poikkeusjärjestelystä, jossa ei Trondheimin tapaan juostaisikaan keskimatkan kisan aikana lähes kilometrin matkaa viitoituksia pitkin. Perusteena muutokselle voisi olla vaikkapa... ööö... se, että ko. kisoissa saataisiin koko ohjeaika käytettyä täysipainoiseen suunnistukseen.

Mitä luulette, menisikö ehdotus läpi?

Ja taisin tekstin alussa ihan turhaan epäillä tiedotteen aitoutta. En vaan aina muista sitä, että kaikki mikä on internetissä, on totta.

Suunnistuksen Huippuliiga 2062

2010-07-20T22:38:00.000+03:00

Eletään vuotta 2062 Suomen Tasavallassa. Tai ei se itse asiassa ole tasavalta enää vaan osavaltio. Euroopan Unionin osavaltio. Suomessa on 500 000 maahanmuuttajaa, jotka ovat pelastaneet maan huutavalta työvoimapulalta ja ikääntyvälle väestölle riittää hoivaajia. PARAS-hanke on vähentänyt Suomen osavaltion kunnat 5 kappaleeseen ja yksi niistä on Jyväskylä - Suomen toiseksi pohjoisin kunta Oulun jälkeen.

Jyväskylän kaupunki ulottuu Pihtiputaalta Jämsään ja se tarjoaa jäätävän hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille, tosin niitä pitää tulla kokeilemaan Jyväskylään kun terveyskeskuksia ei ole muualla. Kunnan ainoa kyläkoulu eli Jämsän lukio on lakkautettu pari vuotta aiemmin, mutta kaikille kyllä järjestetään koulukyyti Jyväskylään. Se kyyti järjestetään siis niille kahdelle jämsäläiselle ja yhdelle pihtiputaalaiselle, jotka vielä kotiseuduillaan elävät. Eihän niillä seuduilla voi elää kun ne ovat täynnä susia ja karhuja, joita ei saa ampua koska EU sanoo niin.

No on meillä sentään suunnistuksen Huippuliiga. Ja lähetyksen aluksi haastatellaan Jyväskylän kaupunginjohtaja Juho-Veikko Hytöstä, joka on 77-vuotias ja joka odottelee jo innokkaasti kymmenen vuoden päästä alkavia eläkepäiviään - Juho-Veikko meinaa jäädä eläkkeelle heti kun minimi-ikä täyttyy!

Huippuliigan selostaja: Meillä on täällä haastattelussa Jyväskylän kaupunginjohtaja Juho-Veikko Hytönen. Juho-Veikko, on aivan pakko kysyä kuinka suuri asia tämä Huippuliigan osakilpailu on Jyväskylän kaupungille?

Juho-Veikko: -No eipä ole kovin suuri. Kyse on kuitenkin hyvin pienestä tapahtumasta verrattuna esimerkiksi meidän jääkiekkojoukkue Jyppiin, joka tuo Hippokselle aina sen 3000 katsojaa tai jalkapallojoukkue JJK:hon, joka on nyt kahtena vuonna peräkkäin tuonut Mestareiden Liigan himoitun pokaalin tänne Harjun stadionille. Ihan marginaaliluokan tapahtumahan tämä on, hienompaa olisi jos tänne saataisiin Tour de Francen etappi. Tottavie pettyneet urheilijat tuovat terasseillemme jonkin verran euroja, mutta ne paikat ovatkin sitten pois muilta, ainahan meidän terassit ovat täynnä.

Huippuliigan selostaja: -No kuinka paljon paikallinen suunnistusseura Suunta Jyväskylä näkyy kaupungissa?

-No eipä juuri mitenkään. Meillä on koko vanhan kaupungin alue kaavoitettu ja rakennettu, joten suunnistajat pysyvät loitolla tuolla maastoissa, jotka ovat ihan jäätävää paskaa. Jos vertaa Jyppiin tai Neste Rally Finlandin järjestäjiin niin eihän ne näy ollenkaan.

Huippuliigan selostaja: -Samalla kun lopetamme haastattelua on pakko kysyä, miten läheinen laji suunnistus on sinulle itsellesi?

Juho-Veikko: -No nuorempana oli aika läheinenkin, mutta rupes vituttamaan ne jatkuvat huonot suoritukset ja niinpä sitten kiinnostuin politiikasta enemmän. Sitten viimeinen niitti oli se kun olin presidenttiehdokkaana kaksissa eri vaaleissa, ensin Suomen Fasistisen Siniristiliikkeen ehdokkaana ja seuraavissa vaaleissa sitten Sosialistisen Kommunistipuolueen ehdokkaana, ai että se kampanjointi vei aikaa, varsinkin kun oli tuollaisissa puoluesissa ehdokkaana. Mutta nyt olen hankkinut itselleni 600 000 euron erorahan, joten voin huolella seurata kisaa, ja laji on taas lähellä sydäntäni.

Huippuliigan selostaja: -Kiitos Juho-Veikko Hytönen!

Juho-Veikko: -Kiitos!

Ja sitten alkaa itse lähetys, joka kestää kolme varttia. Siinä ajassa on kuvattu sekä miesten, että naisten lähetykset. Yhteislähtösprinttiä säksätyksellä Jyväskylän keskustassa. Matkana molemmilla alle kilometri ja 50 rastia. Kukkapenkkejä kierretään niin vasemmalta kuin oikealtakin. Välillä on rasti katiskassa eli kaksväkäsaitojen sisällä.

Ja kun tavallinen mediamaksun maksanut katsoja kääntää kanavaa, sieltä tulee Tour de Francea, jossa ukot ratsastavat pyörän selässä 200 kilometriä ylös ja alas vuoria, kuusi tuntia päivässä kolmen viikon ajan. Parilla välipäivällä! Ja lähetys tulee alusta loppuun. Irtiottoja, renkaiden puhkeamisia ja miesten hyytymisiä riittää. Kukaan ei ehdota, että pitäisikö Tourista tehdä viikon mittainen koitos, jossa vedettäisiin 15 kilometrin pätkiä, jottei olisi liian tylsää.

Ja toiselta kanavalta tulee Jalkapallon MM-kisat! Yli kuukauden kestävässä turnauksessa pelaa 32 joukkuetta ja jokainen ottelu kestää 90 minuuttia ja päälle mahdollinen jatkoaika ja rankkarikilpailu. Eikä kukaan ehdota, että pitäisikö jalkapallon MM-kisat pelata 10 joukkueen turnauksena 10 minuutin puoliajoilla viidellä kenttäpelaajalla ja kaksi kertaa isommilla maaleilla, jotta peliin saataisiin peliin tempoa ja jännitystä ja homma tiiviimpään pakettiin.

Samalla kun lopetan tekstin, on aivan pakko kysyä, miksi suunnistuksella on niin helvetinmoinen kiire tv-lajiksi hinnalla millä hyvänsä?

Vertailussa viestit

2010-06-16T23:56:00.021+03:00

Tässä artikkelissa pyrin tekemään selvyyttä sille, mitä eroa ja yhtäläisyyksiä eri viesteillä on.

Osa 1 - Jukolan Viesti ja 4 x 100 metrin viesti

Perinteisellä kesäyön viestillä ja perinteisellä radankiertoviestillä on lukuisia yhtäläisyyksiä:

1. Joukkuesuoritus ratkaisee

Lopulta neljän tai seitsemän kaverin henkilökohtaiset osuusajat ynnättynä yhteen ratkaisee voittajan. Se jolla on pienin aika, voittaa.

2. Joukkuehenki ratkaisee

Ihan hirvittävän virkamiesmäisellä hengellä ei varmaan pärjää kummassakaan.

3. Harjoittelu ratkaisee

Mutta lajeissa täytyy harjoitella eri tavalla. En tunne kovin montaa Jukolavoittajaa, jotka olisivat juosseet neljä kertaa satasta joukkueessa jonka loppuaika on alle 40 sekuntia.

4. Molemmissa kilpailijat juoksevat eri ratoja kisan aikana

Molemmissa viesteissä olisi himpun takapuolesta jos kaikki juoksisivat samoja ratoja koko kisan ajan. Tosin eri syistä.

5. Jos jäät ensimmäisellä osuudella vartin nopeimmille, on syytä unohtaa voittotaistelu

Tätä tuskin kukaan kiistää ainakaan pikaviestissä.

6. Toisen tapahtuman jälkeisenä päivänä ja iltana ruotsalaiset osallistujat vetävät hirveät kännit. Toiseen tapahtumaan ne eivät osallistu.

Lukijan vastuulle jää sen määrittäminen, kumpaan tapahtumaan ruotsalaiset osallistuvat.

Pienen pohdinnan jälkeen tiettyjä eroavaisuuksiakin löytyy:

1. Toisessa on neljä osuutta, toisessa seitsemän

Toisen läpivieminen vie sen seitsemän tuntia, toisen 40 sekuntia. Toisessa on kesken viestin mainoskatkoja, mutta toisessa ei ole selostajana Hannu Varkoi. Tosin tänä vuonna kesken Jukolan tuskin on mainoskatkoja, enkä tiedä onko edes Varkoi selostajana.

2. Toisessa jos juokset piikkareilla, sinut hylätään. Toisessa jos et juokse piikkareilla, sinulle nauretaan.

Efimov tosin sai juosta piikkareilla Tampere Gamesissa ilman että sitä hylättiin. Eikä se touhu naurattanut juuri ketään.

3. Toisessa viestissä ankkurit voivat vain arvoida oman lähtöaikansa osuudelleen 5 sekunnin tarkkuudella. Toisessa viestissä suurin osa ankkureista tietää oman lähtöaikainsa sekunnilleen (klo 9.30.00 sunnuntaiaamuna)

Pikaviestissä ei yleensä tarvitse herättää joukkueen ankkuria kesken viestin valmistautumaan omaan osuuteensa.

4. Toisessa viestissä varaslähtötapauksessa kaikkia kilpailijoita ei kutsuta takaisin lähtöön.

Eikä Jukolassa ole lähtötelineitä eikä niiden takana junnupoikia ja tyttöjä varustekorin kanssa odottamassa, että jokainen aloittaja saa verryttelykamppeensa pois päältään.

5. Toisessa viestissä kilpailija ei voi lähteä liian aikaisin osuudelleen.

Tai voi, mutta K-pisteen jälkeen voi osuudesta suoriutuminen olla melko vaikeaa. Toisaalta Jukolassa usein nähdään tilanteita kun edellisen osuuden kaveri ei ole vielä ilmestynyt puomille edellisen osuuden jo kiiruhtaessa vaihtoon. Pikaviestissä tämmöinen virhe on huomattavasti pahempi kuin Jukolassa. Sen takia sitä tapahtuukin harvemmin siellä.

Viestien vertailua osa 2 - Venlojen Viesti ja kännykästä lähetettävä tekstiviesti

Yhtäläisyydet:

1. Molemmat voivat saada useat sadat naiset itkemään tänä vuonna

Eroavaisuudet:

1. Venlojen Viesti itkettää vain ensi jouluun asti. Tekstiviestillä voi itkettää ympäri vuoden.

Hauskaa viikonloppua!

Ei menestystä Kännykkäkisoissa

2010-06-15T23:23:00.009+03:00

J-V Hytönen ei menestynyt Forssan perinteisissä Kännykkäkisoissa. Hytösen kilpailun nopea vaihe oli pitkä kuin wikipedian artikkeli "Suomi jalkapallon MM-kisoissa" ja näin ollen menestys jäi muiden maisteltavaksi. Hytösen menestys on jäänyt laihaksi kevään legendaarisissa kisoissa

-Isotonic-suunnistuksissa kärsin vielä tulehduksesta ja söin penisiliiniä, Finlux-rasteilla taas pummasin kuin sika ja nyt Kännykkäkisoissa hommasta ei tullut uhtaan mitään, kommentoi Hytönen.

Tänä vuonna Kännykkäkisojen 3000 markan pääpalkintoa tavoitteli 127 urhokekkosta. Kilpailun voitti Paimion Urheilijoiden Kim Fagerudd.

Hytösen suoritus kuuluu luokkaan luokaton, jolloin se ei itse asiassa kuulu mihinkään luokkaan, sillä luokatonta ei voi luokitella, tai sitä ei ainakaan ole luokiteltu.

-Vähän kuin nollalla jakaisi, kertoi Hytönen Saku Asikaisen Sierran takapenkiltä.

-Onneksi ei ollut kasvattajaseurani Suunta 941:n miehiä viivalla, sillä aika monelle heistä olisi tullut tappio, esimerkiksi Mikko Lepolle, Tuukka Jurvakaiselle, Lauri Pohjolalle ja Marko Töllille, kertoi Hytönen kannustaen samalla Saku Asikaisen ohjaaman Fordin yhä rajumpaan ohitukseen oikealla kaistalla hurutelleesta pyrintöläisneidin ohjaamasta menopelistä.

Hytösen tavoitteena oli voittaa kisa.

-Tavoite oli realistinen, mutta mahdoton, olenhan maksanut lisenssin ja kykenevä osallistumaan kisaan. Mahdoton se on sen takia kun ei kulje tai löydy, mutta 3000 markan palkinnolla olisin voinut maksaa vaikkapa kuukausittaisen internet-yhteyden maksun.

Hytösen internetpalveluntarjoajana toimii Suomen posti- ja lennätinlaitos.

Hytösen matkaama autokunta ei kuitenkaan joutunut poistumaan täysin tyhjin käsin kilpailupaikalta kun miesten pääsarjassa neljänneksi sijoittui Kangasalan Kisan Petteri Laitinen, joka sai palkinnoksi faksin. Laitinen työskenteli ennen Tampereen Tiedonhallinta- nimisessä yrityksessä, muttei enää, mutta nykyään siellä työskentelee Parkanon Urheilijoiden Vesa Taanila.

Itse asiassa autokunta joutui kuitenkin poistumaan tyhjin käsin kun Laitinen poistui kisapaikalta Jaana Pietilä-Annalan kyydillä. Hän ei kuitenkaan ole sukua Eveliina Pietilälle tai Johanna Seppiselle.

Tai itse asiassa ei joutunut poistumaan tyhjin käsin, sillä Hytösen kynsien alta löytyi suihkussa valtava määrä tammelalaisen suppamaaston sedimenttiä.

Saamatta jääneen rahapalkinnon vuoksi Hytönen syö loppuviikon sedimentillä varustettuja kynsiään.

TTS: Isälle sakkoja komentamisesta

2010-06-12T21:00:00.001+03:00

Turtolan käräjäoikeus on tuominnut turtolalaismiehen sakkoihin komentamisesta ja vapaudenriistosta. Tapahtumat ajoittuivat viime kevääseen, jolloin 40-vuotias isä menetti malttinsa 9-vuotiaan poikansa Play Stationin pelaamiseen.

Kuusi tuntia yhtäjaksoisesti Play Stationia pelannut poika ei suostunut tulemaan yhteiselle ruokahetkelle keittiöön. Useista suostuttelu- ja lahjontayrityksistä huolimatta poika ei suostunut lopettamaan Mortar Combat-peliä, vaan jatkoi pelaamista. Perheenisä menetti malttinsa ja korotti ääntänsä huutaen pojalle: "Jumalauta kakara nyt syömään!"

Poika kertoi tapauksesta seuraavana päivänä sosiaaliviranomaisille, jotka tekivät asiasta tutkintapyynnön. Sosiaaliviranomaisten ja poliisin selvityksissä kävi ilmi, että isä oli komentelun lisäksi myös asettanut lapselle rajoja. Yhdeksänvuotiaalla oli esimerkiksi isän määräämä kotiintuloaika illalla klo 21. Tästä johtuen miestä syytettiin myös vapaudenriistosta.

Käräjäoikeus langetti miehelle 30 päiväsakkoa komentamisesta ja 20 päiväsakkoa vapaudenriistosta. Loppulausumassa käräjäoikeus totesi muun muassa, että vaikka lapsen komentaminen onkin ollut hyväksyttävä kuritusmuoto 1990-luvulla, se ei ole sitä enää.

Vapaudenriistotuomiosta oikeus sanoi rajojen asettamisella olleen periaatteellisella tasolla hyvää tarkoittava motiivi. Samaan hengenvetoon oikeus kuitenkin muistutti isää myös siitä, että nykyään lapsen kasvatus on koulun, ei kodin vastuulla.

Usmi tasoitti otteluvoitot

2010-06-06T19:18:00.006+03:00

Hyvinkäällä kotipaikkaansa pitävä Usmi tasoitti Jukolan Viestin konfrenssifinaalien otteluvoitot yhteen yhteen Juho-Veikko Hytöstä vastaan viime yönä Suomen aikaan. Hytösen murskatappioon päättynyt toinen osaottelu ratkesi heti ensimmäisen erän alkuminuuteilla.

Ottelusarjan ensimmäinen ottelu käytiin lauantaina keskipäivällä Suomen aikaan. Hytösen puolustus pysäytti Usmin hyökkäyksen jo keskialueella ja Hytösen rajut vastahyökkäykset olivat liikaa Usmille. Usmin ainoa todellinen maalitekotilanne syntyi yhdeksännellä rastilla, jonne Hytösen puolustus ajautui 30 metriä sivuun. Kiekko ei kuitenkaan mennyt maaliin. Ville Leinolle ei kertynyt ottelussa tehopisteitä.

Viime yönä käydyssä toisessa ottelussa Usmi ei antanut mitään mahdollisuuksia Hytöselle vaan meni heti ensimmäisen erän ensi minuuteilla 8-0 johtoon.

- Meidän vain pitää nollata tilanne ja pelata paremmin lopussa, kertoi Hytönen selvittyään 200 metrin päässä lähdöstä sijainneelle ykkösrastille kolmetoista minuuttia lähdön jälkeen.

Peli ei kuitenkaan parantunut ja joukkue oli koko ottelun ajan sekaisin.

Joukkueen kapteeli J-V Hytönen keräsi ison kasan miinuspisteitä. Hän oli kentällä joka kerta kun omissa soi.

-Emme vain pystyneet pelaamaan omalla tasollamme, kommentoi Hytönen ottelun jälkeen.

-Kiekot vain pomppivat vastustajalle rastiympyrässä, emmekä saaneet niitä pois omalta alueeltamme silloin kuin olisi pitänyt.

Maalissa eroa muihin kertyi 5,7 kilometrin radalla 22 minuuttia. Ero pisti Hytösen mietteliääksi, mutta jotain positiivistakin hän löysi pelistä:

-Jukolan kaltaisessa yli tunnin kilpailussa tuollaiset erot on mahdollista vielä kuroa kiinni fysiikalla, pohti Hytönen aamuyöllä ottelun jälkeen loppilaisessa telttasaunassa Kabanossi kädessään.

Seuraavan kotiottelun Usmi joutuu pelaamaan ilman yleisöä tyhjällä stadionilla paikallisten huuhkajoiden ja lepakoiden huudeltua rasistisia huutoja Hytöselle toisessa ottelussa.

Väitöstilaisuus

2010-05-24T21:48:00.006+03:00

WtF Juho-Veikko Hytösen suunnistussosiologiaan kuuluva väitöstutkimus Negative orgasms in tunnel - Disappointment management in urban orienteering environment tarkastetaan ensi torstaina ravintola Persesilmän auditoriossa.

Sprinttisuunnistaja kokee neljä eri vaihetta käsitellessään pettymystään epäonnistuneen sprinttisuunnistuksen jälkeen. Olotilat vaihetelevat alkuvaiheen itsesyytöksistä päätyen loppukonkluusioon, jossa syy on jossain muualla kuin urheilijassa itsessään.

Tiedot käyvät ilmi Juho-Veikko Hytösen tutkimuksesta toukokuulta 2010. Ensimmäisessä vaiheessa urheilija pyrkii ajatusprosessissa selvittämään miksi meni tekemään hölmön reitinvalinnan. Toisessa vaiheessa urheilija hakee syytä omasta lähihistoriastaan pyrkien löytämään syyn epäonnistumiselle huonosta tai liiallisesta kisavalmistautumisesta. Kolmannessa vaiheessa urheilja irrottautuu omasta vastuustaan ja yrittää hakea syitä muista urheilijoista sekä muita karsintalohkoja kovemmasta oman karsintaryhmän tasosta. Loppukonkluusiossa urheilija siirtää vastuun epäonnistumisestä epäinhimillisiin tekijöihin kuten ympäröivään yhteiskuntaan ja yhteiskuntarakenteeseen.

Hytösen empiirinen havaintoaineisto tuo esiin muissa tutkimuksissa piiloon jäävää yhteiskuntarakenteen vaikutusta paskaan suoritukseen: Urheilija sortuu harvemmin reitinvalintavirheisiin silloin kun reitinvalinnat ovat ajallisesti samanarvoisia tai kun reitinvalintavaihtoehtoja on korkeintaan yksi.

Hytönen on syntynyt Jyväskylän maalaiskunnassa eikä hän ole suorittanut mitään tutkintoa Tampereen Yliopistossa.

Vastaväittäjänä on Hong Kongin Yliopiston vitutustutkimuslaitoksen kiinalais-arabialaiset sukujuuret omaava professori Fak Mi Sayid-Weis. Kustoksena toimii Teknillisen Korkeakoulun Tiivistämis- ja kiteyttämistekniikan laitoksen desantti, diplomi-inrinööri Antti Harju.

Väitöstilaisuuden jälkeen karonkka seurakuntatalolla, jossa koskenkorvatarjoilu.

Tervetuloa!

P.s Tarvitsetko majoitusta? Tampereen seudun Nymfomaanit ry. tarjoaa erittäin edullista Fuck & Breakfast majoitusta! Tiedustelut numerosta 69-69696969

HCR2010 - 1.15.55

2010-05-11T21:39:00.017+03:00

Puolimaraton käynnistyy luonnollisesti aivan kuten muihinkin urheilusuorituksiin valmistaudutaan: seistään 2500 muun urheilijan kanssa paikallaan vartin ajan vajaan kymmenen asteen viimassa kuunnellen Alexander Stubbin haastattelua. Samanhan ne huiputkin kokee: Voin sieluni silmin kuvitella Tadessen ja muiden toisen mantereen laputtajien valmistautuvan päivän pitkään vk-harjoitukseen seisomalla vartin ajan kymmeneen asteeseen jäähdytetyssä toimistossa kuuntelemassa c-kasetilta Alexander Stubbin haastatteluja.

Vihdoin ja viimein kun päästään matkaan, huomaan hyvästä lähtöpaikasta huolimatta jääväni sadan sakin ulkopuolelle. Ensimmäisen alamäkivoittoisen kilometrin taitan aikaan 3.24 ja olen sijalla noin 50. Hyvästi hyvä sija, ajattelen. Samaan hengenvetoon täytyy todeta etten sijoitusta täältä tullut hakemaan, vaan nollatulosta puolimaratoonarin uralleni. Silti vähän harmittaa kun tässäkin tapahtumassa on näin monta minua kovempaa.

Töölönlahden eteläpäässä samaa tahtia matkannut mieshenkilö - todennäköisesti Jussi Hyyrynen nimeltään - kertoo minulle että suurin osa edellä olevista noin neljästäkymmenestä kaverista on meidän perässä maalissa sillä he kaikki ovat aloittaneet liian lujaa. En vastaa miehelle mitään, koska pelkään kuuluvani itse samaan ryhmään.

Kolmosen kohdalla väliaika on 10.25 - muistaakseni vedin kolmen tonnin ratatestin vajaa kolme vuotta sitten kymmenen sekuntia kovempaa ja olleeni sen jälkeen kokovartalohapoilla. Tämä ajatus ei varsinaisesti rohkaise minua jatkamaan. Neljän kilometrin kohdalla ohitseni kiitää Pyrinnön paidassa Ilkka Leppävuori. Seurahan on tunnettu pirun kovista koripalloilijoista ja Tommi Evilästä, mutta luulen, että Pyrintö maksaa myös neljänneksi tulleen tiomilajoukkueen kuudennen osuuden miehen puhelinlaskut. Vitosen väliaika on 17.40 - se on 20 sekuntia hitaampaa kuin edeltäneen torstain ratavitosen loppuaika. Vissiin kulkee paremmin kuin torstaina.

Leppävuoren vauhdissa melko väsyneitä selkiä tulee vastaan ja liimaudun hänen taakseen. Jos kaveri ei ole juossut viime talvina Pyynikin testiä kuin tunnin pintaan, niin en voi hänelle hävitä tässä kisassa. En vain voi. Sitäpaitsi hävisin hänelle edellisenä viikonloppuna, joten toinen kerta ei tule kyseeseen.

Kahdeksassa kilometrissä Nordenskiöldinkadulla on satoja kannustajia. Hieno fiilis: porukka taputtaa seisaaltaan! Tajuan myös sen etten pysy Leppiksen mukana maaliin, mutta pakko on jatkaa hänen kyydissään. Olo on sen verran huono, että jos hänelle annan siimaa niin sitten henkinen kanttini romahtaa kuin Suomen jääkiekkomaajoukkueella Olumppialaisissa USAta vastaan. Vajaan kympin juomapisteellä toimitsija huutaa "Onko suunnistaja? Ikaalisten Nouseva-Voima!" Tämä rohkaisee menoani, luulee varmaan edellä menevää pyrintöläistä koripalloilijaksi tai Eviläksi kun ei huuda mitään.

Kymppi taittuu ajassa 35.41

Tipun Leppävuoren kyydistä, ajan hänet samantien kiinni. Tipun Leppävuoren kyydistä, ajan hänet hetken päästä kiinni. Tipun Leppävuoren kyydistä, ajan hänet vähän pitemmän hetken päästä kiinni. Pakkohan siinä on pysyä.

Ennen Pikku-Huopalahtea olen jäänyt jo luullakseni ratkaisevasti kun Ilkka kaivaa takataskustaan geeliä. Jumankauta geeliä puolimaratonilla! Minulla on ollut tapana käyttää geeliä vain hiuksissani ja vain ruotsinreissujen paluumatkoilla. Enkä siitäkään ole vielä keksinyt mitään hyötyä. No ehkä mun pitäisi niillä reissuilla käyttää Dexalin sijaan L'Orealia. Ilkka nielee geelit vesipisteellä ja saan hänet taas kiinni. Oman henkisen hyvinvointini takia yritän käynnistää keskustelua:

Uzbe: 21,1 kilometrin putkiosuus päivänvalossa.

Ilkka: Viime viikonlopun toisinto.

Eipä siihen enempiä tarvitse kommentoida.

14 kilometrin kohdalla ajamme kiinni Arto Ylä-Kotolan, tuon Teoksistakin tutun langanlaihan luukuttajan. Olen tippunut Ilkan kyydistä N:n kerran ja taas eroa on viisi metriä kun Ilkka ja Arto alkavat juttelemaan, voi että mua korpeaa semmonen. Hetken päästä Ilkka jättää Arton ja yritän vielä kerran Pyrinnön paidan mukaan, tällä kertaa en enää pääse. Samalla Arto taitaa jäädä pari metriä. En tiedä, ei huvita katsella taakse.

Pikku-Huopalahden eteläpäässä Arto ajaa minut kiinni ja kysyy nimeä. Kerron nimen ja Arto sanoo että nimi on tuttu. Hän esittelee itsensä, mutta se on turhaa. Kyllä mä kaikki suunnistajat ja juoksijat tiedän. 17 kilometrin kohdalla yritän vielä epätoivoisesti ajaa 150 metrin päässä juoksevaa Leppävuorta kiinni. Tiedän heti että yritys on typerä, mutta se ei minua estä. Mutta kun järki ei estä, niin keho estää. 18 kilometrin kohdalla kuulen taas Arton askeleet takanani. Jossain vaiheessa joku kannustaa minua lempinimeltäni ja kehottaa ottamaan Leppävuoren selän kiinni, mutta se ei enää ole mahdollista.

19 kilometrin kohdalla joku kannustaa ja kehottaa ottamaan 200 metriä edellä olevan juoksijan kiinni, mutta se on ihan mahdotonta. Sitten olemmekin jo Nordenskiöldin kadulla ja 2,5 km minua muiden liian kovasta alkuvauhdista todennäköisesti rohkaissut Hyyrynen pyyhältää ohi vauhdilla, johon en pysty vastaamaan.

Viimeinen kilometri käynnistyy ja ilmassa leijuu vain yksi kysymys: Miten kaukana Arto tulee takana ja kuinka paljon hänellä on voimia? Minulla on halu pitää Arto takana, mutta minulla ei ole voimia. Yritän vielä edellä olevan kaverin selkää kiinni, mutta tästä keho ei tykkää. Esimerkiksi vasen pohje voisi jo irrottautua ruumiistani ja marssia Pasilan aseman yläkertaan kaljalle ja Eurosportille odottelemaan kehon ja ruumiin (niiden käsitteiden välillä on iso ero!) välisellä hämärällä alueella seilaavaa loppuosaani. Odotan vain 21 kilometrin kylttiä sillä ylioppilaskirjoitusten pitkän matikan Magnalla tiedän sen jälkeen maaliin olevan enää sata metriä.

Se kyltti tulee näkyviin ja samalla Arto tulee vasemman silmäni näkökenttään ja hetken päästä molempien silmien näkökenttään.

En halua hävitä. Artolla on t-paita, jonka selkäosassa lukee "Voitan itseni". Maalialueella on satapäinen joukko. Muuttaessani frekvenssiä vielä hetkeksi tuo joukkio alkaa huutamaan ja taputtamaan, kuuluttajakin hehkuttaa jotain. Viimeinen kisan aikainen harmini on se, ettei minulla ole t-paitaa, jonka selässä lukisi: "Voitan itseni ja Arton". Ylitän maaliviivan pari metriä ennen Artoa ja tuuletan spontaanisti. Sekä voittoa Artosta, että koko rääkin loppumista.

Harmikseni joko järjestäjä tai sitten Team deep lead on sekoittanut Arton ja Ursula Blässarin chipit eikä ensimmäiseen pariin päivään tuloksissa ole kuin sekunnilla voitettu Ursula (Naiset 35-vuotta). Teksti-tvssä seuraava nimeni perässä on Teittinen (ei Panu, vaikka sekin on juossut puolimaran 1.18 uskokaa tai älkää ja vielä marraskuussa Kangasalla!), ja hän on hävinnyt jo reiluhkosti.

Niin ja se harmi: Arvatkaa kumpi tuo enemmän katu-uskottavuutta?

A) Sanon voittaneeni puolimaratonilla Arto Ylä-Kotolan loppukirissä,

vai

B) Sanon voittaneeni puolimaratonilla Ursula Blässarin loppukirissä?

Onneksi tulokset on nyt korjattu ja niitä voi ihailla täällä.

Pasilan asemalle kävellessäni en pysty ylittämään pyörätietä, siinä menee tasaisesti etenevä ihmismato. Porukka juoksee ja kävelee uskomattoman tiheässä nauhassa kohti maalia. Seuraavana päivänä netistä ja lehdistä luetut valitukset ahtaudesta ymmärrän täysin. Tosin samalla tulee omaan mieleeni se vanha tarina 90-luvulta:

Nouskin Rene Otteson tuli kärjessä vaihtoon 10milan avauksesta samana vuonna kun osuuden ykkörasteille oli laitettu vain yksi leimasin. Tämä aiheutti jäätävän ruuhkaan ja melkein ruumiita. Kun Reneltä kysyttiin kenttähaastattelussa että kuinka ruuhka haittasi suorittamista, hän vastasi: "Minä juoksin kärjessä, siellä ei ollut ruuhkaa."

Kiitos kaikille tutuille ja tuntemattomille kannustajille. Se antaa ihan uskomattoman paljon voimia loppumatkalle!

Ensi torstaina Prismassa on Leppävuori taas vastassa. Se näyttää onko järjestyksemme kirjoitettu tähtiin lopullisesti väärin päin :)

Outo välikuolema ihmetyttää Joensuussa

2010-05-06T00:01:00.001+03:00

23-vuotiaan joensuulaismiehen bussivälikuolema on täysi mysteeri tutkijoille.

Ruotsin E4-moottoritiellä matkanneessa bussissa sattui omituinen välikuolema kesken matkan. Tapahtumasarja sai alkunsa viime sunnuntaina Finspångin ja Ikaalisten väliä matkanneesta parkanolaisbussista, johon pääosin Itä-Suomalaisista ja Pohjois-Satakuntalaisista miehistä koostunut joukkio oli kokoontunut matkustamaan ja viettämään iltaa.

Linja-autokuulutuksia harjoitellut miesporukka löysi Norrköpingin ja Södertäljen välisellä etapilla joensuulaismiehen välikuolleena bussin seitsemännentoista rivin ikkunapaikalta. Vasta erittäin raju vittuilu Tukholman tunnelissa herätti miehen välikuolemasta.

Tapauksen tutkinta on siirretty Joensuun kihlakunnan välikuolemansyyntutkijalle Antti Harjulle.

-Tässä vaiheessa tutkintaa ei ole löydetty mitään rikokseen viittaavaa, kertoo Harju.

Bussivälikuolemat ovat erittäin yleisiä välikuolinsyitä ns. kehittyneissä suunnistusseuroissa, joissa edellisen yön jännitys ja valvominen yhdistyvät seuraavan yön juhlintaan. Välikuolemia esiintyy pääosin Tiomiloissa. Välikuolemat ovat yleisiä myös 25manna- ja Smålantireissuilla, mutta näissä tapahtumissa välikuolemat ovat usein itse aiheutettuja.

Viikonloppuinen joensuulaismiehen välikuolema pysyi pitkään julkisuudelta pimennossa. Tiistai-iltana Turtolan Työväen Sanomissa julkaistu 23-vuotiaan miehen välikuolinilmoitus toi tapauksen kuitenkin julkisuuteen.

Kuva: Joensuulaismiehen välikuolema ihmetyttää ympäri maata. Kuva on peräisin poliisin esitutkintamateriaalista

Kolmanneksi paras suomalaiskymmenikkö

2010-05-03T22:06:00.000+03:00

Naustesuunnistuksen erikoisseura Ikaalisten Nouseva-Voima eli ruotsalaisittain Ikaalisten NV eli ÄnVee eli Ikkalisten eli Ikaalisten Nusva-Voima sijoittui kolmanneksitoista kevään klassikkoviestissä Finspångissa.

Ensimmäiselle osuudelle Nouski laittoi vuoden 2007 suunnistajien sählyturnauksen jälkeen desilitran verran kossua Päämajan jääkaappiin jättäneen Harri Pajulan. Mies oli löytänyt ainetta jostain lisää, sillä avaus oli lähes nauste ja ero kärkeen 3,5. Harppa solmi vapaana agenttina sopimuksen Nouskin kanssa viime syksynä. FinnSpringin seuralaisesta päätellen Pajula ei ole enää vapaa agentti.

Toisella osuudella Nouskin värejä vei V7. Pääsiäisleirin maastointervallien tappio Uzbe Hytöselle oli sen verran kova pala, että V7 jätti väliin Kevätyön, Siljarastit ja Ankkurirastit tullen kilpakentille vasta FinnSpringissä. Toinen osuus sujui hyvin Bermudan kolmioon asti, kunnes mies hukkui useiksi minuuteiksi. Viestin päätyttyä juoksu paljastui riittävän hyväksi.

Legendaariselle Långa Nattenille Nouski asetti Henri Taanilan. Mies odotti valojonoa takaapäin ja lähti juoksuun. Sija nousi, ero kärkeen kasvoi minimaalisesti ja mies väsähti vasta teltalla.

-Kyllä mä ainakin juosta osaan, tiivisti jälkiviisaiden suunnistus.netin dream teamiin valittu lillebror-Taanila eli H7 eli hoo-seuste.

Lyhyttä neljättä osuutta lähti työstämään Peter Everwhite. Mies oli kevättalvella jo niin kovassa tikissä, että hänestä uumoiltiin joukkueen ankkuria. Valitettavasti keskiviikkoiltana 7.4. Everwhiten suorituskyky laski huimasti hänen menetettyään kaksi litraa verta: mies veti ranteensa auki Tapparan hävitessä Kalpalle neljännen kerran ja Kalpan poksutellessa välieriin. Nouskin valmennusjohto kuitenkin osasi odottaa lopputulosta ja tilannetta, jolloin mies osattiin asettaa lyhyelle yöosuudelle jo maaliskuussa. Osuuden kahdeksanneksi nopein aika ja vain kahden minuutin tappio osuuden nopeimmalle kertoo omaa karua kieltään Everwhiten yösuunnistustikistä.

Viidennelle osuudelle Nouski asetti niinkutsutun ison pyssyn. Topi Anjala on mies, joka kaipaa esittelyjä, mutta niitä ei tässä anneta. Osuuden nopein vauhti loppui Bermuudan kolmiossa, jossa Anjala hukkui Nouskin toisen ison pyssyn tavoin useaksi toviksi. Faktisten tosiasioiden valossa virheetön loppu tuskin olisi muuttanut asetelmia ainakaan ratkaisevasti.

Kuudennelle osuudelle Nouski iski vajaan desilitran kossua Päämajan jääkaapista marraskuussa 2007 löytäneen Uzbe Hytösen. Hytönen ostettiin vuonna 2006 Nouskiin ja hänen tehtäväkseen annettiin joukkuehengen luominen ja turhan jännityksen poistaminen. Omatoimisena miehenä Hytönen kuitenkin otti heti ratkaisijan roolin ja ratkaisi muun muassa Nouskin Jukolat vuosina 2007 ja 2008. Puolustukseksi todettakoon, että samalla Hytönen hoiti myös jännityksen poistajan tehtävää, sillä Hytösen osuuden jälkeen joukkueen ankkurin ei enää tarvinnut jännittää omaa osuuttaan. Tällä kertaa ratkaisun tekeminen koitettiin tehdä Uzbelle mahdollisimman vaikeaksi ja mies päästettiin aamuyön lyhyelle putkelle.

Ennen TV-rastia mies näki kahdeksanhenkisen letkan ylhäällä mäessä ja mietti, että edellisen osuuden jampat vetävät aika kovaa mäessä. Hytösen pienempääkin pienemmässä mielessä ei käynyt se, että letka olisi voinut olla oman osuuden kärki eli täten, koska huippujoukkueet eivät voi tehdä virhettä niin paljon että sitä voisi kelata kiinni kolmisen minuuttia.

Seitsemännen osuuden Iivo Kotamäki valmistui vastikään diplomi-insinööriksi. Viimeisinä hetkinä ennen ankeaa työuraa mies halusi ottaa vielä yhden harppauksen suunnistusurallaan ja teki radikaalin ratkaisun hakiessaan suunnistajalle kehittäviä maastoja sekä muutenkin suunnistuskulttuuriltaan vahvaa ja vireää seutua: mies muutti Ouluun. Muutamat pienet koukut osuudella selittynevät sillä, että 10milamaaston mäet olivat noin satakertaisia Oulun mäkiin.

Kahdeksannella osuudella juoksi Andreas Kraas. Hän oli lukenut Sofi Oksasen Puhdistuksen. Virolaisten suosikkikirjan avulla suorituksesta tuli puhdas. Samalla mies oli iloinen siitä että Oksasen kirja oli Puhdistus eikä Puhitus

Yhdeksännellä osuudella suunnistusta suoritti Mikko Patana. Patana solmi 16+27-vuotisen sopimuksen Nouskin kanssa syksyllä 2008. Tämä tarkoittaa sitä, että kuudentoista vuoden jälkeen Patanalla on mahdollisuus jatkaa seurassa vielä 27 vuotta. Viime talven Espanjassa viettäneelle Patanalle pystytettiin Espanjan autoteiltä tuttuja jäätävän kokoisia "Modere su velocidad"-kylttejä ennen pienipiirteisiä alueita. Espanjalaisen kulttuurin täysin omaksuneena miehenä hän ei luonnollisestikaan noudattanut kylttejä ja tämä johti pariin kaarrokseen. Tästä huolimatta suoritus oli hyvä ja sijoitus oli kahdestoista.

Kuva: Kristiansandin Daniel Hubmann lähdössä ankkuriosuudelle. Kuvasta puuttuu Harri Pajula.

Monista suunnistajista ei tuntunut mukavalta lukea Nouskin juoksujärjestystä: tuttua nimeä ei ollut ollenkaan ankkuriosuuden kohdalla, oli vain "Braxzrteh

"Braxzrteh oli hivenen fyysisesti heikoilla, mutta päästi vain yhden hyvännäköisen kissan isoveljen ohitseen. "Braxzrtehin juoksuttaminen Nouskin väreissä sai aikaan kritiikkiä Suunnistus.netissä

-Olen PerSu, mutta kuitenkin ehkä Timo Soinin kanssa hieman eri mieltä asioista, kiteytti Uzbe Hytönen vastineena kritiikille.

Hytösen linjauksen mukaan "Braxzrteh on enemmän kuin tervetullut joukkueen ankkuri jos ja kun

A) "Braxzrteh tulee Pietarista yötä myöten kaverinsa "Braxzrteh2:n kanssa viikonloppuleirille Jämille aina kun Nouskin muutkin miehet ovat Jämillä.

B) "Braxzrteh siivoaa keittiötä aamupalan jäljiltä muun Nouskin juodessa kahvia mökin olohuoneessa ja tarkistaessa Ovetchkinin tehot viime yöltä teksti-tvstä.

C) "Braxzrteh tekee tonnikalapastat koko porukalle sillä aikaa kun muu joukkue on yötreenissä

D) "Braxzrteh on pitkän matkan Euroopan Mestari

F) "Braxzrteh juoksee Jämin ympäri 18 km auraamattomalla tiellä talvikelissä 62 minuuttiin

-Yleisesti ottaen on kuitenkin hienoa, että valtakunnan tason poliitikot ovat ottaneet kantaa ulkolaisten suunnistajien juoksuihin suomalaisissa seuroissa, pamautti Hytönen.

Samalla Hytönen tähdensi, ettei ole vielä lukenut Soinin kommenttia mediasta.

Nouskin kolmastoista sija ja kolmanneksi paras suomalaissuoritus oli hieno esimerkki viestisuunnistuksesta. Kuitenkin faktisten tosiasioiden valossa Nouskin miesten on duunattava wörkkiä ennen kesäkuun Jukolaa.

Samassa Lammin~~pään~~mäen bussissa matkannut voittajajoukkue Kalevan Rasti oli tyytyväinen suoritukseen. Seuran jäsenet olivat kuitenkin hyvin vaitonaisia koko matkan ajan, eikä kommentteja saatu.

-Mun mielestä me vedettiin ihan hyvin, kiteytti lopulta Kalevan Rastin valmennuspäällikkö Antti Harju seuransa suoritusta Tampereen linja-autoasemalla.

Jumalanpalvelukset uhkaavat kadota televisiosta

2010-04-21T23:40:00.000+03:00

Perinteisesti joka sunnuntai kristillinen Suomi on kääntänyt katseensa kohti televisiota sen tarjoamaa hengellistä sanomaa. Tulevana sunnuntaina moni joutuu kuitenkin pettymään: digiverkosta ei tule televisiojumalanpalvelusta.

Nykyään on vaikea löytää 1,5 tunnin mittaista lähetyspaikkaa televisioon. Suomalainen kristillinen yhteisö ei kuitenkaan aio jäädä kiirastuleen makaamaan, vaan tekee kaikkensa, jotta kristillistä sanomaa pystytään välittämään televisiossa.

-Televisiojumalanpalvelusten tilanne on haasteellinen. Jonkin verran on pakko muuttaa tuotetta, jotta kanava-aikaa on mahdollista saada, kertoo suomalaisen kristillisen yhteisön Uuro Väskoinen.

Jumalanpalvelukset pyritään puristamaan reilun puolen tunnin pakettiin, jolloin perinteisiä saarnoja ei pystytä millään esittämään ainakaan yhtä paljon kuin aiemmin. Tästä johtuen tulevissa televisiojumalanpalveluksissa saatetaan kokeilla menetelmää, jossa kaksi tai kolme pappia saarnaa yhtäaikaisesti tai jatkaa aina siitä mihin edellinen jäi. Lisäksi saarnamiesten teemat saatetaan muuttaa perinteisestä uskosta ja sen koetuksesta enemmän maanläheisiin teemoihin, kuten miten viinapulloja saa piilotettua keittiön kaappeihin tai kuinka vieraissa naisissa voi käydä jäämättä kiinni. Lisäksi saarnamiesten on esitettävä erilaisia kirkollisveronkierto-ohjeita.

Sunnuntaijumalanpalveluksia tuskin enää tulevaisuudessa voidaan kuvata perinteisissä kirkoissa niiden keskiaikaisen arkkitehtuurin takia: Kirkon muoto ei yksinkertaisesti sovi televisiointiin. Televisioitavat jumalanpalvelukset onkin harkittu pidettävän moskeijoissa, sillä niiden katot ovat matalampia ja näinollen useamman kameran sijoittelu onnistuu paremmin.

Katsojamäärien lisäämiseksi turhan vanhanaikainen Jeesus viimeisellä aterialla on korvattu Lady Gagalla Olympiastadionilla ja ristin symboli korvattu voitonmerkillä. Ajankäytön tehostamiseksi ja katsojamäärän lisäämiseksi perinteiset välivirret jäävät väliin. Musiikkia kuitenkin aiotaan esittää. Uudenlaiseen telkkarijumalanpalveluskonseptiin kuuluu muun muassa lähetyksen aloittava uruilla soitettava Rammsteinin kappale "Pussy".

Tulevana kesänä televisioitavalta "Jesus is so fu***ng close"-festareilta pyritään löytämään hyviä tuotantoratkaisuja, joita voidaan käyttää mahdollisesti myös sunnuntaijumalanpalveluksien televisioinnissa.

"Jesus is so fu***ng close"-festivaali on nuorille järjestettävä yhteispohjoismainen kristillinen tapahtuma. Tapahtuman avulla kristillinen yhteisö pyrkii nostamaan profiiliaan nuorten keskuudessa. Tapahtuman ytimenä on se, että nuorille vesi on muutettu viiniksi. Muutetun veden juonnin jälkeen nuoret saavat tulla kameran eteen kertomaan "ekasta kerrastaan", joka tapahtui edelliskesän rippileirillä.

Porvoon tuomiokirkossa kuvattujen pitkien Raamattua käsittelevien saarnojen ja kuorojen laulamien virsien sijasta nähdäänkin siis Rammsteinin musiikkia ja moskeijassa kännissä esitettyjä puheita irtosuhteista.

-Kristillisen maailman on vain pakko hyväksyä, että televisioinnin takia kristillisen sanoman esittämismuodot voivat olla hieman erilaisia, tuumailee Uuro Väskoinen.

Ja mitäpä kristillinen maailma ei olisi valmis hyväksymään, jos kerran sanoma ei muutu ja sitä tulee televisiosta.

Suunnistajien Mestis

2010-04-15T23:01:00.000+03:00

Suomalaisen suunnistuksen televisiosuola Huippuliiga käytiin vuonna 2009 neljän osakilpailun voimin. Kaikki me muistamme sen ihanan ja lämpimän vesikuuron joka pyyhkäs yli Mäntsälän kun voittaja Tero Föhr pokkasi palkintoa pallilla.

Täytyy myöntää, että en ollut seuraamassa palkintojenjakoa vaan matkalla autoon. Ja toivoin että matkan sijaan olisin ollut jo Taanilan Opelin sisällä.

Säästä huolimatta aivan ihanan ihkut pihkut onnitteluhalit sinne jonnekin Etelä-Karjalan suuntaan voittaja Terolle ja paljon onnea tulevan kevään kisoihin! Sitä onnea nimittäin tulet tarvitsemaan voittaaksesi Topi Anjalan ja Anton Tsehovin, vai mikä sen meidän uuden vahvistuksen nimi oli?

Aivan liian vähälle huomiolle jää kuitenkin Huippuliigan alla käytävä suunnistajien Mestis, eli A-sarja. Suomessakin Jypit ja muut joukkueet saavat suuren huomion jääkiekon pääsarjassa SM-liigassa. Tästä huolimatta myös alemman sarjan eli Mestiksen joukkueet saavat televisioaikaa. Jokipojatkin olisivat nousseet SM-liigaan, jos olisivat voittaneet vielä kolme kertaa Ilveksen ja välttäneet konkurssin, mutta joskus se nousu ylempään liigaan jää niin armottoman lähelle.

Päätin tässä tekstissä osoittaa huomiota suunnistuksen Huippuliigojen A-sarjoille eli suunnistajien Mestikselle kertomalla miten sen kokonaiskilpailussa kävi.

Jokainen Huippuliigakisan A-sarjan voittaja sai 20 pistettä. Toiseksi tullut 18 pistettä ja niin edelleen kahden pisteen välein kunnes kuudes sai kymmen pistettä. Tämän jälkeen joka ukko sai pisteen vähemmän ja viidestoista sai yhden pisteen. Tuloksissa on laskettu kaikkien Huippuliigojen A-sarjat. Useamman A-sarjan kisassa siis joka sarjan voittaja on saanut 20 pistettä ja toiseksi tullut 18 pistettä jne.

Laskin nopeasti tulokset ja sain alla olevan listan. Voi kertoa ja kerronkin, että Mestiksen pistesijoilla oli vuonna 2009 porukkaa kuin Tapparan maalilla:

1. Saramäki Niklas 40
2. Mjösund Asgeir 38
Väre Teemu 38

4. Tommila Juha 37

5. Töyrylä Matti 36
Weckman Janne 36

7. Reitti Mikko 34

8. Ketolainen Juha-Ville 31

9. Liuha Jarkko 28

10. Sorsa Perttu 24

11. Åkerman Anders 22

12. Saarijärvi Hannu 21
Summanen Aapo 21

14. Fabritius Mikael 20
Grishman Denis 20
Huttunen Esa 20
Parkkinen Jarno 20
Petersson Håkan 20
Vapa Marko 20

20. Mattila Aleksi 19
Salo Mikael 19
Sillman Jari 19

23. Asikainen Saku 18
Louhisola Toni 18
Mäkinen Vesa 18
Nurminen Ilkka 18
Pohjala Johannes 18
Salmenoja Samuli 18

29. Aumo Jussi 17
Sychev Maxim 17

31. Karvonen Matti 16
Kiiskinen Petri 16
Tahvonen Matti 16
Vilska Kimmo 16

35. Heinonen Mikko 14
Koistinen Olli-Pekka 14
Närvä Marko 14
Sabel Ville 14

39. Huhtanen Juha-Matti 13

40. Ahvenainen Timo 12
Laine Kari 12
Mertanen Simo 12
Poutiainen Harri 12
Sipilä Mikko 12
Sorsa Lauri 12

46. Liukkonen Matti 10
Peltola Juha 10
Stenlund Daniel 10
Teittinen Panu 10
Toivio Heikki 10

51. Bäckström Anders 9

52. Itävuo Pekka 8
Maajärvi Matti 8
Mattila Tomi 8
Mutka Manu 8
Mähönen Timo 8
Salmelin Jarno 8
Tamminen Jani 8
Turunen Johannes 8

60. Donner Mikael 7
Korpinen Olli-Jussi 7
Käyhkö Jarno 7
Laine Jarkko 7
Leppävuori Ilkka 7
Packalen Totte 7
Salo Markus 7
Taini Juha 7
Virta Jani 7

69. Haikonen Risto 6
Huusari Pekka 6
Metsälä Juuso 6
Pukema Hannu-Pekka 6
Suonpää Lasse 6

74. Istolahti Heikki 5
Kankaanpää Vesa 5
Saarela Jarno 5
Savonen Timo 5
Torpo Timo 5

79. Aaltonen Vesa 4
Davidov Maxim 4
Hytönen Juho-Veikko 4
Hyyryläinen Juha 4
Joensuu Timo 4
Väisänen Henrik 4

85. Hämäläinen Jani 3
Tcherbakov Alex 3
Wester Sebastian 3

88. Korhonen Antti-Ville 2
Lassila Mikko 2
Tokola Jussi 2

91. Glazunov Denis 1
Heinonen Jouni 1
Huovila Miikka 1
Kautto Lasse 1
Korppi Miika 1

Voittaja on siis Lynxin Nixu Saramäki. Ihkut onnittelut sinne!

Kuudelle parhaalle on palkinnot.

1. palkinto. Pullo kossua

2. palkinto: Pari olutta.

3. palkinto: Yx olut.

4. palkinto: Ei mitään.

5. palkinto: Ei sitäkään.

6. palkinto: Ei jaeta.

Palkinnot on noudettavissa heti tulosten valmistuttua ihan minkä tahansa varustamon Ruotsinlaivan Tax-free-myymälästä.

Palkinnon saaja toimi näin:

1. Mene tax-free myymälään.

2. Hae palkinto.

3. Kävele palkinnon kanssa kassalle.

4. Maksa palkinto kassalla.

Näin olet lunastanut palkinnon ja eikun uutta putkeen Silja-rasteilta!

Blogipedia: Säksätys

2010-04-11T22:39:00.029+03:00

Säksätys on suunnistusrata tai sen osa, jossa suunnistustehtävää on pyritty vaikeuttamaan tarpeettoman paljon joko laittamalla radalle liian paljon rasteja tai lisäämällä karttaan ylimääräisiä kohteita, taikka poistamaan kartasta suunnistustehtävän kannalta oleellisia kohteita.

Säksätyksiä esiintyy huomattavan paljon iltarasteilla sekä valmennusryhmien taitoharjoituksissa. Sen sijaan kansallisissa kisoissa niitä esiintyy vain harvakseltaan. Huomiota herättävin nykyajan säksätys oli Kevätyönviesti 2010, jossa järjestäjät suunnittelivat säksätysradat pakon sanelemana myöhäisen kevään johdosta.

Säksätyksen fysiologiset vaikutukset

Normaalista suunnistuksesta poiketen säksätysradalla elimistön rasitustaso pysyy 85 prosenttisesti aerobisen kynnyksen alapuolella.

Säksätys 1

Tyypillisessä säksätyksessä rastiväliltä on poistettu rastin löytymisen kannalta oleelliset kohteet eli esimerkiksi kaikki korkeuskäyrät, kivet, jyrkänteet sekä suot ja järvet. Säksätysvälillä karttaan jäljelle jääneiden kohteiden havainnointia kartasta on pyritty vaikeuttamaan lisäämällä kartta täyteen pystyvihreää. Tyypin 1 säksätyksiä esiintyy pääosin Tampereen seudun aluevalmennusryhmän treeneissä.

Säksätys 2

Säksätysradan saa myös muodostettua poistamalla rastiväliltä kaikki kohteet 95% matkalta. Esimerkiksi puolen kilometrin välillä tämä tarkoittaa sitä, että säksätyksessä rastivälillä näkyy rastiltalähdön jälkeen esimmäinen kohde ja seuraavaksi karttaan on merkitty 20 metriä ennen rastia oleva pistekumpare. Säksätyksen kriteerien täyttymiseksi kohteiden poistoa on esiinnyttävä vähintään puolella koko radan rastiväleistä. Tyypin 2 säksätys on laajimmille levinnyt säksätys, jota esiintyy kaikkialla Euroopassa.

Säksätys 3

Säksätyksen saa myös aikaan lisäämällä suunnistusradalle liian paljon rasteja. Esimerkiksi jos pienipiirteiselle kartalle, joka koostuu kolmesta 500m x 500m kokoisesta alueesta, on tehty 7,9 kilometrin rata, jossa on 24 rastia, voidaan puhua kiistattomasti säksätyksestä. Rastisäksätys on ainoa säksätyksen muoto, jota esiintyy iltarasteilla ja kansallisissa kilpailuissa.

Säksätyksen esiintyvyys

Yleensä säksätys ei esiinny luonnossa puhtaasti missään luokassa, vaan säksätys on sekoitus kaikkea kolmea tyyppiä. Ainoastaan kansallisissa kilpailuissa, viesteissä tai iltarasteilla esiintyvä säksätys on kolmostyyppiä. Näissä tapauksissa rata on yleensä säksätyksen ja normaalin radan rajatapaus, joka ei ole yksiselitteisesti luokiteltavissa säksätykseksi.

Huippuliigasäksätys

Säksätyksen alalajiin kuuluun ns. Huippuliigasäksätys, jossa keskimatkan radan keskiosiin on pyritty laatimaan perhoshajonta, jonka kokonaispituus on korkeintaan 600 metriä, ja jonka sisällä on rasteja kahdeksan tai enemmän. Huippuliigasäksätyksen tavoitteena on hajauttaa minuutin välein maastoon lähteneet kilpailijat, jotka ovat mahdollisesti saaneet toisiaan kiinni. Huippuliigasäksätyksen tunnusmerkitöön kuuluu myös se, että 500 metriä ennen tai jälkeen säktätyksen metsässä on televisiokamera, joiden esiintyvyys suomalaisessa luonnossa on muuten harvinaista.

Säksätyksen syyt

Säksätyksiä tietoisesti laatineet henkilöt ovat perustelleet säksätysten laittamista sillä että, niillä katsotaan olevan suunnistustaitoa kehittävä vaikutus. Tämä väite ei ole kuitenkaan saanut aukotonta tiedeyhteisön tukea, ja varsinkin säksätysratoja kiertäneen urheilijaston keskuudessa säksätykset ovat saaneet osakseen huomattavaa kritiikkiä.

Kansainvälisissä suunnistuspiireissä säksätyksiä on järjestetty pyrkimyksenä saada suunnistus olympialajiksi.

Säksätyksen vaikutukset urheilijaan

Säksätyksellä on todettu olleen vaikutuksta urheilijan toimintaan. Säksätysten yleistyessä urheilija on kiinnittänyt yhä vähemmän huomiota omaan fyysiseen suorituskykyynsä. Vastapainoksi urheilija on keskittänyt yhä enemmän voimavaroja tuurin lisäämiseen, sekä erilaisten uskontojen harjoittamiseen. Näiden avulla suunnistaja on pyrkinyt selviämään säksätyksistä paremmin.

Säksätystutkimuksia

Vuonna 2010 tehty turtolalainen tutkimus osoitti, että suomalaisilla säksätyksillä ei todettu olleen suunnistustaitoon merkittävästi parantavia vaikutusia. Toisaalta tutkimus näytti, että säksätykset kasvattivat suunnistajan vitutuksenhallintaa, sekä saivat säksätysradan kiertäneet urheilijat nauttimaan suunnistuksen ulkopuolisesta elämästä normaaleja suunnistusratoja kiertänyttä verrokkiryhmää enemmän.

Kansainvälinen tutkimusryhmä selvitti säksätysten vaikutuksia muualla maailmassa. Ulkomailla esiintyvät säksätykset, joiden avulla pyrittiin saamaan laji olympialaisiin kasvatti lajin medianäkyvyyttä. Esimerkiksi media-aika kaupallisten televisioyhtiöiden myöhäisillan uutislähetysten loppukevennyksissä kasvoi voimakkaasti.

Säksätyksen käyttö suomen kielessä

Säksätys on verrattain uusi sana suomen kielessä. Alhaalla on esitetty esimerkkejä sanan käytöstä.

Esimerkki 1: "Mikäs on päivän epistola? Ei kai oo vaan mitään säksätyksiä?"

Esimerkki 2: "Nyt on jo tällä leirillä tullu suunnistettua sen verran ettei jaksais enää keskittyä. Toivottavasti illan reenissä ei ois mitään Tainin säksätyksiä."

TTS: Hytönen voitti juttunsa hovioideudessa

2010-03-22T16:31:00.012+02:00

Juho-Veikko Hytönen on voittanut hovioikeudessa kiistan Jukolavalinnastaan viime kesän Mikkeli-Jukolaan. 10milan ykkösjoukkueeseen valittu Hytönen sai potkut Jukolan ykkösjoukkueesta kesäkuussa jo ennen kuin koko viesti oli ehtinyt alkaa.

Nouskin vetosi luottamuspulaan pudottaessaan Hytösen kakkosjoukkueeseen. Hytösen mielestä potkujen syynä oli se, että hänen puolisonsa on nainen.

Nouskin mukaan luottamuspula syntyi siitä että Hytönen ei ollut korjannut kevään kisoissa seurajohdon käsitystä siitä, että hän on paska suunnistaja.

- Kokonaisarvioinnin kannalta on selvää, että seuran luottamus Hytöseen on rikkoutunut, hovioikeus lausui.

- Toisaalta Hytösen pummit kevään kansallisissa olivat olleet pienehköjä, eikä niistä ole aiheutunut seuralle vahinkoa, tuomioistuin lisäsi.

Hovioikeus katsoi kärjäoikeuden kannasta poiketen, ettei seuralla ollut erittäin painavaa syytä ykkösjoukkuepaikan purkamiseen.

Nouskin kakkoseen pudotettu Hytönen tyrmistyi Turtolan käräjäoideuden aiemmasta päätöksestä hylätä hänen korvausvaatimuksensa kakkosjoukkueeseen pudottamisesta.

Hytösen mielestä oikeus sivuutti lähes tyystin hänen näkemyksensä, että pudottamisen todellinen syy oli hänen puolisonsa sukupuoli.

Hytösen puoliso on nainen.

Hytönen tunnetaan aktivistina, joka on ajanut seksuaalisten enemmistöjen oikeuksia. Hänen heteroseksuaalisesta suuntautumisestaan liikkui huhuja jo vuosituhannen alussa. Vuonna 2009 Hytönen tuli julkisuuteen kerrottuaan avoimesti lehdissä kiinnostuksestaan naisiin.

Juutuubin ihmeellinen maailma

2010-03-16T18:11:00.020+02:00

Nyt on palattu etelästä ja moneen kertaan on kerinnyt häpeämään edelliseen kirjoitukseen laittamaani reittipiirrustusta. Leiri oli oikein onnistunut. Topi on kyllä kova ukko kun se leirin ja yölennon jälkeen jaksaa vielä vetää Karhunperseen sunnuntaina. Itse vedin pelkät perseet, Karhulla. No heh heh. En oikeesti. Oli vaan pakko kirjoittaa kun sattui niin sopivasti sanat huulille.

Jutut tuolla leirillä neljän miehen kanssa saattaa joskus livahtaa hieman navan alle. Tällä kertaa ehkä hivenen pahemmin kuin viime Portugalin leirillä tai yhdelläkään talven viikonloppuleireistä. Arvelen sen johtuvan siitä, että Mikko Patana ei ollut tällä kertaa mukana. Myöskään viikonloppusettien vakiovieras Harri Pajula ei lähtenyt Espanjaan. Näillä kavereilla on tapana tuoda pohjalaista jäykkyyttä jengiin ja ehkä sen takia jututkin ovat pysyneet aikaisemmin aisoissa.

Yksi juttu kyllä häiritsi tuolla Espanjassa. Nimittäin ne jumalattoman kokoiset hyönteiset. Ilmeisesti ne on oikealta nimeltään vaaksiaisia. Kyllähän te kaikki tiedätte ne lentävät seinälukit. Kemissä ne tunnetaan kaakamolaisina ja Tyrväällä korpihyttysinä. Tiedän sen koska isäni on Kemistä ja siskon mieheni mummo Tyrväältä. Itse sanoisin noita elukoita västäräkeiksi niiden koon takia. Petrin kanssa yritettiin kerran listiä semmonen meidän asunnon seinästä heittämällä sitä Aamulehden Moro-liitteellä kolmen metrin päästä, mutta eihän se perkele kuin ottanut liitteestä kopin ja viskas sen takaisin. Ihan harmittomiahan ne on mutta kyllä ne silti häiritsee. Ovat vielä kookkaampia kuin suomalaiset kolleegansa, koska ovat vissiin olleet ruoka-aikaan pöydässä.

Yksi juttu oli sitten, joka häiritsi Belgiasta kotoisin olevaa hotellimme respan äijää. Kovimman myrskyillan aikaan keskustelin tämän miehen kanssa Espanjan säästä ja hän pyöritteli päätään: ei tämmöistä säätä ole ollut täällä muina talvina. Heti sen perään hän lisäsi, että kolmen vuoden oleskelun jälkeen hän on suunnitellut muuttoa jonnekin muualle.

Kysyin: Is it because of this weather?

johon hän vastasi

No, it's the Spanish people!

Kolme sekuntia myöhemmin sähköt paukahtivat pois koko kylästä. Täydellinen pimeys laskeutui saman tien. Otin taskusta pikkuledin ja pistin sen päälle. Arvelin ääneen, että tuuli on puhaltanut puun nurin linjalle ja että sähköt palautuvat heti kun joku espanjalainen käy raivaamassa puun pois. Tähän respa vastasi:

Yeah, and you have to wait that guy for a loooooooooooong time!

En tiedä mitä oli tapahtunut aiemmin, mutta jotain ilmeisesti oli tapahtunut kun kaveri ihan avoimesti avautui asiakkaille. Läksin siitä takaisin kämpille katsomaan miten muut Nouskin pojat pelkäävät pimeää, mutta eihän ne pelänneet. Pet Shop Boys soi entiseen malliin kun läppäreissä oli akut täynnä.

Nelisen tuntia myöhemmin joku Pedro oli käynyt vesurin kanssa linjalla kun sähköt palasivat.

Viikon Barbaten reissusta olen ajatellut toipuvani viettämällä viikon Barbaarissa. Nyt olen kuitenkin tietokoneella ja löysin Youtubesta käyttäjän SigneDa palveluun lataamia videoita. Ihan hyvin sieltä kumpuaa syksyn suurviestien tunnelma näyttöruudun ja kaiuttimien kautta. Ehkäpä hienoin video on 25manna 2009. Tässä muutamia huomioita videolta.

Tasan minuutin kohdalla ruudun lähimpänä kaverina juoksee Hämeenlinnan Suunnistajien paidassa tuommoinen pienehkö söpö pojankloppi. Sehän olen minä! Vielä kiitokset Hissille mukavasta reissusta.

Neljän minuutin kohdalla toiselta osuudelta tulee vaihtoon erään suomalaisseuran eräs juoksija. Kyllä on motivoivaa kannustusta taustajoukoilta. Sen avulla jaksaa puristaa vielä viimeiset sekunnit loppusuoralla.

Sitten hieman vittuilua: kohta 6:20 - 6:30 - Hienoa juoksua hyvä! Kiva kun on lantio edessä ja juoksu rullaa.

Kohta 6:32 - alkaa hyvä keskustelu kahden suomalaisen kesken "Siinä on sulle nainen!" "Kyllä ne on kaikki naisia"

Kohta 7:00 Minäkin voisin halata häntä mielelläni, tosin pitäisi ensin saada tuo tyttö tuosta muualle. HEHEHEHEHEHEEEEE!

Kohta 8:45 Joku nevarisuunnistaja tuo palkintopallille omat lapsensa. Tota juttua en ole ikinä tajunnut, että miksi nekin pitää sinne raahata. Eihän ne ole saavuttanut mitään, vaan niiden isä! Vai olisiko Ari Anjalan pitänyt ottaa lapsensa mukaan tuonne palkintojen jakoon?

Nyt riitti analysointi.

Turtolan Työväen Sanomat: Domina-tourin osakilpailuvoitto Hytöselle

2010-03-09T17:56:00.016+02:00

Juho-Veikko Hytönen oli etevin myöhään maanantai-iltana Domina-tourin kolmannessa osakisassa Barbaten Canos de Mecassa. Hytönen keräsi reilun tunnin ottelussa 60 pistettä ja se riitti selättämään vastustajat. Hytösen lähin uhkaaja Petri Ikävalko pääsi viiden pisteen päähän. Sen sijaan Topi Anjalan ja Henri Taanilan taktiset silmät pettivät ja he jäivät kauas kärkikaksikon vauhdista.

Osakisan lopputulos aiheutti melkoista kuohuntaa Aurinkorannikolla. Pelin loppuvaiheilla tuuli yltyi reippaasti myrskylukemiin. Silminnäkijähavaintojen mukaan tuuli oli jopa niin kovaa, että sisätiloissa olleiden Slitz-lehtien sivut kääntyivät itsestään Elisabeth Hanssonista Jackie Fermiin. Tämän jälkeen sähköt katkesivat useiksi tunneiksi.

Ja itse asiaan:

Suunnistuselämä Barbatessa on sujunut erittäin hyvin. Jokainen aamu on alkanut aikaisella aamulenkillä (muunneltu totuus 1) ja aamujumpalla (muunneltu totuus 2). Päivän harjoitukset on vedetty maltilla ja ilman virheitä (muunneltu totuus 3) ja tästä johtuen koko porukka on tuoreissa voimissaan (muunneltu totuus 4). Tämä on pääosin johtunut siitä, että iltaisin on menty nukkumaan aikaisin (muunneltu totuus 5) ja varsinkin siitä, että punaviiniä tai olutta ei ole juotu lainkaan! (muunneltu totuus 6)

Tästä on hyvä jatkaa loppuviikkoon (muunneltu totuus 7).

Ja kun nykyään on muotia laittaa blogeihin reittipiirroksia niin tässä on reitti maanantain kovasta harjoituksesta:

Tällä hetkellä aurinko paistaa mutta lämpötila on laskenut vain 14 asteeseen. Lämpimämpi sää olisi poikaa mutta eipä ole lahjahevosta suuhun... eikun Malungin lahjaSlitzien keskiaukeamalle katsominen. Vai miten se meni?

Televisioajat pois kuleksimasta

2010-02-19T21:52:00.003+02:00

Hei ystävät!

Aurinko nousee ja pakkanen kiristyy. Vetoharjoitusten vauhti hidastuu ja hengitys ahdistuu. Varma kevään merkki!

Tässä on ollut kaikenlaista kiirettä. Tiistaina oli tentti ja sen päälle viisi ottelua NHL:än runkosarjassa. Keskiviikko ja torstai menivät töiden parissa ja torstai-iltana oli ohjelmassa vielä tentti ja pari runkosarjan ottelua.

Tänään perjantaina ohjelmassa oli ensin Pirkkahallivetoja ja sen jälkeen vierailu Lempäälään. Lempäälän tunnetuin suunnistaja on ehkä Ville Paldan, jos sekään. Ainakin miehen blogi on pitänyt hiljaiseloa.

Lempäälässä kävin hieronnassa Lemmetin Lassella, miehellä joka huoltaa lihaksia paremmin kuin Omroni, avantouinti ja kaks olutta yhteensä! Huomenna on ohjelmassa äidin siskon miehen viiskymppiset Jyväskylässä, tuolla Suomen Ateenassa. Mä luulen, että jyväskyläläiset tarkoittivat vertausta kehittäessään juuri kuralla olevaa taloutta ja mellakoivaa nuorisoa.

Ylläseisovista syistä johtuen en ehdi kirjoittaa tänne. Siispä jos minua on ikävä niin katsokaa Nelonen Sportia (Entistä Urheilukanavaa) lauantaina klo 18.30. Sieltä tulee V02. Se on hyvä ohjelma ja kaiken lisäksi esiinnyn siellä. Ensi kevään tavoitteenani on tehdä kauden kahdessa ensimmäisessä kilpailussa virhettä maksimissaan lauantaisen televisioaikani verran. Tiukkaa tekee: Jos ykköstä koukkaa puoli minuuttia niin ainakaan sen jälkeen ei ole paljon varaa pummata, mutta onpahan edes se puoliminuuttinen....

Ja nyt kun Nelonen Sportilta on haettu tv-aika pois kuleksimasta niin seuraavaksi yritän päästä esiintymään Digiviihteen puolelle.

Vauhtikestävyyttä kansalle, joka aerobisella puolella vaeltaa

2010-02-12T23:19:00.023+02:00

Viime viikonloppuna oli leiri, eli training camp. Tapahtumapaikkana oli Jämi. Mukana oli myös Angelniemen Ankkuri, YKV ja tukku pohjanmaalaisia aluevalmennettavia. Ai niin, olihan siellä myös Rasti-Kurikan miehet Pohojanmaalta, esimerkiksi David Brickhill-Jones.

Perjantaina oli ohjelmassa turhanpäivänen kevyt lenkki. Voi piru että nää perjantai-illan treenit on tyhjänpäiväisiä, tuntuu ihan turhalta tehdä niitä. Ensin juostaan 6,5km Pirttikylään päin ja sitten takas. Menomatkalla puhutaan naisista ja paluumatkalla naisista.

Lauantaina oli ohjelmassa 17,8 kilometrin testijuoksu. Peruskauraa sanoo kaikki paitsi ruotsalaiset intervallimiehet ja Angelniemen Ankkuri, joka vetää vaan ylivauhtisia PK-vaelluksia (hähhää, saimpas kostettua Mäksän propagandan, olihan sitä jo odotettu joulukuun puolestavälistä!). Vauhti oli kovaa, vielä kovempaa se oli Dmitri Tsvetkovilla ja B-J:llä, jotka tarpoivat puoliksi auraamattomalla tiellä reissun melkein tuntiin (tulokset).

Iltapäivällä oli ohjelmassa kympin perinteinen. Alunperin piti olla takaa-ajona testijuoksun tulosten perusteella. Olinkin odottanut innolla sitä, miten venäläinen ja britti ratkoisivat lopullisen paremmuutensa. Kävi kuitenkin ilmi ettei kummallakaan ollut mukana suksia, joten se lässähti siihen. Vedettiin sitten 15 sekunnin lähtövälillä kuntokymppi ja niihän siinä kävi että kaikki meni ohi, vaikka melkein ensimmäisenä pääsin lähtemään. Voitelin sukset katsomatta ikkunasta ulos pyryttävään maisemaan. No paskan suksen syyksi voi kympin kisassa laittaa ainakin 6 minuuttia.

Olen muistaakseni jossain blogikirjoituksessani kertonut ojentajalihasteni olevan vahvat kuin Afganistanin demokraattiset perinteet ja voin kertoa, että molemmat asiat ovat yhtä vahvoja kuin silloin asiani ilmaistessani, käsiä en siis voinut käyttää. Jaloillahan voisi aina hiihdossa potkia, mutta jos ne sukset on voideltu jonkun nätin kelin voiteella niin sitten ei voi.

Lauantai-iltana olo oli kahden kovan reenin päätteeksi hieman rikkinäinen. Onneksi tiesin sunnuntaiaamun auringon noustessa edessä olevan perinteinen sunnuntain pitkä ja rauhallinen. Jotta lenkillä olisi mukavampaa ja sosiaalisempaa niin päätimme lähteä V7:n kanssa lenkille kahden venäjää puhuvan sekä yhden mp3 soittimesta musiikkia kuuntelevan britin kanssa.

Reima Country Centerin eteiseen astuessamme Dima näytti meille Anna Abreun kuvaa. "Kaunis tyttö", ajattelin. Sitten huomasin Annan otsan oikealle puolelle kuulakärkikynällä kirjoitetun sarjan. Nopeasti tulkittuna se kertoi, että pitkän ja rauhallisen lenkin ensimmäiset 12 kilometriä juostaan kilometrivauhtia 4.15, jonka jälkeen seuraavat kuusi kilometriä 4.00-vauhtia. Sitten ollaankin takaisin perillä Jämillä, jonka jälkeen juostaan Pirttikyläntien risteykseen 2,5 kilometriä vauhdilla 3.30, jonka jälkeen juostaan takaisin Jämille täysillä. Onneksi olin siinä vaiheessa unohtanut autuaasti sen, että eilisillan lumipyryn jäljiltä teitä ei oltu aurattu. Se kyllä selvisi aika pian.

No mä mietinkin, että olisihan se vaikea puhua yhteislenkillä kun kaksi puhuu venäjää ja yksi kuuntelee jotain musiikkia. Tämmöinen sosiaalisesti vaikea tilanne kun ei tiedä millä kielellä ja mistä asiasta puhua ratkaistiin tällä kertaa vauhdin avulla. Ei neljänviidentoista vauhdissa umpihangessa paljon tule mieleenkään mitään juttua, varsinkin jos edellisenä päivänä on urheillut 30 kilometriä täysillä. Ja jutellahan saa, ei se ole kiellettyä. Ja juttelihan ne venäläiset koko ajan venäjäks. B-J ei osallistunut kun se kuunteli musiikkia.

Lenkki on puolessavälissä. Pakotan väsyneitä reisiäni vuorotellen ottamaan askeleen eteenpäin ja katselen vauhtilappua hieman huolissani. Tässä pitäisi jaksaa vielä puolet kiihtyvällä vauhdilla. Olemme 7 kilometrin päässä Jämiltä. Jos hyydyn niin täällä olen enkä muuta voi. V7:kin taisi katsoa lappua hieman huolissaan, vaikkei se sitä taida myöntää.

Sitten B-J tarttuu vauhtilappuun, avaa taitellun lapun, ja taittelee sen niin, että km-vauhdit ja matka menee piiloon, jotta Anna Abreun kuvaa näkyy kokonaan. Kuulen natiivienglannin aksentilla repliikin "She's beautiful".

Sata metriä siitä ja mä olen 50metriä muiden perässä. Kaksi kilometriä siitä ja mä olen kaksi kilometriä muiden perässä.

Alkuviikon lepään.

Turtolan Työväen Sanomat: Ulkomaat - Maailmantalouden lama kurittaa Bangladeshin lapsia

2010-01-31T23:25:00.002+02:00

Jo kaksi vuotta kestänyt maailmantalouden kurimus on karsinut kovalla kädellä työpaikkoja Troshawurin kaupungissa, joka sijaitse 170 kilometriä pääkaupungista Dhakasta pohjoiseen.

Kuluneet kuukaudet ovat olleet erityisen synkkiä bangladeshilaisille teollisuusyrityksille. Länsimaisista tekstiilivalmistajista yksi toisensa jälkeen on sulkenut tehtaitaan tuotannollisista syistä. Pakkotilanne syntyy kun tuotteet eivät yksinkertaisesti mene kaupaksi lännen markkinoilla. Erityisen kipeästi lama on lyönyt lapsityövoimaa käyttäviin tehtaisiin.

Viime viikolla maailmanlaajuisesti tunnettu urheiluvälinevalmistaja sulki kaupungista tehtaansa ja yli 200 lasta jäi työttömäksi.

-Ei täältä löydy työtä, sanoo tehtaan mukana työpaikkansa menettänyt Mushawar, 13.

-Nykyään minulla ei ole muuta tekemistä kuin käydä koulussa. Aamulla tulen torille ja yritän saada työtä. Mutta kun sitä ei ole, joudun menemään kouluun koko päiväksi.

Paikallinen ammattiyhdistysaktiivi Omikwal Hidebaru on huolissaan erityisesti lasten työpaikkojen katoamisesta.

-Tehtaanjohtajat irtisanovat usein alle 12-vuotiaita, sillä heillä on vähän koulutusta sekä vähän työkokemusta. Siksi he saavat lähteä irtisanomisaallon etuharjanteella.

Hidebaru on myös huolissaan siitä, että ammattiyhdistysliikkeiden perinteisesti käyttämät voimatoimet ovat täysin tehottomia. Hän osoittaa oikealla kädellä edessä seisovaa tehdashallia ja kertoo:

-Tuosta jalkapallotehtaasta ilmoitettiin viime viikolla, että puolet väestä saa lähteä. Lapset yrittivät mielenilmausta ulosmarssilla, mutta se vesittyi kun kukaan 4-vuotiaista jalkapallonompelijoista ei ylettynyt avaamaan tehdashallin ulko-ovea. Täten he eivät voineet marssia ulos.

Yhä kasvavan epävarmuuden yllä on vaikea löytää mitään hyvää. Yhdysvaltojen asuntokuplasta liikkeelle lähtenyt synkkyys tuli täysin yllättäen. Jotakin sen nopeudesta ja rajuudesta kertoo sekin, että vielä kolme vuotta sitten Bangladeshin hallitus pohti, miten kansalaiset saadaan työelämään yhä varhaisemmin. Nyt jo kolmevuotiaiden työttömyysaste on noussut lähes 30 prosenttiin, eikä hallituksen huolenaiheet ole enää samat.

7-vuotias Iramil Drasi on yksi onnekkaita, hänen tehtaansa jatkaa yhä tuotantoa.

-Olen työskennellyt suurimman osan elämästäni tässä tehtaassa. Joka aamu rukoilen, että saan työskennellä vielä huomennakin. Jos työt loppuvat, miten elätän vanhempani ja isovanhempani, hän kysyy ja jatkaa lenkkitossun nauhoittamista.

Vaikka läntisen maailman teollisuustuontanto elpyisi, kestää vielä kauan ennen kuin nousukauden hedelmistä päästään nauttimaan idässä. Nuorimmat laman uhrit ovat tuskin vielä edes syntyneet.

Turtolan Työväen Sanomat: Turtolalaismiehelle vankeutta pummaamisesta

2010-01-27T23:39:00.001+02:00

25-vuotias turtolalaismies tuomittiin 30 päivän ehdottomaan vankeuteen pummaamisesta suunnistuskilpailun aikana. Lisäksi miehelle tuli maksettavaksi 500 euroa sakkoja seuralleen taloudellisista menetyksistä sekä 200 euroa joukkuekavereilleen henkisistä kärsimyksistä. Lisäksi tuomitun saama kartta kilpailusta tuomittiin menetettäväksi valtiolle rikoksentekovälineenä.

Tapahtumat saivat alkunsa jo vuoden 2008 kesäkuussa, jolloin mies sai vastuulleen toisen osuuden juoksemisen suuressa suunnistusviestissä. Mies päästettiin metsään sijalla 112 ja hän sopi suullisesti joukkueensa johdon kanssa nostavansa sijaa huomattavasti.

Jo alkumatkan verkkainen tahti kuitenkin kiinnitti monen kanssakilpailijan huomion. Radan loppuosalla mies pummasi yhtä rastia lähes viiden minuutin ajan täysin väärässä mäessä.

Miehen tultua vaihtoon sijalla 99 mitään ei ollut enää tehtävissä joukkueen suorituksen pelastamiseksi ja joukkue jäi 20 parhaan ulkopuolelle.

Syyttäjän mukaan pohjoissatakuntalaista seuraa edustava mies osoitti täyttä piittaamattomuutta joukkueensa suorituksesta pudottuaan kartalta neljäsataa metriä ennen rastia numero 20.

Ensimmäisessä oikeuskäsittelyssä vuosi sitten yömies vetosi siihen, että hän oli ajautunut osuuden lopussa huonoon seuraan. Tuomittu kertoi, että hänet mukaansa houkutellut anttolalaismies veti hänet väkisin väärään mäkeen. Lisäksi suunnistaja väitti olleensa pummauksen aikana alentuneesti syyntakeinen. Hän kertoi muun muassa nähneensä harhanäkyjä ennen rastia. Turtolan käräjäoikeus määräsi miehen mielentilatutkimukseen.

Oikeudessa esitettiin todistusaineistona muun muassa syytetyn jättämä GPS-reitti.

Joulukuussa valmistuneen mielentilatutkimuksen mukaan vuonna 1985 syntynyt yösuunnistaja näki 300 metriä ennen rastia sijainneen neliönmuotoisen vitivalkoisen kuviorajan kohdalla aivan jotain muuta, jolloin tällä saattoi olla vaikutusta pummin törkeyteen.

Käräjäoikeus otti huomioon mielentilatutkimuksen tulokset ja tuomitsi miehen täyttä ymmärrystä vailla tehdystä pummista 30 vuorokaudeksi vankeuteen. Syyttäjän nostamat syytteet tuottamuksellisesta joukkuesuorituksen heikentämisestä sekä törkeästä sijoitusnostovelvollisen epärehellisyydestä jäivät kuitenkin näyttämättä toteen.

Ensikertalaisena tehdystä rikoksesta johtuen ehdoton vankeustuomio muutettiin 30 tunnin mittaiseksi pakolliseksi Salatut Elämät ja Kotikatu- TV-sarjojen katseluksi.

Kumpikaan osapuoli ei valittanut tuomiosta.

Ja ensi numerossa toimittaja on lähetetty ulkomaille, ihan Bangladeshiin asti!

Kerettiläinen näkökulma aiheeseen "Suunnistajien itsetunto"

2010-01-24T21:29:00.001+02:00

Heipä vaan, lukijat!

Aluksi haluan sanoa, että sain satoja lukijapalautteita edellisestä tekstistä sähköpostilla, tekstiviestein ja faksilla. Täsmennetään siis yhtä asiaa.

Kun edellisen jutun alussa totesin, että jos täällä on hiljaista niin minulla menee hyvin. Tämä pätee siis siten, että harjoitellessani hyvin ja paljon, minulla ei ole aikaa eikä inspiraatiota kirjoittaa mitään tänne. Tällöin menee hyvin.

Mutta jos saan aivoinfarktin, minua puukotetaan tai joudun vasemmistolaisen sissiliikkeen kaappaamaksi, en todennäköisesti kirjoita tänne. Se ei silti tarkoita sitä, että näissä tapauksissa minulla menisi hyvin.

Mutta nyt aiheeseen. Saimme päivällä todistaa Liisa Anttilan huikeaa hopeahiihtoa SM-kisoissa Keuruulla. Suunnistajien, niin hiihto- kuin jalka-sellaisten keskuudessa se aiheutti ilon hetkiä. Ei niinkään siksi, että Lissu olisi hyvin harjoitellut ja kokenut urheilija, joka onnistui pakkasessa. Vaan pikemminkin siksi että Lissu on hiihtosuunnistaja ja suunnistaja! Siis meidän lajimme edustaja!

Samoissa kekkereissä hyvin tai kohtuullisesti hiihtivät myös suunnistustaustaa omaavat Maarit Korpi (korjatkaa jos olen väärässä mutta hän taitaa olla sama henkilö kuin se joka oli järjestämälläni Vollilla joskus vuonna lennonaikaiset ohjaamovierailut ja lankapuhelin), Silja Tarvonen ja Maija Hakala. Krista Lähteenmäki on suunnistustaustainen, mutta ei ollut tänään viivalla. Miesten puolella voimme toisinaan seurata Jussi Simulan ja kumppaneiden menoa. Ruotsin Martin Johansson teki maailmancupdebyyttinsä Otepäässä viikko sitten. Lisa Larsen oli Tour de Skin paras ruotsalaisnainen.

Joo ja tässä vaiheessa huomautuksena, että tuota kommenttikenttää ei tähän väliin tarvitse täyttää copypaste-tekniikalla kaikilla niillä nimillä, joita en luetellut. (esim. SM-hiihtojen lähtölistalla). Tottakai kaikki kansallisen tason hiihtäjät ovat käyneet joskus iltarasteilla ja vetäneet sen kolmen kilometrin radan alle puolentoista tunnin. Monia nimiä, niitäkin, jotka vetää kolmen kilometrin radan reippaamminkin, jäi mainitsematta. Tämän jutun pääpointti ei ollut luetella sellaisia ihmisiä, jotka sekä hiihtävät, että suunnistavat. Nuo, jotka luettelin eivät pelkästään ole käyneet iltarasteilla vaan ovat myöskin istuneet mutaisen maaliviitoituksen varressa rännän ja paskan yhdistelmäsateessa sekä kisan jälkeen ottaneet ämpärillä liian kuumaa vettä 100 vuotta vanhasta haisevasta soutuveneestä ja kaataneet sitä päälleen.

Jos vihdoin määrittelyvaltakamppailun jälkeen pääsisin itse asiaan.

Me siis hehkutamme ja kannustamme hiihtäviä suunnistajia kun he pärjäävät. On hienoa että suunnistaja pärjää myös oikeille hiihtäjille. Sama pätee myös esimerkiksi juoksulajeissa mutta nyt teemana on hiihto kun ulkonakin on 20 pakkasta.

On siis hienoa "näyttää" vähän hiihtäjille että suunnistaja pärjää hiihdossa. Suunnistaja ja hiihtosuunnistaja Liisa Anttila pistää kunnolla köniin hiihtäjille. Martin Johansson vetää hienosti 20 sakkiin "oikeiden" hiihtäjien joukossa. Siis pientä näpäytystä sinne suuntaan: kummat ovatkaan kovempia, hiihtäjät vai suunnistajat?

Mietitäänpä asiaa toisinpäin. Mitä jos Lissu onkin hiihtäjä? Ja Martin? Miten hiihtäjä voi pärjätä suunnistuksessa? SM-tason hiihtäjä tulee ja pärjää suunnistuksessa useiden sm-mitalien arvoisesti. Hiihtosuunnistuksessa tämä hiihtäjä pääsee kiertämään maailmancuppia ja vielä menestyy siinä. Ruotsin puolella maailmanluokan hiihtäjä Martin Johansson voitti O-ringenin ylivoimaisesti, taakse jäi suunnistuksen MM-mitalisteja. MM-kisoissa hän on voittanut mitalin ja monet ammattisuunnistajat jäivät taakse.

Kesällä suunnistuksen MM-kisojen TV-lähetysten aikaan kaikki hiihtoihmiset kannustavat rajusti Johanssonia ja Anttilaa, koska on mukava nähdä, että hiihtäjätkin voivat pärjätä suunnistuksessa. Hiihtoaiheiset keskustelupalstat tulevat täyteen hehkutusviestejä kun Martin ja Lissu pärjää tuolla "oikeiden" suunnistajien kanssa. Vai onko näin? En usko.

Niin kutsuttu omien hehkuttaminen liittyy vahvasti lajimme identiteettiin. Suunnistus on kautta aikain ollut esillä vähemmän mediassa hiihtoon verrattuna. Suunnistus on ollut (ja on yhä?) pieni laji, jopa marginaalilaji. Siksi suunnistajien ja hiihtosuunnistajien pärjääminen muissa "isommissa" lajeissa pönkittää itsetuntoamme: "Katsokaas vaan, ei se suunnistus sittenkään ole niin kämyinen laji!"

Suunnistusihmisten huono itsetunto pakottaa suunnistajat markkinoimaan lajiaan AINA kun siihen tulee tilaisuus. Lissun pärjätessä meidän on kerrottava että "Tuo on suunnistaja!" ja on hyvä myös pitää mielessä että Tanja Poutiainen on käynyt Venloissa ja iltarasteilla. Ja koska omassa lajissaan niinkin hyvä kuin Tanja on suunnistanut, lajin pitää olla huikean hieno ja hyödyllinen!

Työpaikkojen kahvipöydässä pitää markkinoida lajia aina tilaisuuden tullen: "Teidänkin pitäisi käydä iltarasteilla Rusko-Hervannassa, se on hieno liikuntamuoto!"
Ja kaikki nyökyttelevät: "On se kova laji" (joskaan he eivät silti mene sitä kokeilemaan, mikä ei välttämättä ole automaattisesti huono asia).

Suunnistuksen maine marginaalisena lajina mobilisoi kaikki suunnistajat myöskin puolustamaan lajiaan kaikelta negatiiviselta kritiikiltä. Jos joku HIFKn pelaaja käy täysin kostomielessä Mäntylän kimppuun, syntyy kohu ja keskustelu jääkiekon luonteesta, johon osallistuu paljon ihmisiä. Keskusteluun osallistuneiden määrä on kuitenkin 0,5% lajin harrastajista ja sitä seuraavista. Pohditaan kuuluuko tämä tämmöinen jääkiekkoon vai ei ja mitä pitäisi tehdä. Kuukauden päästä kaikki ovat unohtaneet jo koko asian.

Jos taas suunnistuskisoissa joku onneton järjestäjä katkaisee yhden puun luonnonsuojelualueelta, syntyy kauhea hässäkkä ja paniikki. Dagens Nyheterin sisäsivun oikeassa laidassa on kolmen kappaleen juttu siitä kun suunnistaja kaatoi puun luonnonsuojelualueelta. Koko suunnistajayhteisö puolustaa kahvipöydässä että "Se oli vahinko ja suunnistajat ovat luontoystävällistä väkeä". Samalla suunnistusaiheiset keskustelupalstat täyttyvät voihkivista viesteistä "Mikä kammottava lommo syntyi nyt lajimme maineeseen, menikö suunnistukselta maine lopullisesti?". Skogsportin pääkirjoitus ja kolme sivua käsittelee aihetta ja jutun yleissävy on musta.

Edellämainittu puunkaatoesimerkki ei ollut keksitty vaan näin tapahtui viime kesänä. Ruotsista kuuluu muutenkin tuttuja uutisia.

Ruotsin vuoden urheilijan valinnan yhteydessä valitaan myös Jerringspriset. Kuten linkistä voimme lukea, palkinnon saaja valitaan yleisöäänestyksellä. Suunnistaja Helena Jansson oli yksi ehdokas palkinnon saajaksi.

Ruotsalaisten suunnistusnetistä eli Alternativetistä saimme lukea oikein "Päivän puheenaiheiden" verran tekstiä äänestyksestä.

Keskustelussa sivuosaan jäi se kuinka hyvä Jansson oli kaudella lajissaan ja oliko menestys Jerringin arvoinen. Kun kerran Jansson on nimetty saajaehdokkaaksi, suunnistajan velvollisuus on äänestää häntä, ihan sama mitä muut maan urheilijat ovat saaneet aikaan. Jos Helena voittaisi, saisi laji lisää julkisuutta! Jokaisen suunnistajan kuuluu rekrytoida veljensä, setänsä, koiransa, äitinsä ja isänsä mukaan äänestämään Helenaa Jerringpalkinnon saajaksi. Mikäli suunnistajat saisivat mahdollisimman suuren joukkovoiman esiin, saataisiin kymmeniä tuhansia Janssonia äänestäviä!

Keskustelun avasupuheenvuoron lausunut nimimerkki "j" toteaa lopuksi:

"Sen får vi hoppar att ett gäng läser fel och i bara farten röstar på Helena Jansson istället för Jonsson, då kanske...."

eli "toivotaan, että porukka lukee nopeasti väärin nimet ja äänestää vahingossa Helena Jonssonin sijaan Helena Janssonia"

Huikeaa.

Olisi siis helvetin hienoa jos suunnistaja saisi mainetta ja kunniaa, ei niinkään omien suoritustensa kautta (Sprintin maailmanmestaruus, MM-viestihopea, PM-keskimatkan voitto ja kolmas sija maailmancupissa) vaan siksi, että tavalliset kansalaiset äänestäisivät vahingossa suunnistajaa ampumahiihtäjä Helena Jonssonin (Maailmanmestaruus takaa-ajossa, hopea viestissä ja pronssi yhteislähdössä sekä maailmancupin kokonaisvoitto) sijaan.

No miten itse äänestyksessä käy?

Ampumahiihtäjä voittaa ja saa palkinnon. Janssonin edelle menevät myös potkupalloilija Zlatan Ibrahimovic ja tennismies Robin Söderling. Helena on toiseksi paras Helena sijalla neljä.

Sitten kirotaan ja mesotaan, että saatanan jalkapalloilijat kun ne omalla murskaenemmistöllään äänestää Zlatania tietämättä mitään muista lajeista.

Niin se vaan menee. Nimimerkki Addea mukaillen: Kumman brasilialaiset tuntevat paremmin, Minna Kaupin vai Kimi Räikkösen?

Saisikohan näistä suunnistussosiologisista pohdinnoista lisää materiaalia aikaan?

-Ei ei, et sä voi kirjottaa noin. Jos joku tavallinen tallaaja lukee tätä niin nehän saa sellasen käsityksen suunnistuksesta että tää on ihan sisäsiittoinen marginaalilaji. Sittenhän tän lajin maine menee lopullisesti. Älä pliis kirjota!

Kestävyysurheilijan kaksoistandardi

2010-01-22T21:03:00.010+02:00

Täällä blogissa on taas kerran ollut hiljaista kuin kemijärveläisellä sellutehtaalla.

Tämä johtuu pitkälti siitä, että minulla on mennyt hyvin. Kun treeni ja opiskelu maistuu, tänne ei ole asiaa.

Suurimmat inspiraatiopiikkini tähän blogiin olen saanut silloin kun urheilurintamalla on ollut pelkkiä tappioita tai korkeintaan torjuntavoittoja. Kilpakumppanien ja vastakkaisen sukupuolen silmissä pitää kuitenkin saavuttaa hyväksyntää ja niinpä olen tuskaisina paskakulkujen tai navigaatioaivovammojen hetkinä yrittänyt saada sitä arvostusta näiden tekstien kautta. Rehellisyyden nimissä voidaan todeta, että olen sitä myös saavuttanut ainakin ensinnämainitun ryhmän keskuudessa, siis näiden tekstien kautta.

Viimeisen kolmen päivän aikana taivaalle on kertynyt talviukkospilviä. Keskiviikon Nouskilenkillä vasempaan lonkkaan alkoi kertyä kipua, joka voimistui entisestään torstaisen Pirkkahallin ylivauhtisten tonnien aikana. Ylivauhti ei tietenkään ollut tarkoitus mutta suunnistajan elämäntehtävänä on vetää radalla liian lujaa. Illalla kurkku tuli kipeäksi ja tänä aamuna en enää tiennyt että kumpaan paikkaan sattuu enemmän: lonkkaan vai kurkkuun.

Nyt noin 12 tunnin itsesäälissä painiskelun jälkeen ihkauusi läppärini näppäimistö kiihottui ja tekstiä alkoi muodostua tähän editoriin.

Yleisesti ottaen orastavien flunssien ja orastavien raajakipujen ilmaantuessa pitäisi ottaa rauhallisesti fyysisten treenien suhteen (varsinkin jos molemmat ilmestyvät samanaikaisesti). Näinhän kaikki valmennushenkilöt ja valmennusteokset opettavat. Tällä kertaa se onkin omalla kohdallani helppoa.

Yleisesti ottaen joudumme kuitenkin usein pohtimaan sitä kuinka paljon lonkkaan pitää sattua, jotta himmaisimme reenejä. Tai kuinka karhea kurkun pitää olla, jotta 15 kilometrin TV-kovan sijaan katsoisimme ottelun Man City - West Ham Championship Manager 2006:ssa. Ne on pirun vaikeita juttuja. Sekä se, että meneekö lenkille, mutta myös se, että saa tuollaisesta ottelusta vierasvoiton.

Jos passaamme reenistä, jätämme reenin väliin emmekä kehity yhtä paljon kuin mitä olisimme kehittyneet tehdessämme reenin. Toisaalta sairaana tai loukkaantuneena reenatessamme saatamme tehdä todellista tuhoa omaan kroppaamme lisävammojen tai yhä pahenevien tautien muodossa. Toisin sanoen painimme alla näkyvässä nelikentässä:

1. Skippaamme reenin ja paranemme, mutta vaikka olisimme treenanneet, vammat ja sairaudet olisivat hävinneet (ns. Turha Rokuli)

2. Skippaamme reenin ja paranemme, emmekä olisi parantuneet ilman skippaamista (ns. Fiksu Rokuli)

3. Reenaamme ja vaivat häviävät (ns. Fiksu Veto, joskus myös TBS eli "Träna Bort Skador")

4. Reenaamme ja vaivamme pahenevat (ns. APL (ahneella on paskanen lopppu)

Näissä tilanteissa puskista ilmestyy aina seurakaveri tai valmentaja joka sanoo että "otahan nyt rauhassa" tai "nyt kannattaa vaan ihan rauhassa ottaa iisisti ja parannella". Siis lähes poikkeuksetta he suosittelevat malttia. Kuitenkin vallan hyvin tiedämme sen, että nuo samat kaverit pyörittävät pienissä päissään aivan samoja kysymyksiä silloin kun heillä on ongelmia.

Lukiessani pitkän Lappitauon jälkeen Mäksän sivuja ajattelin että ompa tyhmä jätkä kun ei malta jalkansa kanssa. Kuitenkin eilisen kolmannen tonnin aikana huomattavasti kasvaneen kivun jälkeenkin pidin kiinni siitä ajatuksesta, että vedän tämän reenin nyt kiltisti loppuun, kävi miten kävi.

Voidaan puhua niinsanotusta kestävyysurheilijan kaksoisstandardista, jossa samat säännöt eivät päde oman itsensä ja toisten välillä. Toista kuuluu rohkaista AINA malttiin, mutta itseään ei pidä ruoskia malttiin heti pienten kipujen saavuttua vaan omalla kohdalla treenien väliin jättäminen on nöyrtymistä.

Käsittämätöntä, eikö totta?

Vielä käsittämättömämpää on se, että tällaisia pohdintoja ei ikinä kuule Juha Tainin suusta. Yhdessäkään kestävyysvalmennusseminaarissa ei pohdita koskaan sitä missä yllämainittun nelikentän rajat kulkevat.

Moni kestävyysurheilija painii näiden ongelmien kanssa, mutta koskaan asiasta ei keskustella rehellisesti. Jos asiasta keskustellaan, pelataan aina varman päälle ja päädytään siihen, että "Aina jos tuntuu siltä, että...." ja blaa blaa. Ei ikäänkuin edes yritetä hakea rajaa sille mihin pisteeseen asti voidaan reenata.

Tottakai riskit ovat suuret. Pahimmillaan ylilyönnit päättyvät hengen lähtöön tai uran päättymiseen, ja niin on käynytkin. Mutta onko kukaan koskaan edes miettinyt sitä, että kuinka monta sataa tuhatta tai miljoonaa reeniä on jäänyt väliin sen takia, että on turhaan pelätty ja pelattu varman päälle.

En itsekään yritä kertoa vastausta näihin kysymyksiin, mutta haluan vain herättää keskustelua ja ajattelua siitä, että kuinka varman päälle pitää pelata ja mitä on varman päälle pelaaminen. Ja pätevätkö samat standardit meihin itseemme kuin muihin?

Ja mielestäni kenelläkään bloggaajalla ei ole minkäänlaista moraalista vastuuta siitä jos joku saa vamman tai pitkän taudin sen takia, että on lukenut ns. "ei varman päälle pelanneen "suunnistusvalmentajan" blogia"

Vai ovatko netin aikuisviihdesivujen päätoimittajat vastuussa niille curling-vanhemmille, jotka valittavat että "Juuri teidän sivujen kuvien ja videoiden takia minun poikani suoritti ensimmäisen kertansa tuommoisessa asennossa!" ??????

Pikaista paranemista minulle.

Comeback

2010-01-03T13:37:00.014+02:00

Terve!

On melkoisen hiljaista täällä, kukaan ei ole kirjoittanut mitään. Se johtuu siitä, että olen ollut netin ulottumattomissa.

Vietin joulun ja sitä edeltäneen viikon Kiilopäällä, tuolla perinteisen tyylin hiihtäjien Mekassa. Arki Kiilopäällä sujui kuin elokuvissa. Viikonpäiviä tai kellonaikoja ei tarvinnut pahemmin seurata.

Herätys yhdentoista aikoihin, aamupuurot ja kahvit naamariin, pari Calgary Flamesilla pelattua matsia pleikkari kagosessa ja lenkille. Lenkkimaastothan olivat kerrassaan mahtavat.

Sallittua juoksualustaa ei juurikaan löytynyt. Maasto kumpuili koko ajan ylös ja alas, mutta mäet olivat mukavan hiihdettäviä, ja käveltäviä briteille ja pohjoiskorealaisille turisteille.

Mäissä kahdenkymmenenseitsemän asteen pakkasen ja unohdetun astmalääkkeen huomasi heti, MTV3:n kiekkoasiantuntija varmaan toteaisi "ja hengästyminen on tosiasia".

Promillet olivat todennäköisesti ainakin 10 pykälää kotia matalammalla. Varmaksi en voi sanoa, sillä kossupullon pakkasin keittiön kaappiin, jota en ottanut mukaan.

Noniin, jokohan sitä tämän jälkeen saisi aikaan jotain ihan omaakin tekstiä?

Kuuhun en ihan suksinut, mutta kilometrejä kertyi sen reilu 300 Atomiceilla ja Peltosilla. Sauconytkin vaimensivat Kakslauttasen ja Kiilopään tunturikeskuksen välistä tietä reilun sadan kilometrin matkalta.

Ai niin ja voitin Stanley Cupin! Kaadoin Carolinan finaalissa voitoin 4-3. Olin ottelusarjassa jo 1-3 tappiolla, mutta nousin tasoihin. Suuret kiitokset Primeaulle ja Lombardille. Viimeisessä matsissa Jarome Iginla, tuo Nigerian lahja albertalaiselle jääkiekkoilulle teki hattutempun ratkaisevan ottelun kolmannessa erässä, viimeisen tyhjiin. 3-0 voitto tarkoitti myös nollapeliä Miikka Kiprusoffille ratkaisuottelussa. Kiitokset vielä hänellekin!

Kaksiviikkoisen rupeaman ensimmäiset kuusi päivää olivat kyllä melkoista askeesia. Autoa ei ollut, joten kaupassa piti käydä 14 kilometrin päässä hiihtäen, Hesari piti hakea 1,3km päästä ja pleikkarillakin piti pelata SM-liigaa.

Lähes 30 asteen pakkasessa kauppareissu vaatii pieniä virityksiä. Esim maitopurkki piti pitää piilossa pakkaselta. Olisin joutunut laittamaan sen varmaan alushousujen väliin (ei sisään vaan väliin, joidenkin niiden kuuden jalassa olleen kalsarin väliin)mikäli mukanani ei olisi ollut kannettavaa kylmälaukkua. Sinnekään ei ihan kaikki ostokset mahtuneet. Niistä elintarvikkeista, jotka eivät mahtuneet laukkuun, tuli kuolintarvikkeita. Esimerkiksi jäävuorisalaatista tuli nimensä mukaista tavaraa.

Arki alkaa taas täällä Etelä-Suomessa, tuossa valkoisen paskan täyttämässä valtakunnassa. Pitäisi seurata urheilua, lukea tenttikirjoja, urheilla itse ja sitten vielä pitää tätä blogia. Katsotaan mitä saan aikaiseksi.

Ja kun en itse saa aikaiseksi, niin:

Takaisin päivärytmiin. Iltapäivän lenkin jälkeen tyttöystävä laittaa jotain lounasta. Illalla taas kaksi numeroa liian pienet monot jalkaan ja menoksi. Ennen illallista vielä tulet takkaan. Elimistö on sopeutunut Kabanossiin oikein hyvin, Calgaryn maalivahtipeli toimii ja treeni maittaa.

Täysin maltittoman alun jälkeen on kova into siirtyä totaalijumista irrottautumiseen.

Itsensä kiduttaja 4 - Nainen oli jo valmis

2009-11-26T05:00:00.001+02:00

Smoolannin paluumatka. Sinulla on ihana valkoinen paita ja lyhyet hiukset. Olethan käynyt shoppailemassa edeltävänä torstaina. Sen jälkeen olet käynyt Asematunnelin parturissa. Siniset silmäsi tekevät vaikutuksen kaikkiin tanssilattian tyttöihin. Olet ihan järjettömän söpö. Marco Bjurström söisi sinut yhdellä suupalalla, Naomi Campbell myös. Peppusi on kuin Enrigue Iglesiaksen, tanssiaskeleesi kuin Emil Laurin.

Koko laivan kaunein ja kuumin tyttö on niin innoissaan, että tarjoaa sinulle Vodka Martinin ravistettuna ja tislattuna niin kuin Bond sen vetää. Juttelette niitä näitä. Ympärillä muut miehet katsovat katkerina vierestä kun heität hauskaa läppää. Huumorisi on purevaa. Et tiedä katsoako tytön ihanaa hymyä vai hieman alempana loistavaa kaula-aukkoa, joka on paljas kuin Kätkätunturin laki.

Valomerkki on puolen tunnin päässä, joten on aika lähteä. Kysyt teille vai meille. Tyttö vastaa "Meille!"

Otat häntä kädestä ja kävelette ohi väsyneiden ja katkerien TuSsin, TuMen, Orientin, Pyrinnön, Nouskin ja Mäntsälän miehien. Hississä olette kahdestaan ja olisi jo mahdollisuus suudella, mutta päätät jättää kaiken myöhemmäksi. Tyydyt vain kehumaan hänen hymyään ja hänen edustamansa seuran seuratoimintaa.

Vitoskannen käytävällä ei tarvitse kävellä pitkällekään kun tyttö jo kaivaa laukustaan avainta. Hän ottaa sinua kiinni takapuolesta. Tunnet kuinka mieskuntosi on parempi kuin Peter Öbergillä ikinä. Havahdut ajatuksistasi kun Hän tarraa sinua kädestä ja pysäyttää. Kuuluu naks ja hytin ovi on auki. Herrajumala! Sehän on ihan tyhjä. Katsot hyttiin sisään ja alasängyllä on vain yhden henkilön tavarat. Tyttö on hytissään yksin! Kohta kaksin!

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Juuri kun olet astumassa hyttiin sisään, näet vasemmalla silmäkulmallasi käytävällä istuvat Antin ja Juuson. Irrotat otteen tytöstä ja hänelle enää ikinä mitään sanomatta tai edes päin katsomatta käännyt kohti miehiä ja kävelet heidän luokseen ja ryhdyt spekuloimaan ensi kesän SM-sprintistä.

Jälkitila:

Tyttö ei seuraa sinua vaan menee hyttiinsä melko järkyttyneenä ja epäuskoisena nukkumaan. Juuso ei järjestäjänä sano oikein mitään sprintistä, ei ainakaan mitään mikä hyödyttäisi sinua. Antti ei tiedä ensi kesän kisoista mitään. Alat tuntemaan itsesi väsyneeksi. Puhe siirtyy hetken kuluttua naisiin. Edellä mainitut sankarit kiroavat sitä, kun ei ole naisia näköpiirissä eikä niitä saa iskettyä millään. Ajattelet itseksesi hiljaa "Minulla oli mahdollisuus".

Artikkelisarja päättyy toistaiseksi tähän.

Itsensä kiduttaja 2 - kadotetaan kulku

2009-11-24T05:00:00.002+02:00

Koko vuoden olet tehnyt töitä kuntosi eteen. Olet reenannut 2-3 kertaa päivässä, pääosin juosten. Siitä ei ole maksettu palkkaa edes henkisesti. Keväällä ei nimittäin ole kulkenut yhtään eikä kesälläkään suoritukset olleet häävejä.

Vihdoin elokuussa, juuri syksyn SM-kisojen kynnyksellä kaikki muuttuu. Saat aivan megalomaaniset liikkuvuuskyvyt kuin sormia napsauttamalla. Intervallit sujuvat, jopa Wingstedt itse jäisi katselemaan kantapäitä. Reidet ovat kevyet, tunnet jokaisen lihakset ja jänteen. Koko kroppasi palvelee sinua ja tarkoitusperiäsi, joka on mahdollisimman nopea eteenpäin vievä liike. Et edes oikein hengästy kun juokseminen on niin helppoa ettei keuhkojen ikäänkuin tarvitse tehdä mitään. Tainin reenissä kaikki Hämeen seudun maajoukkuemiehet jäävät taaksesi eivätkä he oikein edes osaa sanoa mitään kun joku täysin B-kaderin mies on yhtäkkiä kuin elukka, jolle on annettu ihmisoikeudet. Juokseminen on lentämistä. Lentämistä asfaltilla, poluilla ja metässä. Maastoaskel on niin helppo ettei virheitäkään voi tehdä kun karttaa on aikaa lukea mielin määrin.

Kulku kestää koko elokuun, se itse asiassa paranee, vaikka ensin jo luulit ettei se voi tuosta parantua. SM-pitkän viikonloppu lähestyy, on perjantai-ilta ja seuraavana aamuna pitäisi lähteä juoksemaan karsintaa, joka toimii erinomaisena verryttelynä ennen sunnuntain A-finaalia, josta tulee elämäsi tähtihetki. On aika lähteä perjantai-illan fiilistelyverrylenkille.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Et menekään lenkille vaan otat kaapista pullon Koskenkorvaa. Tyhjennät pullon puolessatoista tunnissa. Sitten etsit kaupungista myöhään illalla aukiolevan kuntoklubin. Maksat 8 euron kertalipun ja menet tekemään kaikkia mahdollisia liikkeitä kaikilla mahdollisilla laitteilla. Ainakin jalkaprässiä 200 kilon painoilla. Lisäksi askelkyykkytankoon laitat painoa 89 kilon verran niin että toisella puolella on 20 kiloa ja toisella 69 kiloa. Ei sen väliä saatko ilmaan vai et. Et nosta koko kropalla vaan pelkästään selällä. Reisienlähentäjälaitteella lähentelet reisiäsi niin nopeasti kuin pystyt ja niin kauan kuin jaksat. Sen päälle vielä 30 muuta liikettä eri laitteilla. Sen jälkeen juokset kotiin NIIN KOVAA KUIN VAIN PÄÄSET.

Jälkitila:

Erinomainen kulunkadottaja. Karsinnan jouduit keskeyttämään eilisillan törttöilyn ja oksentelun takia. Sunnuntaiaamun B4-finaalissa juokset sen minkä pystyt. Häviät 14 minuuttia Yuri Agafontseville. Sen jälkeen onkin mukavaa katsoa sunnuntain A-finaalisteja loppusuoralla kaatosateessa ja ajatella: "Minäkin olisin voinut olla tuolla".

Itsensä kiduttaja 1 - Ruokaa roskiin

2009-11-23T05:00:00.000+02:00

On kuulas tammikuinen pakkaskeskiviikkoaamupäivä ja on pitkän lenkin päivä. Ei kuitenkaan mikään hiljaisen lömpsöttelyn vaan oikein kunnon pitkän nousujohteisen VK-harjoituksen päivä.

Reeni menee hyvin, vauhdinjako on onnistunut. Tai ei aivan. Viimeinen kilometri tullaan ns. puolivaloilla kun energiat on IHAN loppu.

Kotona kattila liedelle ja hella kutoselle. Toinen levy kutoselle ja paistinpannu esiin. Nokare margariinia pannulle ja kanasuikaleet sekaan. Kattilassa vesi kiehuu ja heität pastat sinne. Seuraavat minuutit ovat tuskallisia, nälkä on hirveä ja kana ei vain tunnu muuttavan väriään eikä pastatkaan pehmene. Energiasi ovat niin vähissä, että tuskin jaksat seistä saati ODOTTAAAAAA! Suihkussakaan ei voi käydä kun ei jaksa. Märkä paita päälläsi alkaa kylmettää sinua vaikka seisot kuuman lieden äärellä.

Vihdoin kun ruoka on kypsää laitat pastat lautaselle, isket kanat päälle ja laitat höyryävän lautasen ruokapöydälle. Sen jälkeen kaivat esiin vielä ruokailuvälineet. Olet valmis käymään pöytään.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Otat lautasen ja kaadat kaiken sen sisällön biojätteisiin. Jos kattilaan sattui jäämään pastaa tai pannulle kanasuikaleita, laitat nekin biojätteeseen. Viet vielä biojätepussin taloyhtiösi jäteastiaan.

Jälkitila

Aivan mahtava tapa kiduttaa itseään. Täysin typerää tehdä tällainen temppu, että valmistaa ruoan kokonaan ja heittää sen sitten roskiin. Parasta on varmasti se, että ruokaa ei enää jääkaapissa ole, joten joudut kävelemään Citymarkettiin ostamaan uutta ruokaa. Voit ajatella itseksesi, että vain idiootti tekee näin.

Itsensä kiduttaja-artikkelisarja

2009-11-20T12:00:00.000+02:00

On syksy ja synkkien ajatusten aika.

Monet maallikot pitävät esimerkiksi kestävyysjuoksijoita itsensä kiduttajina. He kun päivästä toiseen tahkoavat lenkkipoluilla joskus liian pitkään ja joskus liian kovaa. Veren maku suussa juoksemisessa ei nähdä olevan mitään järkeä, eikä siitä ole mitään hyötyä. Toisaalta juoksijoita, hiihtäjiä ja suunnistajia ihaillaan sen vuoksi, että he vetävät itsensä kipukynnyksen yli ja tajunnan rajamaille.

Todellisuudessahan me nautimme siitä. Emme välttämättä juuri harjoituksen aikana, mutta kovan tai pitkän, tai pitkän ja kovan harjoituksen jälkeen fiilis on suunnattoman hieno. Osin fyysisesti endorfiinien jyllätessä kropassa, osin henkisesti kun semmoinen rykäisy on onnistunesti takana.

Todellisuudessa urheilu ja kovat harjoitukset eivät ole itsensä kiduttamista. Loppupeleissähän pyrkimyksenämme on tosiaankin se nautinnon saaminen, vaikka sitten treenin jälkeen.

Itsensä kiduttaminen on sitä, että tekee sellaisia asioita, joista ei nauti tippaakaan. Kyseessä ei saa olla edes jokin lyhytnäköiseen hyödyntavoitteluun pyrkivä toiminta, josta koituu pidemmän päälle harmia.

Tällainen lyhytnäköinen toiminta voisi olla vaikkapa housuun kuseminen. Siinähän ihminen kokee hetkellistä hyötyä päästyään eroon kusihädästä, mutta pidemmän päälle kärsii fyysistä ja sosiaalista harmia kun housut ovat märät.

Tätäkään itsensä kiduttaminen ei siis ole vaan se on sellaista täysin järjesvastaista toimintaa, josta ei ole mitään hyötyä missään vaiheessa itselle eikä muille.

Ensi viikon aikana maanantaista torstaihin julkaisen artikkelin päivässä, jossa esittelen suunnistajalle mahdollisia tapoja kiduttaa itseään. Näytän siis teille toimintaa, missä ei ole mitään järkeä, ja josta koituu pelkkää harmia.

H1N(SM 2009)1

2009-11-14T18:13:00.000+02:00

Noniin, nyt on ehkä taudin pahimmat vaiheet koettu ja ollaan sen verran tolpillaan, että sitä pystyy muodostamaan ihan kokonaisia lauseita sekä suullisesti, että kirjallisesti.

Viime lauantaina tosiaan ennen NSM:n bankettia kokoonnuttiin Veskun luo ja siellä olleista noin 12 ihmisestä noin 8 sai taudin, osalla ilmeisesti kävi termostaatit ihan 39 asti, pääosin kuitenkin 38. Itselläni ei ole ollut kuumetta mutta kaikki muut oireet. En muista milloin ois ollut näin kokonaisvaltainen väsymys päällä näin pitkään. On tässä kuitenkin jo muutamat ruotsinreissut käynyt. Mitä tässä on vähän kuunnellut ja katsellut ympäriinsä niin aika moni NSM:ään osallistuneista on rajun taudin saanut. Ärhäkkä tarttumaan.

Sitten hieman avautumista/valistusta. Nimittäin jos nyt menisin jonnekin klinikalle hakemaan apua tai soittaisin jonnekin terveydenhoitajalle, niin nehän sanois, että ei mulla mitään sikainfluenssaa ole, koska minulla ei ole eikä ole ollut kuumetta. Sehän on tässä se olennainen tekijä, että se pitää olla ennen ku tauti on H1N1. Siis Suomessa.

En ole kuullut yhdenkään suomalaisen viranomaisen tai sanomalehden kirjoittavan että tämän taudin voisi sairastaa ilman kuumetta. Siispä tämän täytyy olla jotain muuta.

Mutta kun niin monella muulla oli niin korkea kuume ja niin monta tuhatta täälläkipäin sitä tautia sairastaa niin oishan se vähän ihmeellistä että mulla nyt ois joku muu melkoisen kärsimyksen aiheuttava tauti kuin suurimmalla osalla.

New York Times ei ole mikään lääketieteen julkaisu mutta hyvä juttu kuumeettomasta swine flusta löytyy tästä.

Lisäksi lehti Examiner joka on jonkun paikan lehti kertoo:

"More troubling still, many patients with H1N1 swine flu, even those who are severely ill, show no signs of fever"

Edellä luetellut linkit ovat viime toukokuulta.

Lisäksi jokainen voi käydä katsomassa tuolta jenkkimaan tartuntatautiviraston (tai mikä se nyt onkaan) sivuilta mitä siellä sanotaan kuumeesta tämän influenssan tai influenssan ylipäätänsä kohdalla. Googlettamalla löytyy lisää.

Siispä tiedoksi kaikille tämän blogin lukijoille: taudin voi sairastaa ilman kuumettakin, mutta vain Suomen ulkopuolella.

Omalla kohdalla muut oireet täsmää. Muutenkin tavallisessa lentsussa tuskin olisi kolmen päivän jälkeen niin hapoilla ettei jaksa katsoa Maikkarin perjantain elokuvaa: pitkästä aikaa olisi nähnyt kun Ari Anjala pelastaa maailman.

NSM 2009

2009-11-11T19:00:00.000+02:00

Tämä blogi on ollut viimeiset kaksi viikkoa kuin Koo-Veen miessuunnistus viimeiset seitsemän vuotta: on nukuttu ruususen unta. Tämä blogi ei kuitenkaan hanki Jani Mylläristä itselleen, vaan pyrkii nostamaan päätään uuden jutun muodossa.

Monethan lyö näihin blogeihin kartan ja sitten selittää rasti kerrallaan, mitä siellä on nähty, miten on menty ja kenen kanssa. Ne on ihan kivoja juttua kelata suoraan loppuun ja lukea viimeisen rastin jälkeiset kommentit ja analyysit.

No mä lätkäsen samanlaisen koko viime viikonlopusta.

Ratana oli kuvan kaltainen setti. Mielenkiintoista oli, että radalla sai jättää käymättä ihan kuinka monta tahansa rastia. Itse jätin väliin vitosen eli Rusko-Hervannan viestin. Näin jälkikäteen ajateltuna myös kakkosrastin olisi voinut jättää käymättä.

Koti-Yösprintti

Liian tuttu maasto. Vedän koko rintin kattomalla aina kerran karttaa tietäen jo missä seuraava rasti on. Saattoi johtua siitä, että taisin reenata noin 100% kaikista syys-lokakuun reeneistä kisamaastossa poislukien jotkut mansecupit, Tainin reenit ja kisat.

Tämä tietenkin kostautui, kun joku KeparDIn vatuuseista oli laittanut parit reitinvalintavälit sinne. Itse vedin suoraan, eikä se ainakaan ekalla välillä kannattanut. Olin luultavasti kuitenkin nopein suoraan menijöistä. Lisäksi kiersin koko Hallilan koulun, kun katsoin ettei siitä aidasta pääse yli. Taisi siinäkin nelkyt sekuntia mennä.

Yösprintti-Koti

Voi jessus, että näittenkin kisojen päätteksi piti tehdä loppuverryttely.

Koti-Huuma

Saunotaan oikein Nouskin porukalla. Spekuloidaan. Olin torstai-iltana Barbaarissa yhdellä ja päätin etten mene ollenkaan ol-pubiin. Nimetön seurakaveri kuitenkin houkuttelee mukaan ja menemme Huumaan seitsemälle.

Huumassa eräs naisimmeinen tulee ihmettelemään, että miksi emme koskaan juttele selvinpäin. En osaa tai edes ehdi sanoa mitään ennekuin hän sanoo, että pidetään se linja. No pidetään vaan. Kysyn häneltä onko tuo Henrik Löfåsin näköinen kaveri Henrik Löfås. Hän ihmettelee olenko homo kun olen kiinnostunut siitä. Vastaan että en ole, vaan olisin lähinnä kiinnostunut siitä, että onko Henrik tekemässä kovia tuloksia täällä. En saa vastausta onko se Henrik. Kysyn uudestaan ja saan vastaukseksi, että Henrik Löfåsilla on tyttöystävä. Ah kiitos tiedosta.

Koukkaan noin 40 sekuntia tanssilattialla.

Huuma-Koti

Onneksi nimetön seurakaveri veti seitsemän jäävettä ja pääsen auton kyydissä kotiin.

Koti-NSM-normi

Aamu on utuinen ja luminen. On tulossa mukava kisa. Lähden avaamaan uraa neljäntenä kaverina. On ihan kivaa vaikka tiedän, että tulee ihan jäätävä tappio kaikilla osa-alueilla ensimmäisten joukossa umpihangessa tarpoessa. Kolmosella hyvä meininki loppuu, kun lyön polven kiveen niin kovaa, että kivestä lentää kipinöitä. Se polvi ei ole vielä kolmen päivänkään päästä terve, mutta ei sille vissiin pahemmin kuitenkaan käynyt. Hyvä meininki loppuu lopullisesti tunnin kohdalla hyytyessäni totaalisesti.

Juomarastilla on meininkiä. Maistan rastin antimia. Ei maistu juuri miltään.

NSM-normi-Vesa Taanilan koti

Vesalla saunotaan ja saunotaan. Voisihan sitä juoda vaikka vettäkin välillä, mutta minäpä juonkin kahvia. Luetaan kaiken maailman suunnistusblogeja, kirjoitetaan Turtolan Työväen Sanomien sähke Kangasala SKn Korvin Kuultua-palstalle ja muistellaan jo viikkoja sitten kaatunutta Facebookin Kauden Kaatajaista. Se oli hauska kaveri se.

Vesa Taanilan koti - Banketti

Teekooälläläisen kuustoistasella matkataan kaupunkiin. Bussissa on tunnelmaa.

Itse banketissa lähelläni istuu muun muassa kolme ruotsalaista miestä. Yhden nimen tiedettyäni sanon hänelle, että hänen pitäisi puhua Isak Bergman takaisin kasvattajaseuraansa, jotta hänkin saisi paremman loppusijan viestissä. Toisen nimikylttiä katsottuani totean hänelle, että miehellä on sukulaisia Täby OKssa. Kaverit ovat ihmeissään paikkansa pitävistä tiedoista. Niin olen minäkin. Voi luoja mistä minä nuokin repäsin?

No vasemmalla puolella oleva kaveri heittää myös hyvän. Sanon olevani kotoisin Jyväskylästä, ja hän osaa samantien kysyä viime kevään tunnelmista Jypin voiton jälkeen. Hän kysyy tarkemmin missä asuin ja sanon että Lutakossa, jolloin hän toteaa ruotsiksi että sehän on siinä Paviljonkin vieressä. Niinhän se on.

Kaikki ruotsalaismiehet juovat valkoviiniä, joten kolme punaviinipulloa jää illan urakakseni.

Banketti-Koti

Kaikki armeijan käyneet ja rynnäkkökiväärillä ampuneet tietävät, että laukauksen aikana syntyy takapotku eli rekyyli. Rynkyllä ampuessa rekyyli syntyy välittömästi laukaushetkellä.

Myös punaviinistä syntyy rekyyli. Rynkystä poiketen se kuitenkin syntyy 15 - 120 min laukauksen jälkeen. Punaviinin rekyylin ajankohta ja voimakkuus riippuvat pääosin siitä mistä asennosta on ampunut ja onko vetänyt sarja- vai kertatulella.

Kello 1 tajuan, että punaviinit potkaisevat kohta takaisin. Lähdemme Outin kanssa kotiin. Taksia joutuu odottamaan tunnin, bussi menee kolmen vartin päästä. Sitten bankettipaikan rappukäytävässä vastaan tulee Lotta Karhola, joka kyydittää meidät kotiovelle.

On nuo Pyrintöläiset mukavia kyydintarjoajia. Kaksi vuotta sitten Tsaari kyyditti FinnSpring-viestin pronssille, samainen mies vuotta myöhemmin AM-pitkällä maaliin. Lisäksi Jouni Mähönen tarjosi kyydit AM-pronssille pitkillä tänä vuonna ja nyt Lotta banketista kotiin! Ja kaikki teki vielä kaiken selvin päin!

Selvisin maaliin. Jälkimaku viikonlopusta oli ihan positiivinen.

Tenhulttiopoika

2009-10-30T19:42:00.000+02:00

Tämänvuotinen Smålandskavlen käytiin Jönköpingin (lue Jönkööping eikä Jöntsööpping, pitää käyttää k-kirjainta kun se siinä sanassakin on!!!!) vieressä Tenhultissa.

Valitettavasti paikalla ei ollut Orientering Todayn suosikkikansikuvatyttöä Ingunn Tenhultgren-Weltzieniä. Sen sijaan hänen veljensä Audun Weltzien leimasi ennen meidän Topia ankkureiden viimeisellä rastilla. Edelleen valitettavasti.

Joukkueemme suorituksesta voin sanoa sen, että itse taisin onnistua parhaiten omiin tasoihimme nähden. Tästä johtuen selkäni on kuin ruoskaniskujen jäljiltä niiden lukuisten selkääntaputtelujen jälkeen.

Yöllä jäätiin ehkä hiukan liikaa, eikä sitten päivällä kaksi viimeistä osuutta pystynyt pitämään niin paljon plusmerkkistä derivaattaa kun itse tiimille tein. Toki olihan ne ukotkin varmaan kovempia siellä kahdella viimeisellä osuudella kuin meikäläisen lasten osuudella. Takaa-ajoteltassa lähtömerkkiä odotellessani Erämajan Touko sanoi jotensakin niin ettei koskaan ole tuntenut itseään niin vanhaksi kuin siinä teltassa. Ja totta tosiaan! Ketkään siinä ympärillä seisseet kaverit eivät olleet syntyneetkään vielä silloin kun itse jo lueskelin Hesarin kulttuurisivuja ja katselin teksti-tv:stä sivua 221.

Smokkerissa tulin kipeäksi. On se jumankauta! Luulisi sitä että smoolannin reissulla ennemminkin tulisi isäksi tai varattomaksi. Mutta kipeäksi siellä tuli, vaikka yöpyminen oli lämpimän koulun lattialla ja matkatkin mentiin lämpimässä bussissa. Ja vaikka reissu oli järjestyksessään jo yli kolmaskymmenes, en vieläkään ole saanut sitä höyläämätöntä ruotsalaista tammilankkua. Enkä edes tuppeen sahattua.

Loppuun hieman musiikkia. Kaikkihan tietävät syyrialaisen Mihemmedin. Hän nousi legendaarisella Niilin hanhet- kappaleellaan jopa Hesarin kuukautisliitteeseen. Videopätkä on katsottu jo yli miljoona kertaa (tosin oma osuuteni tästä on ainakin 200 000). Itse pidän myös Mihemmedistä, mutta oma suosikkikappaleeni on kuitenkin ehdottomasti Mursuvaara. Tosin tekstittäjällä on mennyt hieman metsikköön tuo sanoitus. Oikeastihan kaveri laulaa kertosäkeessä:

Taksissa teen tätä, U-tubeen tätä taas teen tänään.
(Au)Marsissa teen tätä, U-tubeen tätä taas teen tänään.

ja

Millä värjäät pinaattia, kärventäneet Inarin
Miksi lukee wikipediaa, ihmetys U-tubeen niin

Lisäksi kaveri varoittaa kappaleen loppupuolella, että

U-tubeen ei saa menn'
U-tubessa Viljanen

Ihan osuva varoitus kun tietää, että ainakin yksi Viljanen täällä käy. Se, että kannattaako täällä olla käymättä sen takia, se on up yours!

Hingshee Nykänen!

TTS - Palaneen käryä Rastijahdissa?

2009-10-26T11:49:00.000+02:00

Turtolan kaikkien aikojen suunnistaja Juho-Veikko Hytönen joutui lahjontayrityksen kohteeksi. Kolme päivää ennen Rastijahtia tämä 24-vuotias melko onnellisessa avoliitossa elävä mies sai puhelun tuntemattomasta numerosta.

-Sujuvaa Turun murretta puhunut mies lupasi minulle kahdeksan keissiä Heinekeniä, mikäli johdatan Markus Lindeqvistin väärälle hajonnalle Rastijahdissa.

Hytösen moraali oli kuitenkin tilanteessa rautaa

-Kerroin saman tien puhelimeen, etten halua olla missään tekemisissä asian kanssa ja katkaisin puhelun.

Tämän jälkeen Hytönen teki kuten seurojen ja liiton kanssa on sovittu eli ilmoitti asiasta isoäidilleen. Puhelimesta tavoitettu isoäiti ei kommentoinut asiaa, koska se ei häntä kiinnostanut. Sen sijaan koko mummolan piha on haravoitu, koska kelit ovat olleet aurinkoisia ja poutaisia.

Ruoveden liikkuva keskustiedustelupalvelu oli asiasta myöskin vaitonainen

-Nämä ovat Varsinais-Suomen suunnistuksen alamaailman toimenpiteitä. Ei tämmöisiä jaksa tutkia, kertoi vanhempi tutkija Lars Persnäkkilä vesijuosten samanaikaisesti Runebergin lähteessä.

-Tämä asia jää tähän, hän jatkoi.

Toimitus epäilee, että joku ei halunnut Lindeqvistin nousevan loppurankilla. Eikä hän noussutkaan. Tällä kertaa kuitenkaan Suuri Maailma ei puuttunut asiaan.

Turtolan Työväen Sanomat - Juho-Veikko alias "stoor kock" Hytönen juoksi itsensä kuuhun!

2009-10-22T00:00:00.000+03:00

Toimitus pahoittelee viivettä. Työväen Sanomien toimituksen tuporukkassopimus umpeutui sunnuntaina. Työnantaja Juho-Veikko Hytösen tarjous ei riittänyt työntekijöiden edustaja Juho-Veikko Hytöselle ja näin sopimus raukesi ja toimitus meni lakkoon. Edellä mainittu henkilö joutui toimimaan vielä lakkovahtina samaan aikaan kun järjesteli mansecuppia, joten työtä on riittänyt.

Uudessa sopimuksessa sovittiin, että uusi kuukausipalkka on tonneissa sen verran kun Hytönen osuu Barbaarin dartsiareenalla ensimmäisellä tikalla tauluun. Triplakakskymppisen sijasta tikka osui rautaan ja kimposi siitä biljardipöydälle.....

Toimituksen lakkoillessa konserni osti toimittajapalveluita ulkopuolelta. Juttu Halikko-viestin avausosuudesta kolahti kännykän saapuneet tekstiviestit-laariin jo tunti vaihtoontulon jälkeen:

Suurviestialoittaja sai sankarin vastaanoton palatessaan kotikulmille. Jäämme innolla odottamaan toipuuko kaikkien ruotsalaistyttöjen märkä uni menestyskrapulastaan jo ensi viikonloppuna ruotsinmaalla juostavaan kauden kliimaksiin Smålandskavleniin.

Valitettavasti freelancer ei kursivoidun tekstin ja otsikon lisäksi kyennyt annetuilla määrärahoilla enempään. Lähdettä toimitus ei paljasta ilman oikeudenkäyntiä.

Jälkeenpäin Hytönen kommentoi aloitusosuutta kertomalla työnjaon kärkiletkassa onnistuneen erinomaisesti.

-Laakkonen veti, Lehto kirosi omaa pitempää hajontaa ja minä nautin. Jani Virta hengitti meidän kaikkien puolesta, kertoi Hytönen Vehoniemen soramontun pohjasta.

Sunnuntain Rastijahdissa kaikki ei kuitenkaan mennyt putkeen. Jo 25mannasta tutun Tomi Mattilan perässä juossut Hytönen aloitti lähes täydellisesti, mutta kolmannella perhoslenkillä tapahtui erikoinen juttu; Hytönen takertui kuusen väliin viritettyyn Nuori Suomi-sinettiin.

-Pyyhkäisin kädelläni ison kuusen oksan pois naamani edestä, vauhti oli kova enkä ehtinyt väistää seuraavan puun oksassa ollutta sinettiä ja lenkki meni kaulan ympärille, kommentoi Hytönen edelleen samasta paikasta.

Juho-Veikko ei joutunut keskeyttämään, mutta Nuori Suomi sinetin alaosa jäi koko ajan uusien Icebugien alle, lisäksi se tarttui jokaiseen risuun. Tämän takia Mattilakin karkasi horisonttiin ja edessä oli taistelu bonussijoista.

Hytönen ei kuitenkaan kehdannut tulla maaliin sinetti kaulassa, joten ennen viimeistä rastia hän leikkasi sen irti kaulastaan maasta löytämillään voimapihdeillä. Näin Harri Poutiainen ja Maxim Davidovkin pääsivät edelle.

Uusia rankipisteitä ei sunnuntain kisasta tullut, ja näin viidentenä roikkuneet ilkeät seiskaseiskat jäivät arkistoihin. Hytönen löytyy rankin sijalta 94.

Uusi uhka häämöttää tulevaisuudessa kun joku oikeistolainen on valittanut Pesupaikalla SM-keskimatkan B-finaalin pisteistä, jotka on muka väärin laskettu.

-Karsea väite. Samalta tuntuu kun joku potkisi ylimielisenä puvun takki päällä kädet taskussa mersusi vanteita pikkukengillä, tuohtuu Hytönen ja poimii maasta Florian Howaldin Sport Identin.

Sunnuntai päättyi kuitenkin iloisesti Kangasalla kun Hytönen voitti anoppinsa kiinalaisessa shakissa ensimmäistä kertaa. Tämä antoi Hytöselle lisää uskoa Smålandskavelniin.

Mainos: Mansecuppa

2009-10-16T12:50:00.001+03:00

Tässä tulee mainos ja järjestäjän lausunto koskien ensi tiistain mansecupin osakilpailua. Kunnanjohtajan (sekä Kangasalan että Pälkäneen) tervehdykset sekä kilpailunjohtajan tervehdys tulevat tänne myöhemmin.

Mansecup toimii kenraaliharjoituksena Smålandskavlenin yöosuuksille. Lähtömenetelmänä käytetään kuumia aaltoja. Radalla on jatkuvaa hajontaa, joka on olematonta. Eli rastit sijaitsevat lähekkäin, mutta omaa päätä on käytettävä jatkuvasti. Katsokaa koodit. Hajontana siis smoolantaimainen hajonta. Myös fyysistä hajontaa saattaa olla, sillä osin polkurikkaassa maastossa pääsee aika haipakkaa.

Rata sopii myös niille, jotka juoksevat päiväosuutta smoolannissa tai eivät juokse ollenkaan. Ensi vuonna sen lampun kanssa joutuu juoksemaan kilpaa kuitenkin.

Myös junnuilla ja naisilla on hajontaa, vaikka smålkussa niillä ei ole. Yökeihäänheittoa voi harjoitella myös, mutta järjestäjä ei ole hankkinut keihäitä.

Ratapituudet 8km, 5km ja 3km. Noin.

Radalla on tarjolla myös pitkää väliä. Reitinvalinnasta on pyritty tekemään sellainen, että sitä olisi. Onnistunut pitkä väli on sellainen, että ihan sama miltä puolelta kiertää tai meneekö suoraan, yhtä nopeaa kuitenkin. Eikö? Ehkä, ehkä ei.

Rata kulkee ympäri ja yli soramonttujen. Niiden vaarallisuudesta ei ole mitään tietoa, mutta tuskin sinne kukaan kuolee. Joka tapauskessa sanottakoon jo nyt, että mikäli haluaa mahdollisimman nopeasti radasta suoriutua niin niihin monttuihin ei ainakaan ole mitään järkeä mennä. Tämän pitäisi näkyä jo kartasta ja radasta.

Omat karttamuovit mukaan! Ja jos joku haluaa pitää rintanumeroa niin omat rintanumerot ja hakaneulat mukaan. Järjestäjä ei niitä tarjoa.

Ilmoittautuminen alkaa klo 18.45 ja ensimmäiset lähdöt on 19.00 alkaen. Metsään pitää lähteä 19.30 mennessä, mutta tulkaa mielummin aikaisemmin niin saadaan vähän säpinää ryhmälähtöihin ja hajonnoille.

Vaikka tapahtuman järjestäjän kohdalla ei voi puhuakaan mistään ratamestaroinnin Kauno Saariosta, niin siitä huolimatta uskon, että porukka viihtyy.

Tervetuloa! Ihan etelästäkin asti kannattaa lähteä Pirkanmaalle yösuunnistamaan, vai mitä Mikko Heinonen ja Harri Poutiainen? :)

Turtolan Työväen Sanomat: Hytösellä kohtalainen viikonloppu Ruotsissa

2009-10-12T00:00:00.000+03:00

Juho-Veikko Hytösen alkumatkan haparointi päättyi rajuun loppunykäisyyn avausosuudella. Koko reissusta Hytönen selvisi vähin virhein.

Ykkösrastilla Hämeenlinnan kakkosjoukkueen avaaja asettui MS Parman Tomi Mattilan letkaan. Kakkosrastilla letkalle kävi kuitenkin kuin Suomen kansalle vuoden 2007 eduskuntavaaleissa

-Ajauduimme turhan oikealle, kertoi myöhemmin illalla Vikingterminaalin viereiselle kalliolle eksynyt Hytönen.

Kolmosrastille Mattila ja Hytönen tekivät vielä lisää epäsujuvuuksia, jolloin osuutta johtaneen Petteri Muukkosen ja Hämeenlinnan kakkosen väliin oli ahtautunut reilusti yli sata henkilöä, joilla oli pitkä tukka tai joiden sukunimi oli Liimatainen. Tämä luonnollisesti hidasti Hytösen etenemistä.

-Näitä kavereita on paha ohittaa. Metsässä heistä ei voi päästä ohi kun juoksevat uralla. Polulla he vastaavasti juoksevat nelosta, ovathan hekin viikottaiset intervallinsa tehneet.

Loppuosuudella Juho-Veikko kuitenkin rasitti hengitys- ja verenkiertoelimistöään niin, että jopa Södertäljen Mats Hellstadius jäi taakse. Eroa kärkeen kertyi kolme ja puoli minuuttia. Lopputuloksissa Hissin kakkonen eli Mannakakkonen löytyy sijalta 158.

Hämeenlinnan Suunnistajista Hytösellä on pelkästään positiivista sanottavaa.

-He ovat todella mukavia ja elämänmyönteisiä ihmisiä. Yleensähän joka seuraan mahtuu yksi tai kaksi vatuusia, mutta Hississä en sellaisia henkilöitä ole nähnyt.

Yhden palautusjuoman jälkeen Hytönen osaa antaa myös risuja Hämeenlinnan ylpeydestä. Kritiikin kärki kohdistuu seuratelttapaikan varaajaan.

-Telttamme oli aivan Tullinge SKn teltan vieressä, joka kuhisi 18-22-vuotiaita sveaneitokaisia. Oli tavattoman vaikea keskittyä kisaan tällaisessa visuaalisessa ympäristössä, kertoo Hytönen ja osoittaa vasemmalle.

Paluumatka oli Hytösen mukaan erittäin antoisa ja itseluottamusta antaneen avausosuuden ansiosta hän jaksoi valomerkkiin asti.

-Kun näin Elmeri Vähäsen kahtena, eikä kumpikaan tullut puhumaan minulle ajattelin, että voi jumalauta. Kun hetkeä myöhemmin näin kolme Lauri Sorsaa, joista yksi tuli puhumaan minulle, ajattelin että nyt on parempi mennä nukkumaan, kertoi tunnin aikaerosta silminnähden rasittunut Turtolan mies.

Kisassa oli viivalla myös toinen turtolalainen. Kangasala SKn joukkueessa ensimmäistä rynnäkköpätkää juossut Outi Ojanen sijoittui joukkueensa mukana 27. sijalle.

Turtolan Työväen Sanomat: Saarinen nopein Mansecupin avauksessa - Hytönen yhdeksäs

2009-09-29T23:46:00.000+03:00

Turtolalainen suunnistajalupaus Juho-Veikko Hytönen sijoittui yhdeksänneksi Mansecupin avauskisassa Kangasalan Puikkarilla. 24-vuotias Nouskin mies suoriutui kuuden ja puolen kilometrin radasta vähin virhein.

Tämän kertaisen cupavauksen lähtötapana käytettiin vaihdevuosistakin tuttuja kuumia aaltoja. Tämä toi säpinää muuten niin hiljaiseen metsään. Kisan voittanut Tampereen Pyrinnön Timo Saarinen sai Hytösen kiinni radan puolessavälissä.

-Vähän jo siinä odottelin perään lähtijöitä kun koukkasin vitosta, kommentoi Facebookista saavutettu Hytönen.

Juho-Veikko Hytönen (oik.) oli terävänä Puikkarin Mansecupissa. Kuvan vasemmanpuoleinen henkilö ei liity tapaukseen.

Hytönen pääsi kuitenkin vajaan kahden viikon takaisen keskimatkaplaketistin ja viestimitalistin edelle pitkällä välillä Saarisen pummatessa ysitien länsipuolella.

-Kolmannentoista rastin edeltävä suo oli melko pitkä ja niinpä jäin etsimään rastia edelliseen rinteeseen, kommentoi leimantarkastuksesta tavoitettu lähes 30-vuotias pirkkalalainen luokanopettaja.

Saarinen juoksi kilpailun tuulipuvussa ja voitti silti, joten hän on tulevan viikonlopun suurin suosikki. Hämeenlinnan Ville Sabel ja Paimion Teemu Väre jäivät Saariselle puolitoista minuuttia.

Yhdeksäs sija ei ole Hytösen paras mansecupissa, mutta se tyydyttää.

-Erityisesti Pekka Itävuon, Mikko Sipilän ja Jarkko Liuhan alistaminen lämmitti mieltä, Vesa Taanilankaan päänahka ei jäänyt kauas, kertoi iloinen turtolalainen kahta tuntia myöhemmin ravintola Pussy Catin tanssitangon äärestä.

Kylmä sää loi kilpailuun oman mausteensa.

-Saarisen perässä juoksin yhdellä suolla, jossa oli kaksi astetta pakkasta. Sitten suon aluskasvillisuus ajautui haarojeni väliin. Perhana vie kävi kepeksille. Onneksi oli alushousut jalassa, naureskeli Hytönen.

Ensi viikonlopun Raaseporin SM-yöhön Hytönen lähtee tavoittelemaan seitsemättätoista sijaa. Seuraavan viikon Mansecup juostaan Tampereen Hallilassa. Ennusteiden mukaan viisimiljoonaisesta Suomen kansasta vähintään neljä miljoonaa meinaa jättää seuraavan osakilpailun juoksematta.

Kohti WMOCia: Omistautuminen

2009-09-22T00:00:00.000+03:00

Nykyään ei vanhat enää panosta. Se näkyy tulostasossa.

Pitäisi panostaa ja tämänkin urheilulajin parissa se vaatii tietynlaista omistautumista.

Kuinka moni Austraaliaan kisailemaan menijöistä on käynyt aikaisemmin maassa? Veteraaniurheilu ei ole mitään hauskanpitoa, missä mennään tutustumaan uusiin maihin ja suunnistamaan uusiin kiehtoviin maastoihin. Välillä sitten juodaan punaviiniä, katsotaan kengurua ja oopperataloa. Ei ei ei.

WMOCiin lähtevien tulee muistaa, että he edustavat Suomea. Suomi on suunnistuksen kärkimaa ja silloin sen tulee näkyä kaikissa arvokisoissa, myös WMOCissa. Parasta toki olisi, että heti Portugalin kisojen jälkeen, tai viimeistään viime syksynä olisi menty kisamaastojen viereisiin mallimaastoihin suunnistamaan edes kolmeksi päiväksi. Nyt porukka lähtee sinne takki auki ja on kisapaikalla aivan liian myöhään aikaeroon totutellakseen.

Ja kun ei vanhus- tai veteraani-sanoja saa käyttää niin käytetään hienovaraisempaa ryhmä kakkosen ihmiset- termiä.

Tulevana kunnanmiehenä pitääkin muistaa käyttää tätä sanaa kun puhutaan Tampereen Koukkuniemen tilanteessa, jossa Ryhmä 2:n ihmiset tarvitsevat lisää hoitajia ja paremmat olosuhteet. Lisäksi kunnan pitää valmistautua kokemaan ne haasteet kun Ryhmä 2:n ihmiset jäävät eläkkeelle eivätkä enää työskentele tai rahoita tätä ihanaa kansantalouttamme. Pitää myös muistaa, että Ryhmä 2:n ihmiset ovat potentiaali, eivät kuluerä! Nykyinen elintaso ja kehittynyt lääketiedet pitävät siitä huolen.

Noniin, siis nämä ryhmä kakkosen ihmiset käyttävät suvun sisäisiin suhteisiin aivan liian paljon aikaa. Käydään lapsenlasten synttäreillä ja käydään YO-juhlissa, rippijuhlissa ja muissa valmistujaistilaisuuksissa. Tässä tuhraantuu treeniaikaa.

Miksi ylipäänsä välittää omista lapsenlapsistaan? Eiväthän nekään välitä sinusta! Kortti ja Dumle-paketti (tai 200 euroa rahaa) riittää rippikoululaiselle, läsnä ei tarvitse olla. Myös tuttavien syntymäpäivät vievät aikaa. Ei-suunnistavan tuttavan viiskymppisille voi lähettää konjakkipullon ja kukat.

Hyvän ystävän tunnistaa siitä, että se jatkaa intervalleja kanssasi, vaikka pitkospuut olisivatkin jo loppuneet ja vetoa olisi jäljellä vielä neljäkymmentä sekuntia.

Kohti WMOCia: Treenaaminen

2009-09-15T23:40:00.000+03:00

Monet miettivät, miten treenata kohti kauden päätavoitetta.

Selvä homma: intervalleja. Ei mitään muuta.

Jos ikää on yli kolmasosavuosisata niin johan siinä saatana alkaa olla pohjat tehtynä. Ei auta PK ei. Monesti näkee lenkkipoluilla dee viisvitosia ja muita sen ikäsiä sauvakävelyllä. Ei niillä ikäluvuilla kannata enää pohjakuntoa luoda. Mitään pitkiä matalatehoisia happohuuhteluitakaan ei tarvita kun pitkän matkan kisakin kestää ehkä sen 40min. Eihän siinä ajassa ehdi tulla edes hiki, eikä sen pituisen suorituksen takia kannata edes vaihtaa suunnistuskamppeita.

Eli vetoja vaan. 3 x 10min on ihan hyvä harjotus. Välillä 10 x 3min. Verryttelyjä ei tarvitse, kyllä 40 vuodessa on tullut touhuttua sen verran, että kone hyrrää koko ajan. Revähdys on pelkkä kipu vartalossa, ei muuta.

Jos on vasta vanhoilla päivillään aloittanut suunnistuksen, niin verrytellä ei heidänkään kannata. Puoli tuntia on riittävä päivittäinen liikunnan tarve, jolla ehkäistä kakkostyypin diabeetesta. Sitäpaitsi yli puolen tunnin päivittäinen juoksu kasvattaa rasitusmurtumariskiä.

Vedot kannattaa vetää tiellä, polulla, ojassa ja pientareella. Nyt kun on kisat Austraaliassa niin pari vetoa voi vetää jossain hiekkarannalla tai jos asuu lähiössä niin kerrostalon pihan hiekkalaatikolla. Mun mielestä siellä Austraaliassa on paljon autiomaata, niin se toimii tyyppiharjoituksena.

Austraaliassa kuukin on kuumempi. Siellä on kevät ellei jopa kesä tulossa. Lämpötila voi olla mitä tahansa nollan ja neljänkymmenenviiden väliltä. Sitä kylmien olosuhteiden reeniä tulee joka kerta kun menee kisoihin huhtikuussa tai lokakuussa Suomessa, mutta tuo korkean lämpötilan tilanne on ongelmallisempi. Suosittelen juoksumaton viemistä paperitehtaaseen, niitä reenejähän nuo Haldenin huiput aikanaan ennen Japanin kisoja tekivät.

Jos, ei ole yhteyksiä paperitehtaisiin niin Saarisen Timpan hihoja voi nykiä SM-kisojen lähtökynnyksillä. Se on ainakin kotoisin Valkeakoskelta.

Matkavalinta on myös tärkeä asia, joka pitää olla lukkoon lyötynä mielellään jo keväällä. Vain lahjakkaimmille sopii se, että vedetään koko satsi. Nykyään näkee WMOCissa paljon niitä, jotka ahnehtivat kaikki matkat, ja sitten kisojen päätösbanketissa ihmettelevät kun kummallaakaan ei tullut menestystä.

Eli joko sprintti tai pitkä. Ois hienoa nähdä semmosta, että joku suomalainen menee Sydneyhin ja turauttaa sprintin kultakantaan ja sen jälkeen häipyy pelipaikalta.

Ja vielä muistutuksena Austraaliaan matkaaville, että semmoista bumerangia joka ei palaa takaisin, kutsutaan kepiksi.

Lisää kovuutta veteraaneille!

2009-09-15T00:00:00.000+03:00

Joku tuolla Pesupaikan puolella kysyi 13.09.2009 kello 21:28:14 "Osaisiko kukaan tällä forumilla selittää mistä on lähtöisin se ratamestareiden ohje/käytäntö/maantapa että aina 5 vuoden välein täytyy suunnistustehtävää helpottaa?"

En tiedä, mutta tällä forumilla osaa joku selittää.

Nythän on niin, että WMOC, tuo titaanilonkkien taisto lähenee vääjämättä saaden kliimaksinsa lokakuun puolessavälissä maapallon toisella puolella (täältäpäin katsottuna).

Nimimerkille D40+ vastauksena, että veteraanien arvokisat käydään usein mannermaisissa ja kovaa juoksuvoimaa vaativissa maastoissa. Viimeisen puolen vuosikymmenen aikana ehkä vain Kuusamo on ollut poikkeus. Siispä ihan sieltä pienimpien kolmevitosista aina tuonne isojen poikien ja tyttöjen ysikymppisiin asti vaaditaan kovaa fysiikkaa.

No jos lajin Suomenmestaruuskilpailut järjestetään skandinaavisissa maastoissa, on syytä tehdä radoista lajin arvokisoja tyypiltään noudattavat. Jos Kurikassa olisi tehty erittäin haasteelliset, mutta hitaat ja näpertelyä vaativat radat, miten kävisi Austraaliassa? Rata taisi vieläkin olla liian skandinaavinen. Lisäksi suuret mäet puuttuivat.

Mielestäni raakaa ratajuoksuvauhtia on kehitettävä. Kolmevitosten miesten tulisi kipittää ratavitonen vähintään kuuteentoista ja puoleen minuuttin ennen kuin lähtee tutkimaan niitä työmatkoilta kertyneitä lentoyhtiön bonuspisteitä ja niiden vaikutuksia Frankfurtin ja Sydneyn välisien lentolippujen hintoihin.

Yllämainittu pätee myös muihin ikäluokkiin. Huolestuneena olen seurannut sitä ikäluokkien vahnenemisen mukana tapahtuvaa juoksuvauhdin hidastumista. Viisikymppisistä Austraaliaan kannattaa ehkä lähettää pelkästään Ari Anjala. Ari varmaan pääsee vitosen seitsemääntoista ja puoleen minuuttiin ja se riittänee maailman vauhtiin siinä sarjassa.

Viisivitosten puolella Keltamäen Sepon vauhti on nippa nappa kansainvälistä. Sivénin Osmosta ei edes keskustella.

En tiedä onko Seppo lähdössä kisoihin, mutta sen kyydissä voisi päästä. Eikö se lennätä sitten jollain rahtikoneella kuustoistatonnia suunnistuskenkiä, rastimääritekoteloita, suunnistusvaatteita ja otsalamppuja, ja myy niitä kisapaikalla siihen asti kunnes MM-finaalissa omaan starttiin on aikaa 10 minuuttia ja lähtöpaikalle matkaa 2,5 kilometriä?

Pari viikkoa ennen kliimaksia on mahdollista hakea kovaa pohjaa Jämin kankailta. Nouski järjestää suunnistusmaratonin ja siellä ei tusoaankaan käydä suon puolella. Tämä siksi, että veteraanit saisivat sitä kovuutta. Tapahtuma sopii myös erittäin hyvin nuorille kuin yleisen sarjan miehille ja naisille. Lisenssikään ei ole pakollinen, joten kuntosuunnistuspohjaltakin pärjää mainiosti. Käsittääkseni kahden viime vuoden osallistujat eivät ole katuneet osallistumistaan. Linkki kutsuun tästä.

Blogipedia: Kommando

2009-09-09T10:15:00.000+03:00

Kommando on asiaintila, jossa henkilö käyttää erinäisistä syistä johtuen päällysvaatteita suoraan ihonsa päällä ilman alusvaatteita. Yleensä termillä viitataan alaraajojen vaatetuksen välikerroksen puuttumiseen.

Ns. "Kommandona vetäminen" tarkoittaa yleensä sitä kun henkilö pukee muniensa ylle suoraan farkut tai tuulipuvun housut ja menee syömään ravintolan seisovaan pöytään tai liikkuu muuten yleisellä paikalla.

Kommandon syyt

Kommandon käyttöön on yleensä syynä alusvaatteiden unohtuminen tai niiden turmeltuminen. Urheilijalla kommandokäyttäytymistä esiintyy esimerkiksi leireillä: Suunnistussuorituksen jälkeen suihkussa käytyään urheilija huomaa, että urheilijan äiti ei ole pakannut puhtaita boksereita mukaan. Tai viikon mittaiselle leirille alushousuja on pakattu mukaan vain kaksin kappalein.

Yksipäiväisissä kansallisissa kilpailuissa kommandon käyttöön yleensä syynä ovat joko alushousujen unohtuminen tai se, että puhtaiden alushousujen päälle on kaatunut yli 1,3 desilitraa Remiksi-urheilujuomaa.

Kommandon tutkiminen

Kommandokäyttäytymistä on ollut vaikea tutkia, sillä sen ilmenemistä luonnontilassa on vaikea todentaa. Tämä johtuu siitä että alushousujen käyttö tai käyttämättömyys ei yleensä näy päällysvaatteiden käytön vuoksi. Tästä ovat saaneet myös alushousut nimityksensä!

Alan tunnetuin tutkimus lienee Kivijärven Yliopiston sosiologi Sakari Alapesulan väitöstutkimus "Väljältä tuntuu - Kommandotoiminnan yleisyys pohjoispohjanmaalaisten kestävyysurheilijoiden piirissä 1990-luvun alussa" (1996 Kummerrus)

Alapesulan haastattelututkimusten mukaan kommandokäyttäytyminen on yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa. Tämän hän arvelee johtuvan muun muassa siitä, että:

1) Naiset ovat miehiä huolellisempia

2) Kommandokäyttäytyminen on epämukavampaa naisilla kuin miehillä.

Käsitteen rajaus

Kommandoksi lasketaan ainoastaan sellainen toiminta, jossa alusvaatteiden käyttämättömyys on olosuhteiden pakon sanelemaa. Esimerkiksi juoksusortsien eli nylkkyjen alle ei kuulukaan laittaa alushousuja, jolloin "nylkyillä vetäminen" ei ole kommandotoiminnan piiriin kuuluvaa.

Blogipedia: Kulku

2009-09-04T00:00:00.000+03:00

Kulku on fysiologinen ilmiö, jossa yksilö, useimmiten urheilija kokee lähes rajattoman kyvyn oman urheilulajinsa suorittamiseen. Kulun käsite liitetään pääosin kestävyysurheiluun.

Kulun aikana urheilija pystyy terävän lihaksistonsa ansiosta saamaan kehostaan irti huomattavan suuren energiamäärän, jonka oikein kohdistamalla hän saa aikaan leipälajissaan omaa tasoaan huomattavasti kovemman tuloksen.

Kulun vaikutukset urheilijan verbaaliseen itsensä ilmaisuun

Hyvin usein, etenkin Suomessa, kulun kokenut henkilö pyrkii vähättelemään omaa suoritustaan esimerkiksi kommenteillaan: "No ihan semmonen perus", "No ei tolla vielä kuuhun mennä" tai "Ei v***u mihinkään!"

Tutkijat ovat selittäneet edellämainitun käytöksen johtuvan suomalaisesta vaatimattomuudesta, joka kumpuaa keskiajan nälänhädistä ja vanhurskaudesta.

Kulun esiintyminen

Useimmin kulku esiintyy vain harjoituksissa tai muuten merkitykseltään vähäpätöisissä tapahtumissa (poislukien Daniel Hubmann tai Petter Haraldsson). Lisäksi sen esiintyminen on erittäin satunnaista, mutta myös poikkeuksia löytyy.

Taanilan vakio

Suurin kulun poikkeussääntö on ns. Taanilan vakio. Taanilan vakiossa urheilijan fyysinen kapasiteetti on erittäin kova usean päivän, jopa viikkojen ajan putkeen, eivätkä edes rajut ponnistelut vie kulkua pois. Ilmiötä esiintyy harvoilla henkilöillä ja tästä johtuen sen tutkiminen on ollut erittäin haastavaa.

Kulun hakeminen

Kulun saamiseen on käytetty monia eri keinoja. Ei ole kuitenkaan vielä löytynyt yhtäkään menetelmää, joka olisi kiistaton kulun hankkimiskeino. Käytetyimmät kulun hakemismenetelmät ovat

1. Virittely eli kovien vetoharjoitusten tekemeninen ja niiden välissä lepääminen

2. Eläimellinen harjoittelu, jossa urheilija pyrkii taukoamattomalla harjoittelulla saamaan kehonsa sellaiseen tilaan, ettei keho ymmärrä väsymystä olevan olemassa (vrt. Taanilan vakio)

3. Kulkukännit, josta löytyy artikkeli toisaalta netissä.

Laajasta tutkimuksesta huolimatta kulku on edelleen kuin pallosalama: ilmiön tiedetään olevan olemassa, mutta sitä ei ole täydellisesti saatu toistumaan edes laboratorio-olosuhteissa.

Blogipedia: Iltarastit

2009-09-02T06:55:00.000+03:00

Seuraavassa artikkelisarjassa esittelen suunnistuksesta hieman vähemmän tietäville tukun käsitteitä, joiden täsmällinen tarkoitus on hyvä pitää mielessä. Käsitteet on määritelty sen verran tarkkaan, että ne vastaavat vähintäänkin Aurinkokunnan säteellä absoluuttista totuutta. Aloitetaan iltarasteista:

Iltarastit eli kuntorastit

Iltarastit ovat suunnistusseuran omalla toiminta-alueellaan järjestämä suunnistustapahtuma, jossa lajin harrastajat eli kuntosuunnistajat suunnistavat radan läpi järjestäjän antamassa aikapuitteissa vapaasti.

Iltarastien nimitys ja historia

Iltarastit-nimitys tulee Helsingin iltarasteista, joka on ensimmäinen ei-kilpailullinen koko kansalle tarkoitettu suunnistustapahtuma. Iltarastit ovat tarkemmin sanottuna kuntorastit. Tapahtuma tunnetaan eri puolilla maata eri nimillä. Esimerkiksi Viikkorastit, Tiistaikerho, Keskiviikkokerho, Torstaikerho, Perjantaikerho, Lauantaikerho, Sunnuntaikerho, Maanantaikerho, Orimattilan Iltarastit, Jämsän Seutu-rastit ja ELMO-rastit toimivat Iltarastien synonyymeinä. Myös rastiviikkojen tai suurten kansallisten suunnistuskilpailujen yhteydessä järjestettävät kuntosuunnistukset kuuluvat iltarastien luokkaan.

Kuntorastien tunnusmerkit

Kansainvälinen tutkijaryhmä on laajassa kuntorastiselvityksessään saanut selville eri puolilla maata järjestettäville kuntorastitapahtumille samankaltaisia piirteitä. Näitä ovat muun muassa:

1) Järjestävä seura on pyrkinyt löytämään toiminta-alueeltaan iltarastikäyttöön mahdollisimman paskan maaston sekä mahdollisimman paskan kartan.

2) Iltarastit pyritään järjestämään valitun kartan paskimmissa maastonosissa.

3) Ratasuunnittelussa pyritään mahdollisimman paskoihin ratoihin.

Jotta seuran järjestämä tapahtuma voidaan luokitella kuntosuunnistusluokkaan, on ylläolevista ehdoista täytyttävä vähintäänkin kaksi.

Iltarastikartat

Iltarastit järjestetään pääosin ns. iltarastikartoilla. Tätä käsitettä ei kuitenkaan käytetä kuntosuunnistusluokan tapahtumissa. Käsitteen käyttö rajoittuu niihin hetkiin kun iltarastikartoilla yritetään järjestää kansallista suunnistuskisaa.

Iltarastikartan ominaisuuksiin kuuluvat mm. seuraavat asiat:

1) Käyrät ovat suurpiirteiset.

2) Maastossa esiintyy kiviä ja kumpareita, joita ei esiinny kartassa.

3) Kartan kasvillisuuskuvaus ei vastaa maaston kasvillisuutta.

Lisäksi joidenkin havaintojen mukaan iltarastikartassa saattaa olla sellaisia apukäyriä, joita ei ole maastossa. Tätä seikkaa ei kuitenkaan ole kyetty vedenpitävästi todistamaan.

Kuntosuunnistusten harrastajamäärät

Viime vuosina kuntosuunnistusten suosio on kasvanut. Alan asiantuntijat ovat arvelleet osanottajamäärien kasvamisen johtuvan siitä, että maapallolle on jo usean vuosisadan ajan syntynyt enemmän ihmisiä kuin mitä on kuollut. Näin ollen maanpäällisten aktiviteettienkin kysyntä on kasvanut.

Juho-Veikko Semenya - Köyhä herrasmies

2009-08-30T23:14:00.000+03:00

Taisin just keksiä heinäkuun huonon kulun syyn. Ehkä mä olin nainen. Fysiologisesti ainakin tuntui siltä. Noin siis niinku suunnistusvauhdin puolesta. Keksin sen sen jälkeen kun katoin Berliinin MM-kisojen naisten kasisatasen. Jostain syystä toukokuussa estrogeenit vei mun kropassa voiton ja koko kesän olinkin naaras. Olisin siis voinut osallistua naisten sarjaan kisoissa.

Veikkaan, että naisten sarjassa olisin pärjännyt kohtuullisesti tai jopa hyvin. MM-katsastuksen sprintissä olisin saaattanut jopa voittaa. Jos olisin voittanut niin maalissa olisin voinut nostaa molemmat käteni siihen asentoon kun näytetään habaa, sen jälkeen kääntää ranteita 180 astetta niin että sormet osoittavat ulospäin kropasta, eli ns. joutsenasentoon. Sen jälkeen olisin voinut pyyhkiä oikealla kädellä vasenta olkapäätä ja vasemmalla kädellä oikeaa olkapäätä, nämä yhtäaikaa. Sitten olisi vaan tarvinnut äitin, joka olisi kivenkovaan väittänyt, että hän kasvatti myös kolmannen lapsensa tytöksi.

Voi olla, että jos äiti olisi näin tehnyt niin siinä olisi isällä mennyt työmaan ruokalassa kanaviilokit väärään kurkkuun. Ja voihan ne mennä nytkin jos se tätä juttua lukee, mutta ei se mitään. Yskimällähän siitä selviää.

No vähintäänkin olisin voinut jonain päivänä käydä siellä naisten pesupaikalla peseytymässä!

Mulla on tilillä rahaa kuus euroa. Hirmu vaikea saada sellaista summaa ulos pankkiautomaatista. Pitäis käyttää vähintään samoja keinoja kuin ne jotkut Hauholla, mutta ei tuota C4-dynamiittia löydy kaapista. Seuraltahan löytyis tuota V7:aa seittemänkymmentäviis kiloa, mutta ei sitäkään viitsisi käyttää pankkiautomaatin räjäytykseen. Mielummin lohkasee sillä vaikka palan peruskalliota Joensuussa syyskuun puolessavälissä.

Kapinarasteille lähtiessäni Outi antoi mukaani 10 egee, jotta olisin saanut ruokaa matkalla. Ei me syöty. Illalla rupes hiukomaan siihen malliin, että päätin mennä Barbaariin ja tarjosin sillä kymmenellä eurolla Outille oluen ja neljäsosapizzan. Itse söin kolme neljäsosaa, ja otin oman oluen. Vain herrasmies tekee niin. Köyhä ja nälkäinen herrasmies. Tai herrasnainen.

Rankiseiska

2009-08-24T19:00:00.000+03:00

Jos laitatte maailman mahtavimpaan hakukoneeseen hakusanaksi sen sivistyssanan, joka kuvaa sellaista ihmistä, joka ei saa tarpeekseen. Siis josta ollaan tässäkin blogissa keskusteltu.

Niin siinä tapauksessa meikäläisenhän blogi sieltä tulee tuloksissa vastaan jo seitsemäntenä!

Hienoa. Tältä varmaan tuntuu meidän seuran maajoukkuehirmuistakin kun ne viikonlopun katsastusten jälkeen kattoo onlinerankia: "Jes! Oon noussu seittemänneks!", paitsi että Topi taitaa olla keulassa.

Vielä kesäkuun alussa olin tällä rankilistalla kakkossivulla, eli päälle toisenkymmenen. Kuitenkin onnistuneet haut ovat näköjään nostaneet sijoitustani googlen hienolla listalla.

Viime viikolla olin kuudes, mutta viikonlopun haut nostivat minut jo viidenneksi. Tulee ihan mieleen se Göteborgin EM-kolmentonnin esteiden viimenen kierros kun Mertaranta huutaa: "Keskisalo nousee tällä hetkellä jo viidenneksi!"

Jostain syystä tänään maanantaina olen joutunut taipumaan kaksi sijaa. Ohi ovat kirineet niin urbaani sanakirja kuin Plazan keskustelupalstan ihmissuhdesivutkin.

Eihän tuota koko juttua muuten olisi huomannut, mutta asensin tälle sivulle semmoisen laskurin, joka vähän kertoo kävijämääristä ja samalla analysoi hakukoneilta saapuneita surffaajia. Ihmettelin kun päivittäin vähintään kaksi ihmistä tulee tänne nymfomaanin avulla. Ja kaikkein yleisin googlen kautta tänne saapunut henkilö saapuu tänne juuri sillä sanalla. Uzbe jää auttamatta kakkoseksi ja vyöruusu kolmanneksi.

On se kyllä perkele kun sitä panostaa muka suunnistukseen kymmenen vuotta ja sitten 1500 jantterin joukossa on sijalla ynnämuu. Joskus kuitenkin on käynyt jopa kolme kertaa päivässä lenkillä. Sitten yhtenä iltana kahden oluen jälkeen kertoo jonkun tositarinan lapsuudestaan, ja on kolmen kuukauden jälkeen viides kahden ja puolen tuhannen joukossa.

Epäreilua.

No sainhan mä näköjään liitolta synttärilahjaksi vähän rankisijan nostoa. AM-kisoista sain 88 pistettä ja alko sija nouseen kummasti. Niitä vois tulla vielä vaikka lisääkin.

Sain yliopiston sähköpostiosoitteeseeni viestin, joka oli lähetetty Indonesiasta otsikolla "Rakas tilin käyttäjätunnus"

Ja sisältö kuului:

"Rakas tilin käyttäjätunnus:

Suunnittelijamme tulee suorittaa aikataulun
normaalia huoltoa, jotka voivat vaikuttaa
sähköpostin toimitus ilmoitukset meidän
kauppa verkkoon.
Tarvitsisimme seuraavat tiedot, jotta voimme
säilyttää tilisi.

Sähköpostiosoite:
Sähköposti Salasana:
Täysi nimet:

Olet lähettää seuraavat informations
meidän Asiakaspalvelu E-mail

Pahoittelemme haittoja voi
aiheuttaa you. We teille lisää laadukkaita
palveluja loppuun ylläpitäminen."

Hieman ketuttaa tuo Aalto-yliopiston muodostaminen. Alkaa syömään näköjään varoja jo muilta yliopistoilta kun Tampereellakin ovat tietokonekeskuksen ulkoistaneet Indonesiaan.

Merkkipäiväpalsta - 24 vuotta: Juho-Veikko Hytöseltä eivät neuvot lopu

2009-08-21T14:28:00.001+03:00

Voiskohan esimerkiksi siinä sanomalehti Nuivassa Suomessa julkaista tämmöstä juttua sisäsivuilla?

Juho-Veikko Hytösen pieni olemus on ollut viime vuosina tuttu näky yliopiston mikroluokkien neuvontakopeissa sekä Kansaneläkelaitoksen konttoreissa. Lähes puoli vuosikymmentä kestänyt ura atk-neuvojan ja atk-harjoittelijan rooleissa on tehnyt nuoresta pojasta itsevarman miehen. Tämän ohessa on löytynyt myös koti Tampereelta.

-Tampere on loistava kaupunki kesäisin, varsinkin Tammerkosken terasseilla on mukava viettää iltaa lämpinä kesäiltoina.

Juho-Veikko Hytönen kasvoi ja vietti nuoruutensa Jyväskylässä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2004 Jyväskylän Lyseon lukiosta. Armeija vei miehen maailmalle ja lopulta koti löytyi Tampereelta. Melko nopeasti Pirkanmaan suurimpaan kaupunkiin asettumisen jälkeen hän kiinnostui atk-alasta ja varsinkin ihmisten neuvomisesta. Ura atk-neuvojana yliopistossa onkin jatkunut lähes katkoitta vuodesta 2007 lähtien. Sitä ennen ja myös myöhemmin vuosien varrella työ on kutsunut myös Kansaneläkelaitoksessa.

-Työ julkisella sektorilla on mielenkiintoista, sillä voiton maksimoiminen ei ole ainoa merkitsevä tekijä. Tyytyväinen asiakas lienee parasta vastinetta verorahoille, tuumaa Hytönen vuosien kokemuksella.

Raskaiden työvuosien yli Juho-Veikkoa on kuljettanut vapaa-ajan intohimo suunnistus.

-Suunnistuksessa kiehtoo fyysisen ponnistelujen yhdistäminen älyllisiin tehtäviin. Lisäksi jokainen rastiväli on aina uusi haaste eikä ikinä identtinen edellisen kanssa.

Juniorisarjoissa Hytönen niitti jopa menestystä, joista mainittavimman arvoisina useat sijoittumiset 10 joukkoon lajin SM-kilpailuissa.

-En haluaisi mitenkään kehuskella, mutta ratavitonen ihan sileälläkin on joskus kulkenut melkein alle 17 minuutin, Hytönen toteaa muikea hymy kasvoillaan.

Pitkä työura julkishallinnossa ei kuitenkaan vielä ole tuntumassa liian vastenmieliseltä, sillä eläköitymissuunnitelmia Juho-Veikko ei ole tehnyt.

-Minäkö eläkkeelle? No ei vielä, eihän minulla ole vielä edes silmälaseja, naurahtaa Hytönen.
-------------------------------------------------
Faktaruudukko:

Nimi: Juho-Veikko Hytönen
Syntynyt: 21.8.1985 Jyväskylän maalaiskunnassa
Asuu: Tampereella
Perhe: Avopuoliso
Harrastukset: Suunnistus ja marjastus
Juhlii: Perhepiirissä, ei vastaanottoa
Lahjat: Mahdollisilla muistamisilla pyydetään kartuttaamaan Vesa Taanilan lenkkitossurahastoa.
-------------------------------------------------
Ne, jotka piti tätä juttua huonona, niin vähän ammattitaitoa sinne blogin toiselle puolellekin!

Uusi sivu 1

2009-08-18T23:02:00.000+03:00

Täällä on ollut hiljaista kuin Arctic Sean komentosillan radiopuhelimessa. Johtuu osittain siitä että Outin läppäri päästi valkoiset savut ilmoille kuin konklaavi konsanaan. Eikä sillä edes oltu valitsemassa uutta Paavia, vaan tekemässä juttua Topista Nouskin sivuille.

Arki on palannut. Ensi töikseen palattuaan Outi tyhjensi biojäteastian ja putsasi kuudensadan luxin voimalla paistaneen hajun biojäteastiasta. Lisäksi hän heitti pois ruispalat, jotka olivat menossa vanhaksi jo silloin kun hän lähti Lappiin. Koko viikon keittiön tasolla olleet leivät olivat näyttäneet vihreämmältä kuin mitä Satu Hassi ite! Minuun ne leivät eivät kiinnittäneet huomiota viikon aikana, sillä minulla ei ole tapana syödä vihreätä ruisleipää.

Viikonlopun AM-kisoissa tuli jonkin sortin kulku päälle. En lainkaan pahastunut siitä. Tosin suurin osa matkasta meni Jouni Mähösen kanssa. Monkki sai näköyhteyden jo kakkosella kun häröilin siihen mennessä.

Jouni oli joskus kova silloin kun 15-vuotiaana rypesin Nokian SM-kisoissa B-finaaliin. Olin varmaan historian viimeinen sukupolvi, jolla oli mahdollisuus karsiutua hyväksytyllä suorituksella A-finaalista. Niihin aikoihin Anjalan Arikin oli vielä yleisen sarjan A-finaalissa.

Omana tuloksena oli jaettu pronsitila Vesa Taanilan kanssa. Legendaarista. Harmi vaan kun AM-kisat on joka kolkassa yhtä aikaa niin tällaisella pärjäämisellä ei saa nykyajan huomiotaloudessa minkäänlaista huomiota.

Mutta on se Mähönen vieläkin melko kova. Kovempi saattaa olla vielä Jukka Keskisalo. Oli kyllä kovan luokan juoksu. Valitettavasti joku tahri vielä estejuoksijoiden mainetta ennen estejuoksua. Onneksi se ei ollut kuitenkaan Tahri. Eh eh, heh heh.

Mutta kyllähän toisaalta Chatbia ymmärtää. Jos sitä kärsii allergiasta, kannattaa kysyä neuvoa juuri italialaiselta lääkäriltä. Jos italialainen lääkäri määrää allergiaan juuri antibiootteja, niin ei varmaan kannata tarkistaa, että onko lääke kiellettyjen aineiden listalla. Googlekaan ei varmaan toimi Marokossa.

Huomasin tässä olevani rankikuutonen ja huomasin olevani myös jonkin sortin toimittaja. Pitänee siis raportoida lähipäivinä lisää näistä salaperäisistä uutisista.

Otsikko unohtu, mutta laitetaan se nyt: Ruokaa.

2009-08-06T21:03:00.001+03:00

Noni.

Nainen, joka asuu meillä lähti tuossa alkuviikosta Lappiin anoppinsa ja appiukkonsa kanssa. Tunturisuunnistukseen se osallistuu ja sillei.

Nyt on sitten jäänyt aikaa kaikenlaiseen. Innostuin ruuanlaitosta.

Vaikka tähän asti ruuanlaittotaitoni on lähinnä rajoittunut teoreettiseen teevedenkeittoon, niin tänäänkin olen paistanut pannulla kanapihvejä ja kattilassa pastaa kuin vanha tekijä konsanaan.

Ai niin. Olenhan saanut sotilaskoulutuksen ruuanlaittoon. Oon nimittäin reservin talousaliupseeri. Ja vielä kersantti, joten en ihan turhapoika olekaan. Muistaakseni loppusodassa onnistuttiin niinkin hyvin siinä ruoanlaitossa, että meidän Kuoreveden pusikossa sijainnut kenttäkeittiö pääsi siihen Punaiseen Oppaaseen, jossa nimetään kaikki Euroopan Michelin-ravintolat.

Mutta se on ihan eri asia käskeä laittamaan ruokaa kuin tehdä itse.

Olen näin alkuun erikoistunut salaatteihin. Joensuun leirillä panin merkille Taanilan Vesan kokkaamista katsellessa, että esim. jäävuorisalaatin paloittelu ei sittenkään ole mitään avaruustiedettä. Se on melko helppoa. Siitä innostuneena sitten sekoitin kulhoon jäävuorisalaattia, sitä tavallista salaattia (mitä myydään ruukuissa), kurkkua (oiva kurkku, heh heh), tomaattia ja porkkanaa.

Porkkanat raastoin Outin juustoraastajalla. Saattoihan siinä loppuvaiheessa sekaan raastua vähän omia rystysiäkin, mutta omaa kehoahan se vaan on.

Paprikaa en laittanut koska olen sille allerginen. Joensuun leirillä huomasin olevani allerginen. Nimittäin joka kerta kun paprikanpala joutui suuhun, tuli ihan armoton vitutus suussa olevan pahan maun takia. Ei kai siinä voi muustakaan olla kyse kuin allergiasta.

Sen verran täytyy kyllä mehustella, että oli sellaiset ruoat ja pitkälti itse tehdyt luomuruuat että! Carlsberg oli varmaan ainoa, jonka valmistamiseen en omin käsin koskenut. Pitää varmaan opetella keittämään pontikkaa, niin sekin puoli ravintoasioista on sitten itse hoidettu.

Näillä ruuilla ois sydän käyny monen naisen sydämeen. Ainoastaan mun luontainen ujouteni ja oven nimikyltissä lukeva Ojanen on rajoittava tekijä.

Mutta kyllä se Ojanen siellä ovessa on hyvä juttu. Nimittäin täällä odottaa ihan helvetin paskanen keittiö emäntäänsä. Mikä haju tulee siitä kun tuo puurokattila, paistinpannu, vanhat makaroonilaatikonjämät vuoassa, pastakattila, porkkanan vihreät osat ja kurkunpää tuossa keittiötasolla vielä alkuviikkoon saakka muhivat?

Pitää varmaan mennä Veskun ja Petrin luo asumaan viikonlopun jälkeen. Toisaalta Topikin lähtee Unkariin varmaan jo kohta niin siellä vois olla häiritsemättä ketään.

Pohjois-Arjala

2009-08-01T10:45:00.000+03:00

On vähän kiirettä ja muuta hommaa. Kävin jopa valtio-opin tentissä torstaina vaikka samalla rikoin SPn kultaista käskyä politiikasta. Olisi ehkä nekin viisi opintopistettä pitänyt uhrata vaikka viis kertaa tonniin. Toisaalta tässä on aika väsynyt vielä Pohjois-Arjalan keikalta, joten monttu on kaivettu peruskallioon saakka. Se peruskallio olisi sitten pitänyt jo räjäyttää, jos olisi syvemmälle halunnut. Eikä mulla ole eväitä siihen.

Kun tännekään ei nyt saa mitään aikaiseksi niin voitte vaikka käydä tutustumassa niihin paikkoihin missä tuli käytyä viime viikolla. Kontiolahti, Juuka, Koli ja Joensuu, olkaa hyvät!

Jos asuis Joensuussa...

2009-07-27T11:39:00.000+03:00

Lainaus:

"Ootta varmaan KYRVÄT olleet ihan SAATANAN ikävissänne viimeisen parin viikon ajan, ku päivitystahti on ollut himpun PERSEESTÄ."

Tämä lainaus oli wannabemaratoonarin raastavan elämän blogista, jota on tullut silloin tällöin seurattua. Tuo lainaus myötäili omia ajatuksiani. En kuitenkaan ole vielä niin guru blogistiikkainsinööri, että uskaltaisin kutsua oman blogini lukijoita kyrviksi.

Viimeinen viikko tuli pyörittyä Itä-Suomessa. Tarkemmin sanottuna Kolin seudulla ja Joensuussa.

Ois hienoa asua Joensuussa, niin ei tarvis välttämättä juosta Perävaaran ja Tahkovaaran reenejä samana päivänä niin että edellisenä päivänä on vetässy rapian puolitoista tuntia Kolilla juosten ja sitä edeltäneen viikon Finillä. Ja sitten seuraavana päivänä Salpunsuot ja Tammasuot, joista jälkimmäisenä mainitun oli Pipon sanojen mukaan joku kastellut. Ja siitä sitten seuraavana päivänä yrittää juosta täysillä muiden perässä viestireeniä kumpuiluasteiden ollessa vähintään kohtalaiset. Ja siitä sitten seuraavana päivänä pari reeniä Ilomantsissa eikä autossa oo ilmastointia. Ja tietenki vaatteita vaihtaessa reippaassa ulkoilmassa paarmoja pyörii ympärillä TAKUULLA enemmän ku mitä mun ympärillä on pyöriny naisia Barbaarissa parhainakaan päivinä, vaikka ois kuuden sentin kerros Van Gilssiä kainalossa. Ja vaikka tukka ois ollu paremmin kuin yhelläkään Veikkausliigan pelaajalla, tai jopa paremmin kuin yhdelläkään Valioliigan pelaajalla.

Niin. Ois myös helpompaa sitten juosta sen jälkeen SM-viestin mallisuunnistus ja sen perään O-touri eli 18 kilsaa kovaa (kuitenkin hiljempaa kuin muut paitsi Metsälän Juuso). Ja sen jälkeen käydä vielä Pärnävaaralla.

Palataksemme asiaan. Jos siis asuis Joensuussa niin noita reenejä vois tehdä vaikka tiputellen sillä tavalla että ne kaikki ois käyny vaikka kesän aikana, tai 10 vuoden aikana. Väliin voisi juosta TV-kovia ja tehdä vähän juoksutekniikkaa. Illat voisi istua JetSetissä. JetSetti on kyllä siitä pirun hyvä illanviettotapa, että siellä ei kulu rahaa ollenkaan. Toista se on täällä jos menee tyttöystävän kanssa elokuviin tai uimahallin niin aina menee rahaa se 8 euroa. JetSetissä ei mee mitään kun on opiskelijakortti, tai ei ainakaan tunnu siltä.

Mutta niin ne reenit pitää vetää kuitenkin yhteen pötköön viikon sisään ja sitten kirota että asuu niin kaukana tämmöisistä helmistä. Toisaalta sama se on toisinkinpäin. AIKA TARKALLEEN SP:t, Nurmoset, Pajuset, Metsälät, Asikaiset ja kumppanit siellä jossain idemmässä kiroaa kun on niin pitkä matka sellaisiin paikkoihin kuin Kauppi kolmoseen, Rusko-Hervantaan, Aitovuoren eteläosaan ja koko Luoteis-Tampereeseen, johon sisältyy kaikki Nokian maastot.

Viikon aikana täällä kotona on tapahtunut kaikkea. Armeijan ylipäällikkö Outi Ojanen on kaapannut vallan ja heti kotiin tullessa alueelle oli julistettu öinen sisälläliikkumiskielto. Uusien parlamenttivaalien ajankohtaa ei ole ilmoitettu. Eikä kai sen niin väliä, just opin Joensuussa että VÄHEMMÄN POLITIIKKAA, ENEMMÄN INTERVALLEJA.

Kolarin yöjunassa

2009-07-17T18:07:00.000+03:00

Istuin uudenvuoden hiihtoviikon päätteksi Kolarista etelään puksuttavan yöjunan ravintolavaunussa juomassa tuopillista anniskelujuomaa kun juna alkoi nytkähdellä ja hiljensi vauhtia. Saavuttiin asemalle.

Ensimmäiset ratapihan merkit hiipivät esiin ikkunan maisemasta ja takanani istuneen ilmeisesti kahdesta tuttavaperheestä koostuneen seurueen noin kahdeksanvuotias tyttö kysyi innokkaana vanhemmiltaan:

"Joko me ollaan kotona Oulussa, joko tää on Oulun asema?"

"Ei ole vielä", vastasi ilmeisesti tytön isä.

"No mikäs asema tää on?" kysyi tyttö malttamattomana samalla kun vaunun jarrujen naksautukset antoivat merkin, että neljän sekunnin päästä juna seisoo asemalla täysin liikkumattomana.

Tällä kertaa tytön äiti sanoi tytölle: "No sähän voit itse lukea. Se lukee tuolla kun katsot ikkunasta ulos" ja viittasi kehotuksellaan sinisiin kyltteihin, joita oli kylvetty ratapihan joka puolelle. Olimme saapuneet Pelloon tai Ylitornioon. En muista, tarinan kannalta sillä ei ole väliä.

Valitettavasti seurueen ikkunan kohdalle ei osunutkaan sinistä kylttiä vaan jonkinlainen ratapihan sähkömuuntaja, joka oli koristeltu aivan täyteen graffiteja ja alatyylisiä kirjoituksia. Seinän suurin teksti oli myös seinän alatyylisin.

Tyttö alkoi tavata seinän suurinta tekstiä huolettoman kovaan ääneen:

"KY* - *Ä"

Koko vaunussa tuli hetken hiljaisuus. Hiljaisuuden rikkoi tytön toisto, joka tällä kertaa oli varmempi, nopeampi ja jämäkämpi:

"K*r*ä. Siellä me ollaan nyt."

Aika monia hymyilytti, osaa jopa nauratti. Hetken päästä vaunu täyttyi taas puheensorinasta, johon kannustivat anniskelujuomat, joita osa etelän ihmisistä oli nauttinut jo aimo annoksen.

Sitten juna nytkähti ja matka jatkui yhä syvemmälle etelään. Liekö OMA Taivainen käynyt junnu-mm-turhautumistaan purkamassa tai joku muu, mutta kerrankin nuo graaffitit venyttivät suupieliä.

Erämaa

2009-07-11T00:00:00.000+03:00

Noheiterve!

Olen palannut etelään. Sodankylän ja Inarin rajamailla tuli vietettyä seitsemän ihanaa vuorokautta.

Siellä ON mahtavat maastot.

Semmoinen miinusjuttu kyllä oli, että se Terveisiä Jäämereltä-tuuli sekä ne Terveisiä Jäämereltä-sadekuurot, Terveisiä Jäämereltä-räntäkuurot, Terveisiä Jäämereltä-raekuurot ja siellä tunturissa ne Terveisiä Jäämereltä-lumikuurot olisivat voineet jäädä vähän vähemmälle. Mutta eihän siinä, jos kerran joku terveisiä lähettää niin nöyrästi kiittäen ne pitää ottaa vastaan. Ja on siinä sekin hyvä puoli, että jos lämpömittari näyttää samaa lukemaa kuin puukäsityön numero mun peruskoulun päättötodistuksessa, ja jos kosteusprosentti on sama kuin Viru Valge Vägevin alkoholiprosentti, niin nuo hyttyset on jossain muualla kuin iholla. Hitto mä vihaan niitä veijareita.

Viikon kohokohtana oli Ruijan Polun juoksu, jonka suoritin keskiviikkona kolmeen ja puoleen tuntiin. 31 kilometriä Sompiojärveltä mökille. Reitti kulkee täysin erämaassa, nelostiekin menee 15 kilometrin päässä. Siellä jos missä kokee sen mitä on hiljaisuus, siis se, että ei kuulu yhtään mitään.

Mukana mulla ei ollu kuin juomareppu täynnä vettä. Näin jälkiviisaana voin todeta, että kännykkä olisi ollut mukava varmuusväline. Ajattelin että kun UKK-puisto oli muuten täynnä vaeltajia niin sielläkin olisi ollut joku gsm-laitteiden kanssa. En nähnyt ristin sielua ja kaikki merkit viittasivat siihen, että sillä polulla ei kukaan pariin päivään ollut tarponutkaan.

12 kilometrin kohdalla tajusin, että lienen ainoa ihminen vähintään 12 kilometrin säteellä, ehkä jopa suuremmalla säteellä. Ja jos joku ihminen olisikin ollut sillä säteellä niin se olisi ollut korpimaiden takana. Olin siellä ilman kännykkää, ilman ketään.

Siinä kun sitten vähän synkällä pilvisäällä alkaa kuulemaan pusikosta risahduksia ja korppien raakkumista, niin vähän isomman lobotomian läpikäynyt henkilökin alkaa kuvitella ja tunteilla jos yhtä ja sun toista. Ihan hyvinhän se meni sitten kun kuvitteli olevansa Pirkan Hölkässä sen sijaan, että olisi kuvitellut olevansa Stephen Kingin romaanin päähenkilö.

Luin ulkoilukartan reunasta ennen reissua huomautuksen: "Erämaa ei tunne armoa"

Se olisikin mielenkiintoista jos erämaa tuntisi armoa. Jos erämaa armahtaisi.

Jos esimerkiksi minä olisin Kaptukaisselän jälkeen jostain ihme syystä päättänyt tehdä menooni 90 asteen käännöksen itään ja lähtenyt painamaan päättömänä pitkin metsiä ja tehnyt tätä kolmen vuorokauden ajan hämärän rajamailla hypotermian, koti-ikävän ja paniikin painaessa päälle.

Sitten olisin varma kuolemastani kunnes löytäisinkin yhtäkkiä keskeltä aapaa autiotuvan jonka sisällä olisi:

1) Eteisen jälkeen vasemmalla sisävessa

2) Peremmällä pöytä, jossa
A) höyryävä lautanen täynnä poronkäristystä perunamuusilla
B) litran purkki Juissi-sekamehua

3) tuvan nurkassa thaihierontapaikka ja hieroja

4) toisessa nurkassa hetivalmiilla Harvian kiukaalla varustettu sauna

5) Tuvan päässä valkokangas, johon videotykki lähettäisi Canal + kuvaamaa suoraa FA-cupin ottelua West Ham - Arsenal

ja tuvan takaa lähtisi tie, ja tuvan pihassa odottaisi Ilta-Sanomia lukeva taksikuski, jonka taksaan joku (tässä tapauksessa armahtava erämaa) olisi ladannut valmiiksi 70 euroa kyytirahaa.

Voi että se olisi hienoa jos erämaa tuntisi armoa!

Toisaalta voisi ajatella päinvastoin. Erämaa ei tuntisi armoa ja se kaiken lisäksi rankaisisi tunnollisintakin kulkijaa:

Vaikka sinulla olisi kartta, kompassi, ruokaa 3 päiväksi, etukäteen tehty suunnitelma (jonka olisit kertonut kolmelle ystävällesi, vaimollesi ja vielä johonkin tunturikeskuksen vastaanottoon), gps-paikannin, kännykkä ja vielä mitä, niin siitä huolimatta tuttukin polku katoaisi alta, kompassi pyörisi, gps sammuisi, kännykkä ei kuuluisi, kartta kastuisi, ystävät unohtaisi (ja vaimo vaihtaisi nuorempaan, vaikkapa tunturikeskuksen vastaanoton komeaan nuoreen poikaan) ja vielä se nelostiekin sieltä 10 kilsan päästä häviäisi.

On vähän Stephen Kingin oloinen esimerkki, mutta koittakaa kuvitella. Siis edellämainittu kävisi, harhailisit kolmen vuorokauden ajan hämärän rajamailla hypotermian, koti-ikävän ja paniikin painaessa päälle.

Sitten olisit varma kuolemastasi kunnes löytäisit yhtäkkiä keskeltä aapaa autiotuvan, jonka sisällä olisi:

1) Esiintymislava
A) jossa Jari Sillanpää vetää ikuisella repeatilla 3 x 45 minuutin lavatanssisettiä
B) ja jonka taukojen aikana Kummelista tuttu Esko Mörkö käy lavalla lukemassa vanhoja Jalluja ääneen.

ja tuvan takana nököttäisi ikivanha ulkovessa.

Toisaalta aika turha miettiä tämmöisiä. Erämaa ei tunne armoa, ei sen enempää eikä vähempää.

Vieraita aineita

2009-07-01T17:17:00.000+03:00

Laskeskelin tuossa, että käytän tällä hetkellä viittä eri lääkettä.

Kahta hoitamaan astmaa, yhtä allergialääkettä, yhtä antibioottia (joka tehoaa) ja yhtä nenän limakalvoja rauhoittavaa nenäsumutetta.

Siihen kun lisää vielä sen tosiasian, että olen juonut viimeisen kolmen päivän aikana litran Pepsi Maxia (jonka nuo appivanhempani jostain syystä ostivat, itse en tuollaisia ostaisi), niin johan pyörii kotoisat aineet kropassa.

Itselleni tästä ei niinkään ole haittaa, mutta entä sitten kun minusta aika jättää?

Muutaman vuosikymmenen päästä minua ei voi haudata, koska en maadu. Toisaalta minua ei voi polttaakaan, koska ilmakehään vapautuisi semmonen määrä myrkkyä, että Pohjoismaiden lämpötila kohoaisi saman tien 1,5 astetta seuraavan sadan vuoden ajaksi ja Kalevankankaan krematorion yläpuolelle tulisi savupatsaan muotoinen täydellinen otsonikato.

Minut pitää haudata samaan paikkaan ydinjätteiden kanssa.

Tämä tarkoittaa sitten sitä, että muutaman ydinsodan, meteoriitin ja muun maailmanlopun jälkeen parinkymmenen miljoonan vuoden päästä joku älyllinen olento löytää meikäläisen tuoreen ruumiin jostain kallionkolosta uraanisauvojen kanssa.

Osaakohan se päätellä siitä, että olen ollut ihan tuikitavallinen suunnistaja, joka on ollut rankilla kahdensadan sakissa? Ei.

Todennäköisesti nämä tulevaisuuden tiedemiehet päättelevät minun olleen joku muinainen hallitsija tai jumala, kun kerran lepään täällä syvyydessä yksin näitten uraanisauvojen kanssa:

"Kyllä tuon on pitänyt olla joku siniverinen, onhan sen kropassakin niin paljon väriainetta E150."

Lähden tästä Kiilopäälle vaeltelemaan viikoksi, joten tässä blogissa tuskin tapahtuu mitään. Tai jos tapahtuu, niin sitten tänne kirjottaa joku muukin kuin minä. Jos meinaa tulla tylsää niin kattokaa sitten vaikka youtubesta tämä kymmenminuuttinen video, jossa naarasmopsi synnyttää.

Häissä, muttei Kaanaan häissä

2009-06-29T10:24:00.000+03:00

Tämä tauti jatkuu tässä vielä. Antibiootin voimasta alkaa ehkä, siis ehkä olo hieman kohentua. Poskiontelotulehdus alkaa vissiin purkautumaan koska nokka vuotaa kuin noormarkkulainen kaasusäiliö. Tai vuotaa pikemminkin kuin pansiolainen öljysäiliö.

Olin viikonloppuna häissä Lohjalla. Hieno kaupunki ja hienot häät. Ja äskeiseen nokanvuotamiseen olisi voinut keksiä vielä yhden vertauksen. Nyt se olisi sopinut aiheeseenkin (siis se jossa on kyse sulhasesta). En kuitenkaan viitsi laittaa kun se on aivan liian härski vertaus. Tai voihan sen sanoa: Nokkani vuotaa kuin sulhasen nenä hääyönä.

Vihkimistilaisuus oli Pyhän Uzben kirkossa aivan kaupungin keskustassa. Tämän meidän parin vihkimisen jälkeen samaisessa kirkossa taidettiin vihkiä eräs uimari ja eräs mallinukke. Niistä häistä voi varmaan enemmän lukea Seiskasta tai Hymystä. Uimari-Sievinen on julkisuuden henkilö ja hänen yksityisyyden suojansa on "jonkin verran" matalampi kuin meidän tavallisten ihmisten.

Vihkiminen noudatti samaa kaavaa kuin aina ennenkin: kaikki naiset itkivät ja kaikki miehet jännittivät illan vakioveikkauskierrosta, joka käynnistyi samoihin aikoihin häiden kanssa. Sitten heiteltiin kukkia kirkosta ulos marssivan hääparin päälle ja sen jälkeen lähdettiin juhlimaan. Häätilaisuudessa oli hyvät tarjoilut. Sillä sapuskamäärällä olisi ruokkinut koko Sierra Leonen kansaa kolmen viikon ajan, mutta nyt sillä ruokittiin vieraita.

Ruokailun jälkeen tuli bändi ja muut perussetit. Sitten juhlat loppuivat. Lohjalaiset taksikuskit tietävät paljon suunnistuksesta, ainakin meidät kyydinnyt kaveri tiesi Luoman Pekin. Liekö viimevuotinen jukolavoitto nostanut tämän upean lajimme profiilia Länsi-Uudellamaalla. Hatunnosto ja parikytä euroa kuskille.

Ja sitten viikon lehtikatsaukseen. Aamulehdessä mehusteltiin viikonlopun säätilalla. Otsikko "Pirkanmaalla oli kuumempaa kuin Barselonassa" oli kiva. Olisi mukava joskus myös nähdä El Mundossa tai El Pais-lehdessä espanjankielinen otsikko: "Kataloniassa oli kuumempaa kuin Tampereella"

Ja jos nyt keskittyisi taas paranemiseen.

Syy-yhteyden hakemista ja haaveilua

2009-06-23T20:00:00.000+03:00

Veikkaan, että tämäkin tauti on seurausta siitä vyöruususta.

Äitini sisko, yhdellä sanalla sanottuna tätini on sisätautien sairaanhoitaja. Hän tietää kaikesta jotakin ja jostakin kaiken.

Hänen mukaansa vyöruusun fyysiset oireet häviävät nuorilla uroilla melko nopeasti mutta ViRus (eli Virtain-Ruoveden Suunnistajat) jyllää kropassa kuitenkin hieman kauemmin. Siihen kun ynnää sitten semmoisen pienen puhteen kuten vaikkapa Jukolan pitkän yön, niin awot ja analyysit väreissä siihen selkään. Ei tarvitse ihmetellä miksi kurkku on kipeä ja kuume korkeampi kuin Malena Ernmanin ääni Euroviisuissa 2009.

Lisäksi sain kuulla, että nuorilla ihmisillä vyöruusu saattaa uusia monestikin, jos se kerran on jo ilmestynyt. Suurin laukaiseva tekijä on stressi. Jippii.

Stressiähän on nyky-yhteiskunnassa mahdoton paeta. Saakeli soikoon pelkkä 15 kilometrin nousujohteinen lenkki Pyynikinharjulla komeassa aurinkoisessa pakkaskelissä on jo stressi. Sitten jos toimii päivätyössään vaikkapa kunnanjohtajana, mites siinä paetaan stressiä? Tuli vain mieleen omasta koulutusalastani johtuen.

Jos et ole töissä, stressaat siitä että miten saat töitä tai mistä saat rahaa. Jos et stressaa töistä niin stressaat perheestäsi: Miten Mika pärjää nyt kun se siirtyi yläasteelle tai miten elämä jatkuu kun 15-vuotias Ellasi on löytänyt poikaystävän, josta et tiedä mitään muuta kuin että hän on tytärtäsi kahdeksantoista vuotta vanhempi ja josta tyttäresikään ei tiedä mitään koska on tavannut tämän netissä?

Jos ei ole sitäkään stressattavaa niin stressaat sitten jotain Suomen lätkämatseja tai Suomen MM-jalkapallokarsintoja, vaikka jälkimmäisessä ei ole hirveästi stressattavaa.

Olisipa elänyt 9800 vuotta sitten juuri jääkauden jälkeen Saimaan rannoilla. Siellä ei olisi tarvinnut stressata, eikä sen vuoksi kärsiä vyöruususta.

Riittää, että joka toinen päivä olisi ampunut harppuunalla liito-oravan läheisestä männystä. Tai tuulastanut saimaannorpan laiturilta. Tai heittänyt kivenmurikalla rantavedessä uinutta joutsenta päähän. Niitä saaliita olisi sitten voinut paistaa laavun nuotiolla ja syödä raakana, puoliraakana tai well donena tai very well donena.

Päivät pitkät olisit sitten kaverin kanssa lätkinyt mäyrän esinahasta valmistetuilla pelikorteilla ristiseiskaa tai Etelä-Savo hold 'emiä kesäauringon lämmittäessä vartaloasi ja alla lepäävää rantakalliota. Ei huolta ei murhetta.

Vyöruusua ei varmaan olisi tarvinnut muutenkaan sairastaa 24-vuotiaana kun olisit siinä iässä jo maannut kahdeksan vuotta kiviröykkiössä, jota siihen aikaan on kutsuttu haudaksi. Olisit 16-vuotiaana saanut poskiontelotulehduksen ja se olisi ollut sitämyöten menoa.

Antibiootit keksittiin 9719 vuotta myöhemmin.

39

2009-06-20T14:50:00.000+03:00

Ei mulla ehkä ollutkaan sanottavaa Jukolasta, tai en tiedä.

Lähinnä ihmetytti tuota Murheilukanavan tv-uusintaa katsoessa, että mikä tuossa Jukolassa viehättää niitä kaikkia, jotka juoksevat ynnämuuta sijoilla eron kärkeen ollessa niin suuri, että jopa keittiön kello on liian tarkka ajanmittari?

Samaa tietysti voi kysyä itseltäni, että miksi minä siellä ynnämuita sijoilla juoksin, mutta mä aina kuvittelen ja toivon pääseväni edes jonain päivänä juoksemaan siellä kärkisijoilla. Toki jotkut yli viisikymppisetkin voivat kuvitella myös jonain päivänä juoksevansa kärjessä, mutta se haave tulee realistisen tuntuiseksi vasta sen jälkeen kun he ovat syöneet pari kärpässientä. Anteeksi vain.

Ehkä minäkin ymmärrän enemmän 30 vuoden päästä.

Sain ihan hirveän taudin keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Kuumetta oli 38 ja aamupalaa piti syödä aurinkolasit päässä kun oli liian kirkasta. Iltaa kohden kuume nousi ja torstain ja perjantain välisenä yönä sitä oli yli 39. Näin unta, että olin Mikkeli-Jukolan järjestäjä ja ruotsalaiset, lähinnä OK Linnen miehet tivasivat minulta että "Missä on seitsemäs?" ja mitä minun oikealla puolellani on.

Uni oli järjetön, mutta me kaikkihan näemme aika usein järjettömiä unia. Pahinta oli kuitenkin se, että herätessäni erittäin kovaan olkapääkipuun, uni vaan jatkui. Lähdin etsimään särkylääkkeitä. Samalla mietin ihan hulluna että miten voin selittää Linnen miehille että missä on seitsemäs kun en edes tiennyt mistä ne puhuvat. Olkapää oli niin kipeä etten pystynyt edes seisomaan paikallani, saatika makaamaan. Paleli ihan helvetisti. Kävelin ympäri olohuonetta. Tuskaisinta kuitenkin näin jälkikäteen oli se kun olin aivan hereillä mutten silti tajunnut että minun ei tarvitse stressata Jukolan järjestelyistä. Särkylääkkeen nauttimisen jälkeen toivoin vain, että Pekka Nikulainen tulisi ja ratkaisisi ruotsalaisten ongelman. Toivoin sitä ihan oikeasti!

Pari tuntia myöhemmin heräsin hiestä litimärkänä. T-paita painoi kaksi kiloa ja otin sen pois. Hiki virtasi noroina ympäri kehoa, ihan kuin jonkun kovemmankin urheilusuorituksen jälkeen. Vaihdoin litimärät lakanat ja kävin suihkussa. Otin uuden t-paidan ja menin takaisin nukkumaan. Kahden tunnin päästä heräsin taas paita AIVAN litimärkänä. En jaksanut vaihtaa lakanoita uudestaan, mutta paidan vaihdoin.

Aamupäivästä heräsin sitten ilman kuumetta ja hieman pirteänpänä. Juhannuksen vietto on kulunut lähinnä Stephen Kingiä lukiessa. Viinaa ei tule otettua. Siitä huolimatta pääsin kokemaan torstaina päivällä ja yöllä sen olotilan, minkä moni suomalainen kokee juhannuspäivän aamuna.

Ukkonen

2009-06-15T20:55:00.000+03:00

Tällä blogilla on lukijoita. Se tuli selväksi viikonloppuna. Nyt on kulunut monta päivää viimeisimmästä kirjoituksesta, joten pitäisi kirjoittaa lisää. Se on ikäänkuin velvollisuus. Olisihan se sääli, että väki kävisi täällä lukemassa samoja vanhoja juttuja. Tuo velvollisuudentunne kumpuaa luterilaisesta kulttuuriperinnöstä. Burnoutin ensimmäiset merkit.

Männäviikonloppuna oli Jukolan Viesti. Se kokosi rastikansan yhteen.

Lähtölaukauksen jälkeen minua huolestutti lähestyvät ukkospilvet. Pelkään hieman ukkosta. Olen pelännyt kovia ääniä pienestä pitäen, mutta ukkosta aloin pelätä toden (Onnittelut muuten Todelle hienosta nelossijasta Jukolassa!) teolla sen jälkeen kun armeijassa salama hakeutui puolijoukkueteltan keskisalkoon. Nukuin teltan katossa olevan reiän kohdalla ja olin läpimärkä. Nohevan kipinämiehen toimesta teltan sisälämpötila vastasi ruotsalaisen saunan sijasta suomalaisen saunan lämpötilaa, joten itse asiassa katosta tippunut viileä vesi ei haitannut minua yhtään. Sähkö vaan johtuu kosteinta kohtaa pitkin ja minähän se olin. Silloin se kosteus alkoi haitata.

Onneksi sitä virtaa oli jakautunut muuallekin, joten pahemmin ei käynyt. Mut ei siit sen enempää.

Mutta ukkonen pelotti. Tiedän, että salaman iskiessä mieheen, siitä on vakavia seuraamuksia. Samanlaisia seuraamuksia voi mies kokea jos se

A) Kusee Kabulin keskusmoskeijan eteisen matolle

TAI

B) Menee lauantaiaamuyönä kello 1.57 Seinäjoen keskustassa sijaitsevaan anniskeluravintola Härmän Häjyyn yllään mustat kireät nahkahousut, hihaton kirkkaankeltainen paita, korvassa iso korvakoru ja kädessä rannerengas, huutaa ovella "Ei v***u mä vihaan pesäpalloa!", jonka jälkeen kävelee reippain askelin sisään, iskee silmää nurkkapöydän kahdeksanhenkiselle jussipaitaiselle painija/voimannostajaporukalle, ja käy kuiskaamassa pöydän isokokoisimman kaverin korvaan:

"M'oon homo."

Näistä siis seuraa yhtä kohtalokkaita tilanteita.

Onneksi ukkonen meni ohi ja päästiin suunnistamaan suht kuivassa kelissä.

Olisi itse asiassa jonkin verran sanottavaa kisan järjestelyistä ja muustakin, mutta ei se taida sopia tämmöiseen puolihumoristiseen paskanjauhantablogiin, joka lähinnä tässäkin jutussa koittaa maalata stereotypioita pohjanmaalaisista ja afganistanilaisista.

Mutta jos tän jutun lopettaisi tähän ja koittaisi edelleen kokeilunhaluisena kaverina kokeilla jälleen jotain uutta: yrittäisi kirjoittaa asiaa tänne.

Onko lukijoilta liikaa vaadittu?

Analyysiä ja löytämisen riemua

2009-06-10T23:59:00.000+03:00

Viime viikon päätteeksi ja tällä viikolla järjestettiin PM-kisat. Olin paikalla alkuun.

Sekä tytsyissä, että pojissa läntiset naapurimme putsasivat pöydän. Jee!

Väkisinhän sitä miettii, että mistä moinen johtuu. Tulin kahteen tulokseen:

1) Maastotyypin heikko tuntemus

2) Hiukset

Jos aloitetaan ekasta:

Kisathan käytiin Varsinais-Suomessa. Tästä on toki ollut hyötyä ruotsalaisille, kun kisat on käyty melko lähellä. Suomalaisille tämä on ollut hivenen vaikeaa. Järjestettiinhän esimerkiksi viime syksynä SM-pitkä Ylä-Savossa, SM-yö Vehkalahdella ja viesti Hyvinkäällä. Kaikki raskaissa ja risukkoisissa maastoissa. Ei kai se junnujen vika ole, jos tyyppimaastoja ei ole tarjolla?

Liiton lisäksi peiliin katsominen on toki Varsinais-Suomen seuroilla. Esimerkiksi suurseurojen Paimion Rastin ja Angelniemen Ankkurin tulisi mielestäni ottaa itseään niskasta kiinni ja järjestää useammin isoja ja tärkeitä kisoja varsinaissuomalaisessa avokalliomaastossa.

No sitten toinen juttu on letit. Katsokaapa vaikkapa kuvaa kakskymppisten miesten kukitusseremoniasta tästä!

Voittajankin puolikas letti on pitempi kuin Samulla, Victorilla, Tuomolla, Vilillä, Einarilla, Juholla, Kalulla ja Oskarilla yhteensä!

Siihen kun laskee hopea- ja pronssimitalistin hiukset päälle, niin voiko joku vielä olettaa että tuollaisella suomalaisella peruslyhyellä letillä voisi Halikon kaltaisissa avokalliomaastoissa pärjätä?

No ehkä Omalla on pientä yritystä tällä saralla, mutta ne hiuksetkaan ei kuitenkaan ratkaise kokonaan tässä suunnsituksessa.

Itsellähän meni viikonloppuna kohtalaisesti. Joku eteläeurooppalainen voisi jopa tässä vaiheessa sanoa, että hyvin meni. Suomalaiseen vaatimattomuuteen kuuluu kuitenkin se, että vaikka kuinka löytyis lippu hyvin ja juoksukin kulkis niin niihin saatanan negatiivisuuksiin on tartuttava. Nytkin tuli hutiloitua paikoin ja usealla välillä menetin kymmeniä sekunteja molempina päivinä. Lisäksi siihen fyysiseen suoritukseenkin voi olla tyytyväinen vain vertaamalla koko toukokuun touhuihin. Ei muuten.

Jos ajatellaan eteläeurooppalaisesti, niin kyllä oli mukava löytää rasteja suoraan. Ihan löytämisen riemua koki. Joka kerta kun edelliseltä rastilta lähti, niin sitä tiesi löytävänsä seuraavankin ilman ongelmia. Samanlaista löytämisen riemua olen kokenut viimeksi silloin kun Tammisen Janin kanssa löydettiin Anna-Sofia Marilan passi Viking Amorellan discon tanssilattialta. En muista milloin se oli, mutta voi että sitä löytämisen riemua!

Muutama sana ruotsalaisesta puustosta.

2009-06-08T15:10:00.000+03:00

Ruotsinreissut on kevään osalta taaksejäänyttä elämää ja tulevat syksyn riennot ovat vielä kaukana edessä. Olen kuitenkin tämmöinen vastabeachin kiiski, joten muistellaanpa erästä kertaa, vaikka ajankohtainen ei aihe olekaan.

Edustin tuossa takavuosina erästä kangasalalaista suunnistusseuraa, ja siinä seurassahan oli ihan kohtuullinen 25mannajoukkue. Eipä me Ikävalkoa tai Laitista sillon koskaan Wingstedtien tai Pipon mukaan päästy laittamaan, mutta noin niinkuin yli 300 joukkueen perheviestistä jos 20 sakkiin oli realistiset mahdollisuudet niin olihan se jo jotakin.

Siinä samaisessa seurassa oli yksi kaveri, joka oli välillä aika hauska suustaan. Tai itse asiassa aina oli kaikilla hauskaa kun se avasi suunsa. Ei ehkä ihan kaikilla. Ne jotka kuuluivat kategorioihin:

1) nainen
2) 10-14-vuotias poika
3) perheenisä (jos lapsia kuulolla)
4) yli 60-vuotias mies
5) tosikko.

Niillä ei ehkä ollut ihan niin hauskaa. Melkein kaikilla kuitenkin.

No eräänä vuonna 25mannalauantaiaamuna klo 7.10 paikallista aikaa bussissa matkalla Kapelskäristä kilpailupaikalle oli bussikuskimme laittanut radion päälle. Radion säätäminen oli jäänyt tasan siihen virtanapin painallukseen. Kanava oli se minkä se vekotin ensimmäisenä löysi. No sehän löysi semmoisen kanavan, joka ei soittanut musiikkia vahingossakaan. Kaiuttimet suolsivat pelkästään kahden naisen välistä ruotsinkielistä keskustelua.

Hetken kuuntelun jälkeen tämä seurakaverini avasi suunsa ja huusi reippaalla äänellänsä kuusi penkkiriviä edempää käytävän toiselta puolelta:

"Uzbe, radiosta tulee ruotsalainen parisuhdeohjelma. Jos jonain päivänä haluat saada ruotsalaista höyläämätöntä tammilankkua, niin nyt kannattaa kuunnella!"

Yleensähän olen aika sanavalmis veikkonen, mutta siinä noin 30 henkilön (joka koostui lähinnä 13-16-vuotiaista tytöistä ja 44-60-vuotiaista naisista) kuuloetäisyydellä piti hieman miettiä, että mitäpä tuohon vastaisi.

Tulin siihen tulokseen, että tuskinpa tuo on parisuhdeohjelma kun se tulee näin aikaisin lauantaiaamuna. Ja koska halusin säilyttää herrasmiehen maineen seurakaverien keskuudessa, vastasin:

"Niin, tää varmaan on parisuhdeohjelma, joka tulee vähän yli seittemän aamulla radiosta?"

Eikä mennyt kuin sekunti omasta kommentistani kun edestä kuului taas tuttu ääni:

"No emmä ymmärtäny mitään muuta sanaa kuin stor, joten eihän tässä voi olla kyse mistään muustakaan"

Niinpä niin.

Jäin sanattomaksi. Käänsin katseeni ikkunaan ja katsoin ohitse viliseviä punaisia taloja, joissa jokaisessa oli volvo pihalla. Keskityin.

Keskittyminen kannatti. Oma osuus siinä mannassa meni riittävän hyvin, oli ihan mukavaa ja helppoa suunnistusta. En kuitenkaan kuunnellut keskusteluohjelmaa loppuun, vaikka tämä kaveri minulle sitä suosittelikin.

Ehkä juuri siksi en ole koskaan saanut ruotsalaista, höyläämätöntä tammilankkua.

Lapsuus

2009-06-05T14:11:00.000+03:00

Tässä kun otettiin äiti puheeksi ja kun vielä äitienpäiväkin on ihan takana, ja kun ei ole edes suunnistuksesta mitään sanottavaa, pitää muistella niitä aikoja kun oli lapsi. Ne ajat olivat suunnilleen samoja kun elettiin sitä 1990-luvun alkupuolta, josta tässä blogissa onkin jo aika tavalla kerrottu.

Pienenä lapsena minulla ei ollut täyttä ymmärrystä siitä, miltä toisesta ihmisestä jokin asia tuntuu. Siksipä ventovieraiden edessä saatoin toimia hieman järjenvastaisella, mutta näin jälkikäteen ajateltuna hauskalla tavalla. Äiti voi olla tästä eri mieltä.

Asuin vielä 90-luvun ensimmäisen kesän Pannipolulla Helsingin ja Vantaan rajamailla, lähellä katsastuskonttoria. Leikin jonkun taloyhtiön osakkaan lapsen kanssa siinä niitä näitä, kun huomasimme kaksi mustaa miestä kotioveni lähettyvillä. Kaverin kanssa olimme koko edellisen talven katselleet talvisodasta kertoneita sarjoja ja dokumentteja, olihan talvella muisteltu tasan 50 vuotta sitten tapahtuneita asioita. Siispä osasimme suojautua ja menimme puun taakse väijyksiin.

Mustat miehet olivat taulukauppiaita. Tuskin ne Picassoa tai Särestöniemeä myivät, mutta jotain vesiväripiirroksia kuitenkin. Miehet hymyilivät leikeillemme.

Jostain syystä halusin ennen kauppiaita ehtiä meidän ovelle ensin, ja niinpä myös ehdin. Ja se mitä tein, on edelleen minulle vaikeasti käsiteltävä asia. Painoin nimittäin ovikelloa 27 kertaa peräkkäin hyvin tiuhaan. Sen jälkeen tartuin seinää vasten nojanneeseen rappuharjaan, jonka tungin lehdenjakoluukusta sisälle eteiseen niin kauas kunnes leveä harjaosa tuli luukun suulle. Sen jälkeen pinkaisin paikalta juosten karkuun.

On siinä ollut mustilla miehillä ihmettelemistä. Äiti kun tuli avaamaan niin ne luuli, että äiti luulee, että ne miehet ovat ensin soitaneet kolmattakymmenettä kertaa ovikelloa ja sen jälkeen vielä ilmoittaneet ovelle saapumisestaan tunkemalla rappuharjan syvälle eteiseen.

On siinä ollut äidilläni ihmettelemistä. Tottakai äiti poikansa tuntee, joten hän tiesi kuka oli asialla, mutta äiti varmaan luuli, että mustat miehet luuli, että äiti luulee.

Taulu ei mennyt kaupaksi.

Kuukausia myöhemmin eräs jyväskyläläinen sukulaiseni oli kaksi ja puolivuotias kun kodin ovikello soi. Hän kiiruhti avaamaan oven, koska oli juuri hieman aikasemmin oppinut avaamaan ulko-oven. Ovella seisoi kaksi mustaa miestä, taulukauppiaita. En tiedä olivatko samat miehet. Ne nähtyään tämä sukulaistyttöni kääntyi sisäänpäin ja huusi:

"Äiti, täällä on kaks apinaa!"

jonka jälkeen hän juoksi omaan huoneeseen. Siinäkin äitillä mukava tulla ovelle, hymy lienee ollut väkinäistä. Taulu ei tuolloinkaan mennyt kaupaksi.

Urheiludokumentti

2009-06-03T13:34:00.000+03:00

Sen sijaan, että kävisitte täällä, niin käykää joskus Youtubessa.

Siellä esitetään esimerkiksi Urheiludokumentti. Suosittelen lämpimästi tätä 10 minuuttista spektaakkelia. Kaverilla on mielestäni hyvät perustelut urheilun harrastamiseen. Lisäksi se vetää tonnivitosenkin kovempaa kuin mitä itse pystyn tässä, tai edes seuraavassa elämässä juoksemaan.

Olkaa hyvä:
http://www.youtube.com/watch?v=phOjmGxK5EQ

"Äiti, mikä on nymfomaani?"

2009-05-31T20:12:00.000+03:00

Tämä nyt ei liity mitenkään suunnistukseen, mutta kerrottava on. Eläkepäiviään viettävä Kummelin legendaarinen ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantainenkin sanoisi, että "Blogi tykkää, kun siihen kirjoitetaan". Joskaan hän ei tietäisi tästä nimenomaisesta blogista, tai mistään muistakaan blogeista yhtään mitään.

Kaikkihan me olemme joskus joutuneet tilanteeseen, jossa olemme avanneet suun sellaisessa paikassa, jossa ei olisi pitänyt. Tai ehkei välttämättä edes se suun avaaminen ole ollut syntiä, mutta ne äänteet ja tavut ovat olleet sopimattomia tilanteeseen. Olette varmasti myös kokeneet niitä tilanteita kun olette joutuneet tukalaan paikkaan jonkun muun avattua suunsa. Erityisesti lapsiperheiden huoltajat, olivatpa ne yksinhuoltajia tai kaksinhuoltajia.

Vuonna 1993 jouluna vietimme pyhät isäni kotikaupungissa Kemissä. Pappa ja muut sukulaiset olivat silloin vielä hyvissä voimissa, ja Mika Halvarikin työnsi kuulaa pitkälle. Niihin maailman aikoihin Jope Ruonansuukin oli vielä isompi kuin Halvari. Kemiläisiä molemmat.

Isä oli saanut joululahjaksi Suomen Parhaat Vitsit 1993 -kirjan, jossa oli hauskoja vitsejä. 8-vuotiaalle 117 senttiselle pojalle, siis minulle, vain osa niistä oli hauskoja, en nimittäin ymmärtänyt kaikkea. Kaksi vuotta aiemmin putkahtunut lukutaito ei ollut vielä antanut aivoille aikaa kerätä kaikkien sivistyssanojen merkityksiä aivosolukkoon, joten jos joku strateginen sana jäi ymmärtämättä, niin vitsi meni ohi.

Tämmöinen strateginen sana saattoi olla vaikkapa nymfomaani. Minulla ei ollut aavistustakaan mikä se voisi olla. Minulle se saattoi olla ihan mitä tahansa lehtipuun latvaosasta nelivetoauton mäntää liikuttavaan osaan.

Tai ei välttämättä. Vitsissä oli muistaakseni kyse nymfomaanin ja merimiehen parisuhteesta, joka on aika maukas vitsin aihe näin jälkikäteen mietittynä. Hah haa! Siitäpä taisin ymmärtää, että jonkinlainen ihminen se nymfomaani on. Ei vain ollut hajuakaan että minkälainen.

Muttakun minä niin halusin ymmärtää!

Tästä johtuen toistin nuo tarinan otsikossa seisovat sanat joulupäivän aterian jälkeen olohuoneeseen kokoontuneen sukulaisseurakunnan edessä:

"Äiti, mikä on nymfomaani?"

Kaksi sekunnin kymmenesosaa kysymyksenasettelun jälkeen ymmärsin, että olisin voinut kysyä jossain sopivammassa tilanteessa, mutta nyt kaikki oli jo myöhäistä. Kysymys oli kysytty.

73-vuotiaan appiukkonsa vieressä sohvalla istunut äiti takelteli hieman vastauksessaan:

"No, tuota, se on semmoinen, niinkuin semmoinen, joka ei saa tarpeekseen"

En vieläkään ymmärtänyt, mistä oli kysymys, mutta tajusin, että täsmentävien lisäkysymysten paikka on jossain muussa ajanhetkessä. Tilanne oli vähintäänkin kiusallinen.

Tapaninpäivän iltana ajelimme takaisin Jyväskylään, ja heti Maksniemen kohdalla äiti toisti vielä sen, jonka olin tämän tekstin edellisessä kappaleessa jo oppinut itsekin:

"Mielellään olisit voinut kysyä tuota jossain muualla"

Oppia ikä kaikki. Tuon episodin jälkeen olen pyrkinyt kiinnittämään huomiota siihen, mitä sanotaan ja missä. Ja oppihan siitä tietenkin senkin että mikä on nymfomaani. Se on semmoinen, joka ei saa tarpeekseen.

Uzben taitokoulu, osa II: Pummin jälkeen pitää kiihdyttää vauhtia

2009-05-27T21:34:00.000+03:00

Taitokoulu jatkuu. Sairastuin tässä muuten vyöruusuun ja suunnistusaktiviteetit ovat hyllyllä 1 viikon viiva 3 kuukauden ajan, taudin rajuudesta riippuen. Siksipä näitä suunnistushommia on hyvä tehdä kirjoituspöydän takaa.

Luulin aina, että vyöruusu on sellainen tauti, joka iskee 50-70-vuotiaille miehille hormonitoiminnan muuttuessa suunnilleen samaan aikaan kun niiden munat alkaa surkastumaan vuosikymmeniä kestäneen liiallisen käytön ja yhtäkkisen käytön puutteen takia, mutta kai se sitten voi tapahtua näin 23-vuotiaanakin.

Joka tapauksessa aiheena tänään on pummin jälkeinen tilanne. Monet ammatti- ja amatöörivalmentajathan kehottavat koukkujen jälkeen ottamaan "homman haltuun" tai rauhoittamaan, jotta myöhemmät virheet voitaisiin pitää minimissä.

Mutta älkää uskoko tuommoista liirumlaarumia. Ettekö te tajua, että pummi on menetettyä aikaa ja voitto on jo saattanut mennä jollekin virheettömän suorituksen tehneelle? Tästä syystä ei ole enää mitään järkeä hiljentää vaan kilpailijan ehdottomana pyrkimyksenä tulee olla menetetyn ajan takaisin saavuttaminen.

Havainnollistan asiaa esimerkillä.

Esimerkki on vuoden 2007 sm-yöstä, jossa pummasin kuutosta, mutta korjasin virhettä seuraavalla välillä. Valitettavasti seuraava väli oli vain niin lyhyt, että en kerinnyt korjata aikaa kuin yhdeksän sekuntia. Muistaakseni välin toiseksi nopein oli Thierry 52 sekunnilla. Terveisiä myös Parkkisen Jarnolle, jonka kanssa taidettiin matkaa taivaltaa.

Rastin löydyttyä pummin jälkeen kannattaa lähteä hemmetin kovaa kohti seuraavaa rastia. Jos oma suunnistustekniikka on rajoittava tekijä, pitää tinkiä suunnistustekniikasta.

Siispä jos esimerkiksi seuraavalla rastivälillä olisi normaalina suunnitelmanasi edetä näin:

Oikea lähtösuunta, sitten:
1) mäenharjanne
2) sen takana suo
3) suolta nouset notkoon
4) notkon yläpäässä on kumpare
5) jonka takana on kivessä rasti

niin pummatun rastin jälkeen vauhtia pitää kiihdyttää ja havaittavien kohteiden määriä karsia malliin:

Oikea lähtösuunta, sitten:

5)jossain on rasti

Kompassi on tässä tapauksessa hyvä apuväline. Tiedättehän, että jos lähdette oikeaan suuntaan ja etenette tarpeeksi pitkälle niin kompastutte rastiin. Reitinvalintoja ei kannata miettiä, koska skandinaaviassa yleensä suorin tie on nopein. Pitää luottaa siihen todennäköisyyteen että se on seuraavallakin välillä.

Ja muutenkin se pummi on todennäköisesti kestänyt noin 2 minuuttia, joten 2min perään lähtenyt Väre on jo puoli minuuttia edelläsi. Eli ei muuta kuin kaasu pohjaan, suunta lasiin ja Paimion paita näkyviin!

Juhannusajoihin on vielä paikkoja jäljellä, joten hyvät ihmiset ilmoittautukaahan siihen tapahtumaan! Miksei ketään jämsäläisiä ole ilmoittautunut? Mahtava tilaisuus kokeilla pummin jälkeistä kiirehtimistä! Lisätietoja tästä

Näitähän sattuu

2009-05-26T19:15:00.000+03:00

Täs on Uzbe moi!

Lueskelin tuossa Skogsporttia, joka on melko laadukas suunnistusjournalistinen lehti ruotsinmaalta.

Siinä lehdessä oli 10milareportaasin ohella setitystä ja mehustelua IFK Göteborgin karttaskandaalista, jossa siis lyhyesti referointuna 10milan yksi kartantekijöistä oli samalla erittäin aktiivisesti toiminnassa edellämainitun seuran edustusryhmän valmennustoiminnassa. Ja sehän kaveri oli sitten laittanut seuran intranettisivuille karttapaloja, jotka olivat huomattavasti isompia kuin järjestäjän virallisille kisasivuille laittamat karttapalat. Ja tämä kaverihan laittoi ne karttapalat vielä sivuille otsikolla "hemligt". Se tarkoittaa suomenkielellä salaista.

No sattuuhan näitä.

Otetaan pieni ajatusleikki. Jos olisin vaikkapa kartantekijä (mitä en luojan kiitos oikeasti ole) ja toimisin samalla jonkun suunnistusseuran, vaikkapa Ikaalisten Nousevan Voiman edustusryhmän tärkeissä tehtävissä.

No jos nyt sattuisin saamaan sitten nakiksi jukolakartan tekemisen, ja jos nyt sattuisin vielä kertomaan nouskilaisille siitä miten piirrän paikallisen maastotyypin kartalle vanhaan kartoittajaan verrattuna, ja käyttäisin esimerkkinä tulevan kilpailukartan karttapaloja, niin todennäköisesti katsoisin tasan millintarkalleen sen, että ne karttapalat ovat täsmälleen samat kuin vaikkapa jukolan sivuilla. Edellinen lause oli pitkä. Pyrin ytimekkäänpään ilmaisuun jutun loppuosassa.

Ja jos jostain helvetin syystä vahingossa sitten ottaisinkin tuplaten isommat karttapalat esitykseeni, en lykkäisi niitä Nouskin intranettiin.

Jos jossain psykoottisessa tilassa lataisin ne nettiin, niin käyttäisin muuta otsikkoa kuin "salainen".

Jos nyt jostain kumman syystä kävisikin juuri niin että ne kahta isommat karttapalat olisikin "salainen"-otsikolla siellä nouskin sivuilla ja siitä sitten jäisi vaikkapa Valjasen Pirjolle kiinni, niin en ainakaan lähtisi selittämään. Siinä vaiheessa kukaan ei taida enää uskoa mitään.

Vähän tulenarka aihe kirjoittaa tämmöisestä, mutta tässä oli oma näkemykseni. IFK:n urheilijoille aika ikävä tapaus. Urheilijoilla kun ei ole ollut osaa eikä arpaa koko tapauksessa. Isommista karttapaloista ei varmaan edes ole juurikaan käytännön vaikutusta lopputulokseen, mutta silti paskan maku jää suuhun monelle.

Jotenkin etäisesti muistui mieleen tv-sarja Team Ahma takavuosilta. Yhdessä jaksossa Alpo Hjördis Kurkinen epäilee työparinsa Jarno Ahman olevan rakastunut samaan kahvilan myyjään kuin itse. Siksi Alpo varastaa ensin kaverusten yhteisestä käteislippaasta rahaa ostaakseen sormuksen, jonka meinaa antaa kahvilan ihanalle myyjättärelle.

Myyjä ottaa kotimatkallaan sormuksen vastaan, josta alkaa uhkea lemmenleikki suomalaisessa luonnossa. Valitettavasti Team Ahman parkissa olevan virka-auton käsijarru ei toimi ja auto syöksyy rotkoon ja tuhoutuu täysin. Alpo ei kuitenkaan uskalla tunnustaa tapahtumia Jarnolle, vaan käväisee sorkkaraudan avulla hakemassa uuden ajopelin autokaupasta. Ja jäihän se siitä kiinni.

Vankilassa Jarno käy vierailulla ja lohduttaa Alpoa: "Älä nyt murehdi, noinhan voi käydä kelle tahansa"

BlåVitti pojat!

SM-liianpitkät

2009-05-24T19:30:00.000+03:00

Keuruun Visailijat saivat vuonna 2009 järjestettäväkseen suunnistuksen erikoispitkän matkan Suomenmestaruuskilpailut. Kilpailupaikkana toimi Pihlajaveden takana sijaitseva soramonttu.

Omasta suorituksestani voin sanoa sen verran, että 5 kilometriä jaksoin. Sen jälkeen olikin jäljellä vajaa 20 kilometriä, joita en jaksanut. No sitä viimeistä 4 kilometrin lenkkiä vajaaksi jäi hyväksytty tulos.

Ekan lenkin loppupuoliskolla tipahdin letkasta, jota veti Mats Haldin ja Isi Pakonen ja jossa viimeisenä linkkimiehinä toimivat Panu Piiparinen ja Lasse Suonpää. Kahdesta viimeisestä se ensin mainittu on muuten jukolavoittaja vuosimallia 2008.

Jukolavoitto olisi komea itsekin saavuttaa. Näet sen jälkeen voisi ihan hyvällä omallatunnolla valmistua koulusta, hankkia pysyvän työpaikan kiinteällä 8-16 työajalla (ylitöitäkin voisi tehdä), saada lapsen vaikka tahallaan (ei välttämättä vahingossa), ja ottaa 600 000 euron asuntolainan. Sitä voisi sitten rauhassa lyhentää 200 euron kuukausierissä lopun elämää hymyssä suin. Mutta vielä ei voi kun ei ole Jukolaa voittanut. Pipu on. Ja Heikan Jannekin on, miksi ja mitä sekin vielä yrittää?

Letkasta tipahtaminen oli seurausta hyytymisestä ja tipahtamisen jälkeen hyydyin vielä enemmän. Ihan turha oli toista kierrosta edes yrittää mutta kävinpä senkin. En lähde hyytymisestä kuitenkaan syyttämään tällä kertaa mitään tai ketään, koska en edes käynyt kisan jälkeen pesupaikalla. Suihkun puolella olisin toki kirjoituksilleni uskollisena joutunut jotain keksimään.

Tuossa männäviikolla kirjoitin jutun Tampere Gameksesta ja siitä, että olisi hauska nähdä semmoinen hieman erilainen ja hassunhauska paikoitussysteemi. No jumaliste yllätyin kyllä pahanpäiväisesti siitä, että tätä blogia luetaan näinkin intohimoisesti! Nimittäin viisi vuorokautta juttuni julkaisun jälkeen kisajärjestäjät olivat saaneet pystyyn lähestulkoon juuri sellaisen pysäköinnin kun olin kuvaillut.

No ehkei ihan, kyllähän sieltä kotimatkan alussa autolla pois pääsi juuri ja juuri. Oman erityispiirteensä paikoitukseen toi kuitenkin se, että sieltä parkkipaikalta ei meinannut päästä kilpailukeskukseen. Saavutus sekin on.

Toinen negatiivisesti mieleenpainunut seikka kisajärjestelyissä oli vessat. Tämä on kyllä ihan ikuisuuskysymys, jossa järjestäjä voi ryssiä. Puoli yhdentoista aikaan vessan edustalla oli porukkaa kuin Tapparan maalilla. Tässä tapauksessa tosin sakki oli jonossa. Jonotusaika vessaan oli yhtä pitkä kuin jonotusaika Tampereen kaupungin velkaneuvontaan. En kyllä ole ihan varma siitä kaupungin jonotusajasta, kun olen maksanut velkani ajallaan, paitsi Patanalle en ole vielä maksanut Portugalin leirin velkoja. Odottelen sitä hetkeä kun Mikolle tulee huonot ajat ja elvytän hänen talouttaan.

Ymmärrän kyllä, että niiden vessakoppien vuokra maksaa, mutta parikin lisää niin.... Ja tiedän että valitan koska en ole itse tyytyväinen suoritukseen ja mun pitäisi käydä lenkillä ja "tuu v***u ite järjestään" joo joo joo......

Kaiken kukkuraksi en edes nähnyt kisojen suojelijaa, joka oli vipetusministeri Orkkunen. Ja Matellakin taisi olla hikinauha soirossa urheiluruudussa. Tai sitten mun silmät oli vaan soirossa.

Onneksi West Ham voitti kauden viimosen pelinsä Valioliigassa.

Pois itsesyytökset

2009-05-20T22:57:00.000+03:00

Pitää kirjoittaa tässä aiheesta, joka kovasti askarruttaa mieltäni. Aihe on vian etsiminen.

Luettuani monia blogeja ja muun muassa Pesupaikkaa olen huomannut, että vika löytyy aina itsestä. Esimerkiksi SP ei lähtenyt syyttämään mitään tai ketään SM-maastojen kehnohkosta suorituksesta. Monia muitakin esimerkkejä itsesyytöksistä on, ja tänään Prisma-rastien jälkeen moni taas miettii että miehessä vika. Mutta onko se tosiaan näin?

Viime syksyn epäonnistuneiden suoritusten jälkeen ajattelin itsekin, että vika löytyy peiliin katsomalla, mutta eihän se näin voi olla. Jos vaikeat ajat jatkuu eikä mikään muutu niin jostain muualta sitä pitää etsiä.

Itse hermoistuin moiseen peiliin katsomiseen loppusyksystä niin paljon että otin makuuhuoneen peilin kokonaan alas ja vein sen vaatekaappiin nurinpäin lepäämään. Vessaan mennessäni teippasin vielä vessan peilikaapit leukoplastilla umpeen. Etsiessäni syötävää huomasin heikohkon Uzben kurkkaavan siitä jääkaapin pinnasta, joten käskin Outia vuoraamaan jääkaapin vanhempieni ja appivanhempieni Pallakselta ja Sisiliasta lähettämillä postikorteilla. Jostain muualta se syyllinen piti saada.

Hyviä paskan suorituksen syitä ovat muun muassa.

1) Huono kartta
2) Sattumalta osunut huono kulku
3) Työ- tai opiskelukiireet (opiskelukiireet on ainakin ihan sontaa. Ei semmoisia voi olla, mutta laitetaan nyt tähän niin tuleepahan pitempi lista)
4) Huono lähtöpaikka (varsinkin jos sarjassa on 250 osallistujaa)
5) Allergiat
6) Ankea lapsuus

Miettikääpä nyt! Jos vika löytyy aina omasta itsestä niin spekulointi loppuu tasan siihen. Jos spekulointi loppuu, niin se muuttaa lajin olemusta perusteellisesti.

Mitä jos kilpailun jälkeen pesupaikalla ei kuullakaan repliikkejä "En päässy mihinkään tuossa maastossa", "Oli kartta taitettuna sillei etten nähny sitä vasenta kiertoa sillä pitkällä välillä", "En löytäny uraa siinä kohtaa, vaikka varmasti jälkipäällä on siinä ollu mutapolku", "Ei ne urat niin paljon auttanu" tai "Olin eilen neljään asti viihteellä"?

No siinä tapauksessa kuuluu vain se litinä kun ukot toisensa perään kävelevät suihkuun jalkojen upotessa märkään nurmikkoon. Ja tietenkin jätesäkkiseinän takaa naisten puolelta kuulemme seuraavat vuorosanat:

Aino D14: "Mennäänkö ostamaan karkkia kun ollaan viety reput takas maalisuoran varteen"

Milla D16: "Lähteex teilt joukkue ungii?"

Jenni D18: "En saanu kesätöitä tänäkään vuonna, v**** kun v*****aa"

Heini D20: "Mitä sä vastasit siihen ruotsin kuuntelun kolmanteen kohtaan? Multa meni se ihan ohi"

Päivi D21: "Olen aloittanut työharjoittelun Imatran sosiaalitoimistossa, on vähän väsyttänyt, eikä ole jaksanut käydä lenkillä"

Ljudmila D21: "Я не понимаю, какие-либо из того, что те говорят о"

Mervi D35: "Meillä Aatalla on ollut korvatulehdus koko viime viikon. Vähän vähille on yöunet jääny. Pekka on ollu koko viikon työmatkalla Shanghaissa, joten vähän tässä on muualla ollu ajatukset kuin näissä kisoissa"

Virve D40: "Meidän Rebecka menee ensi syksynä kolmannelle luokalle"

Marja D45: "Meidän Hilla sai eilen tulokset matematiikasta. Eximia tuli. Tänään se ei tullut kisoihin kun on kaverinsa kanssa etsimässä juhlamekkoa Helsingissä"

Asta D50: "Meidän Tapio hakee sinne Teknilliseen Korkeakouluun"

Paula D55: "Sanna ja Esa oli menny kihloihin tuossa puolitoista viikkoa sitten vihdoin ja viimein. En pääse huomenna kisoihin, kun nytkin on jo kiire mennä valmistelemaan kahvitusta"

Kyllikki D65: "Teemun perhe tuli meille eilen kylään. Oli siinä mummilla kiirettä Amandan ja Erikin perässä, kyllä ne on niin ihania"

Ebba 75v ei sano mitään koska kaikki on jo sanottu.

Miettikääpä sitä. Edellä mainitut repliikit eivät meitä kiinnosta, eivätkä ne asiat meille edes kuulu, koska ne esitetään naisten puolella. Siispä jatkakaamme vian etsimistä jostain muualta kuin sieltä oman ihon sisältä.

Kaanaan häät

2009-05-19T16:17:00.000+03:00

Kaikki muistavat koulun uskonnontunnilta Kaanaan häät. Ne järjestettiin viitisenkymmentä kilometriä Tampereen pohjoispuolella Kaanaassa. Polttareissa ajettiin hieman kartinkia ja lennettiin purjelentokoneella.

Kun häissä booliastioiden pohjat tuli näkyviin (ihan käsittämätön laskuvirhe pitopalvelulta!!!!!), niin joku kaveri täytti ne täysin ilmatteeks.

Eivät varmaan häävieraatkaan uskoneet, että kaksi vuosituhatta myöhemmin Vallu se sieltä laputtaa keulussa maaliin ja ottaa vastaan Jukolan sanoman samoissa paikoissa.

Ja tuskin osasi Vallu kuvitellakaan että 11 kuukautta myöhemmin Salmenojan Samuli alistaa muita.

Pääsinkin kätevästi etenemään kaksituhatta vuotta neljässä kappaleessa ja nyt onkin aika itse aiheen. Eli Tampere Gamesin.

Oli hienon kisan pyrsäläiset saaneet aikaan. Tosin sunnuntain pitkä matka olisi omasta mielestäni saanut olla 9,5 kilometriä lyhyempi. Siitä risuja järjestäjälle.

Nyt on niin että ukko kulkee kuin Kolarin yöjuna: juuri sinne minne pitääkin, mutta pikkusen liian hiljaa. Toivottavasti kulku paranee ennen sm-erikoispitkiä, joka tunnetaan myös sm-liianpitkinä. Epäilen vahvasti, mutta muutti se ykskin ukko veden viiniksi. Jos sitä tapahtumaa olisin ollut todistamassa, niin veikkaan, että olisin epäillyt senkin homman onnistumista etukäteen. Ja kyllähän sekin homma onnistui. Ja jos olisin sitä ollut todistamassa niin en muuten olisi nyt kirjoittelemassa tässä.

Tampere Gamesien paikoituspellolle ajaessani mieleeni juolahti hauska idea. Olisi joku päivä kiva jossain SM-kisoissa nähdä semmoinen paikoitus, jossa paikoitustoimitsijat olisivat aamukahvin sijaan nauttineet vaikka valkokärpässieniteetä tai jotain muuta uutetta, jonka vaikutuksen alaisena keksii hassuja juttuja. Olisi mukavaa nähdä järjestäjien opastavan autot aivan kaaosmaiseen parkkiin. Niinku sillein, että ilmakuvasta olisi mahdotonta nähdä minkäänlaista autojen muodostamaa säännönmukaisuutta. Se ois ihan oikeasti kivaa. Tai ei ehkä se parkkiin meneminen, mutta ennen kaikkea se kotiinlähtö. Voi että sitä hampaiden kiristelyä!

Harmi, että meidän seura järjesti jo sm-hisut, siellähän sitä olisi voinut kokeilla. No Ikaalisten Juhannusajoissa sitten....

Ikaalisten Juhannusajot 2009

2009-05-15T21:35:00.001+03:00

Tänne blogiin pitäisi kirjoittaa maltillisesti, jotta jokainen lukija kerkiäisi lukemaan viimeisimmäksi julkaistun jutun rauhassa. Nyt joudun kuitenkin häiritsemään teitä jo heti yhdeksän tunnin tauon jälkeen. Laitan tähän mainoksen. Nimittäin mainostilan ostaja maksoi niin hunajaisia summia, että edes opiskelija ei siitä voi kieltäytyä.

Me. Siis minä, taanila.blogspot.com, misu-84.blogspot.com, Nuorten Jukolan 1994 nelonen, taanila.blogspot.comin pikkuveli, sekä mahdollisesti myös FinnSpring-viesti 2009:n hopeajoukkueen ankkuri sekä Anni Anjalan isoveli sekä muu avustajakunta järjestetään tuommoinen tapahtuma juhannusperjantaina 19.6. Lisätietoja ilmoittautumisajankohdista, osoitteista ja muista rajoituksista linkissä edellisen tuommoinen-sanan kohdalla.

Lyhyesti referoiden tapahtuma noudattaa suunnilleen samoja linjoja kuin monena vuonna Hankasalmella järjestetty tapahtuma. Tietenkin järjestelykoneisto pyrkii luomaan sinne jotain erilaista ja uutta, mutta turha on keksiä pyöräsuunnistusta uudestaan, kun siis vanha konseptipaperi toimii. Mikrosuunnistusta tuskin kokeillaan, enkä usko, että me sinne liikkuvaa muksulaakaan rakennetaan.

Siispä päivän mittaan on tarjolla kovaa ajoa niin Jämin männiköissä, jossa Måre meni alle nelosta viisi vuotta sitten, kuin myös Luhalahden työmiesmaastoissa, jossa neljän vauhtia ei pääse, vaikka sinne metsään rakennettaisiin liukuportaat.

Karttanäytteitä Mikon blogista tästä ja täältä.

Tiukan skaban päätteeksi on tarjolla illanviettoa metsästysmajalla, jossa ohjelmassa on saunomista, spekulointia, soitantaa, yhteislauluja, piirileikkejä ja puukkohippaa. Illalla Juho-Veikko Hytönen esitelmöi myös aiheesta "Kuinka minusta tuli 168 senttinen". Jos ja kun paikalla on grilli, niin grillauksen lomassa on vapaamuotoista keskustelua Maltan eurovaalituloksesta.

Että teretulemast!

Uzben taitokoulu osa I: "Jos putoat kartalta, jatka vaan"

2009-05-15T11:38:00.000+03:00

Koska nuoret ovat kokeilunhaluisia, ja koska minä olen nuori, niin kokeillaan.

Olen tässä jo muutaman kuukauden ajan seurannut huolestuneena suomalaista suunnistustaitovalmennusta. Nuoret eivät opi suunnistamaan, jos ihmiset eivät analysoi tekemisiään verkossa. Todella on aina hyviä ratoja blogissaan, mutta nytkin se oli viimeksi tehnyt ihan jäätävän pummin. Thierryllä on hyviä karttoja, mutta hänelläkin on kaksi ongelmaa.

1. Hän ei tee virheitä, josta oppisi.
2. Hän kirjoittaa eri maan kielellä.

Ikosen Pasilla olisi paljon annettavaa suomalaisessa suunnistustaitokeskustelussa, mutta se mies ei käytä kompassia. Hyi hyi!

Siispä minun on tartuttava tuporukkaseen ja kerrottava käytännönläheisestä suunnistustaidosta. Ensimmäisessä osassa käsittelen kartalta putoamista.

Meille kaikillehan käy joskus, yleensä monta kertaa kisan aikana, että me tipahdamme kartalta. Äsken kaikki oli vielä kristallinkirkasta, mutta nyt epävarmuus hiipii puseroon kuin Itävuo Haldeniin.

Monet valmentajat ja urheilijat painottavat tässä tapauksessa pysähtymistä ja itsensä paikantamista. Mutta älkää tehkö näin! Paras on kuin jatkatte matkaa sinne mihin olitte menossa.

Tämä siitä johtuen, että aikaisemminhan teille oli ihan selvää mihin olitte menossa. Ja jos kerran menitte oikeaan suuntaan, niin vaikka olette pudonneet kartalta, menette edelleen HYVIN TODENNÄKÖISESTI oikeaan suuntaan. Luottakaa siihen.

Neljä kertaa viidestä saamme itsemme takaisin kiinni kartalle hetken juoksun jälkeen. Ja saamme itsemme kiinni vielä juuri siitä, mihin meillä oli suunnitelmissa edetä. Siispä luottakaa siihen neljään viidestä. Tässähän tapauksessa ei ole syntynyt mitään harmia: mies on edennyt ja rasti lähestyy.

Jos taas pysähdyt ja etit jonkun suojuotin kartasta, johon olet juuri kastellut kenkäsi, menetät 5-15 sekuntia, AIVAN TURHAAN. Todennäköisesti saat itsesi kiinni juuri sieltä minne oli tarkoituskin mennä.

Vauhdin nollaaminen tarkoittaa ajan menetystä, koska muut eivät hidasta, koska ovat kartalla tai saavat itsensä kartalle vauhdissa! Pysähtyminen tarkoittaa lisäsekunteja tulosliuskassa, lisäsekunnit tulosliuskassa tarkoittavat pudotusta siinä tuloslistassa. Ja mikä pahinta: siinä tuloslistassa putoaminen tarkoittaa ihmisarvon alenemista, pitäkää siis kiinni siitä vauhdista!

Kannattaa sinne rastiympyrään asti vaan paukuttaa menemään, sitäpaitsi jos pieni kämmi sattuu niin se 2 minuuttia perään lähtenyt Teemu Väre saa sinut kiinni ja vie rastille. Ja lopulta ihan sama pysähdytkö siellä metsässä vai et, Väre saa sut kuitenkin kiinni.

Sarja jatkuu myöhemmin osioilla "Pummin jälkeen pitää kiihdyttää vauhtia" sekä "Lähestyttäessä vaativaa rastipistettä ei kannata ainakaan hiljentää"

Jos minulla on vielä muitakin taito-oivalluksia, jaan ne mielelläni kanssanne. Ja heti kun seurani valmennusjohto ja seurakaverit lukevat nämä artikkelit, olen Jukolassa nelosjoukkueen ankkuri (meillä ei muuten edes ole neljää joukkuetta Jukolassa).

Toisaalta

2009-05-13T23:27:00.000+03:00

Muutaman päivän kun pureskelin omia kirjoituksiani, lähdin kritisoimaan itseäni. Eihän nyt sentään kaikki niin huonosti ollut. Niistä vuosina 1966-1975 syntyneistä kavereista on kuitenkin tullut ihan yhteiskuntakelpoisia ja perheellisiä ihmisiä.

Jos sitä Lahden Erikoista sattui lipittämään hieman yli sen aerobisen kynnyksen, ja jos sitten sattui saamaan sellaisen loistoidean, että kiertää sen Viking Sallyn, tai Sally Albatrossin (mitä v****n laivoja ne on????) seiskakannen ympäri kelteisillään, niin kenelläkään ei ollut kameraa. Siis kamerakännykkää, kännykkäkameraa, digivideokameraa, digikameraa tai muuta DVD, tai LSD-vehjettä. Eikä myöskään ollut mitään Youtubea, MySpacea tai muuta vastaavaa, johon sen viedon olisi voinut ladata. Edes Öystein Kvaal Österböllä ei ollut kameraa!

Muutenkin homma oli yksinkertaista. Jos joku halusi paheksua käytöstäsi reissussa, ei sitä voinut tehdä Pesupaikalla tai Alternativetin Eftersnackissa kun niidenkin keksijät elelivät vielä murrosikäänsä. O'News Cosmostakaan ei ollut, sillä niiden keksijöillä ei ollut intressiä kehittää semmoista, koska ne juoksivat kelteisillään Sallyn seiskakannella. Ainoa paikka, johon olisi voinut valittaa, oli Suunnistaja-lehden yleisönosasto. Toisaalta sielläkin keskusteltiin vain siitä, että pitäisikö muiden iltarastijärjestäjien ottaa mallia Helsingin Iltarasteista, jossa on siirrytty väriliituleimauksesta pihtileimaukseen. Joskus oli kirjoitus 1:10 000-kartan turmiollisuudesta.

Jos muuten seitsemän Lahden Erikoispitkän jälkeen olisit mennyt sanomaan kavereillesi jotain 1:5000 sprinttikartasta niin ne olisivat todennäköisesti vetäneet sinua turpaan, koska eivät olisi ymmärtäneet mitä puhut. Kaiken tämän sait tehdä rauhassa koska kukaan ei paheksunut julkisesti.

Vielä jos satuit löytämään sen Elämäsi Naisen ja voitit kaikki vaikeudet, jotka kuvattiin edellisessä artikkelissa, oli touhu ihan voiton puolella. Saatoit vain treffata hänet, kunhan muistit etukäteen mennä avaamaan kerrostalon portaikkoon vievän oven kello 18.35, koska näin olitte kirjeellä edellisenä tiistaina sopineet.

Härän sisäfilettä oli mukava opiskelijan ostaa ja valmistaa, koska se ei maksnut kuin 49 markkaa kilolta T-kaupassa. Vaikka kilohinta olisi ollut satasen niin sen pystyi ostamaan koska opintotukea sai yli tonnin kuussa ja sillä eli ihan helposti. Töistä opiskelujen ohessa tai kesällä ei muutenkaan tarvinnut stressata, koska niitä ei ollut. Täällä oli ihan HIRVEÄ LAMA.

Nykyään on niin helppoa löytää naisia

2009-05-09T22:37:00.000+03:00

Tuossa saunarakiani juodessani (kun ei kerran yhtä saunaolutta ollut jääkaapissa) tuli mieleeni, että kyllä ennen vanhaan oli ankeaa ja vaikeaa. Nimittäin naisten jahtaaminen. Tässä artikkelissani argumentoin asiaa:

Nykyään on nämä Facebookit, Meset, Orienterare.nu, kännykät ja muut MP3-soittimet, joiden kanssa voi olla yhteydessä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Minun tapauksessani se vastakkainen sukupuoli on se naissukupuoli.

Ennen vanhaan, käytettäköön esimerkkinä 1990-luvun alkupuolta, ei ollut gsm-verkkoa, internettiä tai muita hössötyksiä. Ainoa tapa, jolla suunnistaja sai suunnistajan oli Smoolannin paluumatka.

Tämä aiheutti tietynlaisia erikoisjärjestelyjä. Esimerkiksi sen, että paluubussimatkalla piti pitää mopo ns. käsissä. Se tarkoitti sitä, että sitä Lahden Erikoista piti lipittää maltillisesti. Jos homma meni överiksi bussissa ja nukkumattinykänen pisti miehen petiin jo heti hyttiin saavuttua (jos ylipäänsä sinne asti pääsi), oli homma ohi jo heti puolivälierissä ja katse piti suunnata kohti ensi vuotta. Toinen vaihtoehto oli se, että olisit mennyt jossain kisoissa selvinpäin juttelemaan jollekin, mutta kuka hullu sellaista tekisi?

Nykyään voi aina hakea 0202020:sesta numeron ja tekstata että "Sori, meni vähä yli". Saman fraasin voi laittaa mesen statustekstiin tai facebookiin. Tarvittaessa sen voi ilmoittaa vaikka Pesupaikalla. Ennen ei voinut. Piti iskeä se muija sieltä discosta.

Hyttiin päästyä piti mennä heti suihkuun, sen jälkeen laittaa pillifarkut (ne joissa lahkeet on leveät kuin taso indonesialaisessa hiihtosuunnistuksessa) päälle, pistää purjehduskengät jalkaan ja farkkutakki päälle. Hampaat pestiin käsihammasharjalla (ei koneella). Sen jälkeen syötiin se Marianne, jos olit Viikkarilla matkassa.

Discossa tanssittiin leveillä askeleilla myös käsiä käyttäen. Ei siis mitään perseenpyöritystä. Tytöillä oli pitkät mekot tai paidat, joten vahingossakaan ei nähnyt kenenkään napaa.

Jos sattui aamulla heräämään yksin vuoteesta (se mikä ei ole muutunut on se, että sillonkin piti herätä liian aikaisin, koska se laiva oli helvetin aikaisin Turussa) ei voinut lohduttautua sillä, että Suomi olisi jääkiekon maailmanmestari, se nimittäin ei vielä ollut sitä.

Jos oli seuraa niin piti olla kynä ja paperia mukana, jotta sai muijan yhteystiedot mukaan. Jos ei saanut niin homman jatkuminen meni kevääseen saakka, koska Maroc-viestiä ei oltu keksitty, eikä siellä nykyäänkään käy muut kuin HSläiset ja Lynxiläiset. Osoite ja puhelinnumero oli tärkeää tietää.

Sitten reissusta selvittyä piti tiistaina tai keskiviikkona marssia puhelinkoppiin (siis mikä v****u se on?????) ja laittaa sinne puhelimen syöveriin viiden markan kolikko, sellainen missä oli jäänmurtaja kruunan puolella. Vaihtoehtoisesti saattoi jopa syöttää puhelinkortin sisään, mutta sitäkään korttia ei voinut poimia Kainuun Rastiviikko 96-vyölaukusta, koska niitä ei oltu valmistettu vielä. Ehkä Fin5 1992-vyölaukku oli jo olemassa.

Puhelinkoppeja oli Tamperella Hämeenpuistossa ja Hervannassa. Espoossa niitä oli Dipolissa, Turussa ehkä Ylioppilaskylässä ja Jyväskylässä Kortepohjan ostarin kieppeillä. Jos Kortepohjan kopit oli varattuja niin piti mennä Harjun taakse keskustaan. Asian sivusta mainiten Jyväskylässä oli ennallaan se, että Jyppi pärjäs sillonkin. Sillon jääkiekkoilijat teki osa-aikatöitä tai opiskeli "ammattinsa" ohessa, koska oli pakko. Takaisin asiaan päästyäni mainitsen, että Jyväskylän pohjoispuolelle ei välttämättä oltu edes vedetty puhelinverkkoa, mutta se ei kyllä liity tähän juttuun mitenkään, koska Ylikiimingin Nuijamiehet eivät osallistuneet Småkkeriin.

Numero piti valita, ja sillon suuntanumerot oli pääosin 9-alkuisia, eikä mitään nollaneljänollia. Puhelu oli lankapuhelimeen, joka tarkoitti sitä että piti olla varuillaan, koska tytön vanhemmat saattoivat vastata puhelimeen. Jos näin kävi, piti joko lyödä luuri korvaan (epäkohteliasta) tai tekeytyä Suosikki-lehden myyjäksi (moraalitonta) ja kysyä oliko perheen lapsia paikalla. Siinäkin oli se riski, että siihen luuriin tarttu pikkusisko (väärä henkilö, mutta saattoihan sekin olla ihan hyvännäköinen!).

Nykyään on olemassa nämä kaikki yhteisöt ja verkot. Siihen aikaan internetin keksijäkin vielä lähetti postikortteja. Nykyään ainoastaan mielikuvitus, isin ja äidin asettama saldokatto ja tietenki Salkkareiden mainoskatkon pituus on rajana. Tekstareita voi lähettää jopa omasta sängystä!

O tempora o Måre, eli Oi aikoja, Oi Måreja, kuten jo muinaiset roomalaiset sanoivat.

Jos nykynuoret eivät vielä ole onnistuneet saamaan sitä naista, niin niiden kuvia pystyy katsomaan Antin.netistä tai Sepro.se:stä, eikä maksa mitään. Eikä se Elämäsi Nainen tiedä mitään että niiden kuvia kattelet. Ennen vanhaan jos Valjasen Pirjo tai Sarasen Aki ei saanut siihen Suunnistaja-lehteen yhtään kuvaa jostain kuumasta suunnistukissasta, niin piti vaan kiltisti odottaa seuraavaa numeroa. Ja sekin lehti ilmestyi puoliksi mustavalkoisena sanomalehtimallissa, ei kokovärillisenä pornolehden muotissa.

Että näin. Ihanaa elää 2000-luvulla.

Ancient Navigator

2009-05-05T12:22:00.001+03:00

Terve.

Mukavaa kun olette jaksaneet painaa äf vitosta maaliskuun puolestavälistä lähtien. Nyt se painallus on vihdoin palkittu.

Tuossa männä viikonloppuna oli FinnSpring kohtalaisen raskaassa maastossa. Ilahduttavaa oli seurata seurakaverini Topsukan voitokasta menoa ja seurani Nouskin hyvää viestisuoritusta.

Vieläkin hauskempaa oli lueskella Suunnistus.netin uutista katsastuskisasta, ei niinkään suomenkielisenä versiona, vaan googlen translatorin tuottamalla englannin kielellä. World of O:n sivuilta sain napinpainalluksella käännöksen. Juttu alkaa lupaavasti:

"Ikaalisten Emerging Power-Topi Anjala and fresh Asikkalan Minna Kauppi were sustainable and faster long-distance PM-inspection on Saturday"

Mukavaa, että myös meidän seuran nimi oli käännetty, tietenkin myös Minnan seura. Katsastuskin on toki inspection, muistakaa käyttää tuota sanaa, jos yritätte Oringenin kuudennella etapilla iskeä jotakuta norjatarta. "I failed in the WOC-inspection, that's why I'm here, not in Hungary".

Uutinen jatkuu sillä että Anjala viihtyi mielimatkallaan eli "Topi Anjala pleasant mental journey"

Kyllähän tuosta selvän saa varmasti ulkomaalainenkin, mutta uutisen jatkuessa alkaa puskea myös hieman tulkinnanvaraista käännöstä. Kappaleessa jossa Topi kertoi "En tehnyt isoja virheitä, mutta vauhti ei ollut terävintä, sillä olen vielä yrittänyt keskittyä harjoitteluun" on kääntäjä laittanut että:

"I made the big mistakes, but the pace was not cutting it because I still tried to concentrate on training."

Tuossa vaatii jo hieman fakiirin taitoja, että asian ytimen saa selville englanniksi. Ainakin joku kansalaisopiston tasoinen suomenkurssi pitäisi olla käytynä. Hassunhauskanahan tuo juttu jatkuu, jokainen voi oman mielensä mukaan sen kääntää itse netistä, joten tämän enempiä en siitä viitsi kääntää.

Luultavasti tuo Translatorin tekniikka toimii siten, että jossain Voikkaan vanhassa tehdasrakennuksessa joku pikku kiinalainen vääntää kolmen sekunnin aikana (sen ajan mikä kestää sivun aukeamiseen) koko jutun läpi. Ihmekös tuo jos hieman kömpelöä englantia tulee. Kivaa puuhaa kuitenkin lukea, varsinkin kun osaa myös tätä ensimmäistä kotimaista kieltä, millä ne on alunperinkin tehty.

Sain ihan kunnon flunssan FinnSpringin päätteeksi. Toivottavasti tämä tauti ei ole vaarallinen kuin Jagrin poikittaissyöttö. Sitäkin on nimittäin nyt liikkeellä. Hakkaraisen Vesa oli laittanut nimen Tampere Kameksen kohdalle seulaverkkovihossa, joten päätin seurata hänen jälkiään ja löin lisenssinumeroni 3819 myös samaisen kisan kohdalle.

Sitä ennen olisi AM-sprintti Virroilla. Varmasti hyvää harjoitusta kaikille kansainvälistä sprinttiä harjoitteleville. Virtain vanhassa kaupungissa erittäin kapeilla kujilla kulkeva rata idyllisten katukahviloiden vilistessä silmien edessä tuo varmasti oman mausteensa. Unohtamatta niitä tuhansia Virtain kulkukoiria, jotka pyörivät jaloissa, ja huivipäisiä mummoja, jotka tukkivat kulktien, ja 1600-luvulla rakennetut kadut, joiden irtoilevat mukulakivet pyörittävät nilkkaa kuin onnenpyörää. Onneksi nyt ei ole vielä kesä, joten turistit ovat kaupungista pois vähentämässä tungosta.

Lopuksi vielä translaattorin käännös, joka meidän kaikkien on syytä muistaa, myös AM-sprinttikisoja järjestäessä. Nimittäin suunnistusliiton sivuilla olevasta jutusta, jossa vaaditaan vanhempia veteraanisarjoja kansallisiin mukaan.

"Muistetaan kunnioittaa vanhimpia suunnistajia, he ovat ansainneet oman sarjansa!"

Kiinalainen ystävämme kertoo lontoon kielellä asian olevan:

"Remember to respect the ancient navigator, they have earned their own series!"

Ancient navigator! Huh. Tulee ihan joku viikinkiaika mieleen.

"If you see we, never go!"

2009-03-19T17:11:00.000+02:00

Huh. Portugalista selvitty. Tiistai-illan jälkeen tässä ei ole kerinnyt kuin nukkua pois matkaväsymystä, hoitaa rästiin jääneitä asioita ja lukea Ellu Munukan blogia. Nyt nämä velvollisuudet on hoidettu ja pystyn jo elämään lähes normaalia elämää.

Leiristä on vaikeaa kirjoittaa mitään järkevää. Seurakaverini Mikko Patana on omassa blogissaan jo hienosti leirin päätapahtumat tiivistänyt.

Sen verran voisin toki täsmentää tuota erästä Mikon kuvailemaa kovaa reeniä eli sprinttiä Nazaren keskustassa. Se kaupunki on muuten tunnettu Jeesuksen syntymäpaikka. Olen tähän hetkeen asti luullut että se paikka on jossain Pohjois-Amerikassa, mutta tuollahan sen täytyy olla.

Nimittäin Misu kun meinaa juosta Tassurallin Seinäjoella, niin mulla oli ihan oma tassuralli paikallisen kulkukoiran kanssa. Kulkukoira-nimitys muuten tarkoittaa tässä tapauksessa kahta asiaa: sitä että se koira eli kadulla villinä ilman isäntää, ja että sillä koiralla kulki juoksu.

Kovin montaa metriä ei tarvinnut testata kun se tuli mun reisille. Hieman täsmentäen iski käpälänsä sortsien lahkeille. Tunsin iholla kynnet, jotka eivät olleet samankaltaiset kuin siinä Dingon biisissä Lakatut Varpaankynnet. No ei ne syvälle uponneet, mutta sen verran pelästyin ja heitin homman kävelyksi ja sprinttireeni loppui siihen. Mulla on muutenkin lievä asennevamma kaupunkisprinttejä kohtaan. Suurimpina syinä on liikenteenpelko, kulkukoirat ja se kun kaikki ihmiset kattoo.

Sitten tuon viimeisen keskimatkan kisan (Mikon blogi, kartta 16) aikana otin oikeastaan hylsyn, enkä siis ansaitse mainintaa ajasta 27 minuuttia ja nielurisat. Nimittäin kaahotin kympiltä kohti yhtätoista mutta liian jukkapohjosesta ulos kartalta. Hienosti täsmäsi muu paitsi kaikki 50m säteellä rastiympyrästä, siis kun en ollut siellä. En sitten jäänyt kauaksi aikaa etsimään sitä pientä lippua, joskus kun niitä ei ollut vaikka seisoi oikealla rastipisteellä. Lähdin kohti kahtatoista ja ihmettelin siinä vain että olempa ajautunut sivuun ja tulin takaisin kartalle. Vasta maalissa tajusin että yksitoista meni 50m oikealta ohi. Osittain asiaa voi selittää mittakaavalla 1:7500 jota ei minulle, eikä muillekaan kerrottu, ja jota en tietenkään ennen kisaa tarkistanut, mutta pääosinhan tuo menee ns. ihmistyhmyyden piikkiin.

Leiri oli harjoituksellisesti erittäin onnistunut, eikä edellisessä tekstissä skenaaroituja uhkakuvia toteutunut. Klamydian välttää helposti sillä kun ei lähde tussurallien yhdellekään erikoiskokeelle. Nouskin miehet ei semmosia harrasta.

Leirin viimeinen adrenaliinipiikki koettiin aamuviideltä Lissabonin liepeillä, kun saufföörimme V7 ajeli tietullien ohi maksamatta. Logiikka oli meillä kunnossa, eihän sitä pidä joka pisteellä maksaa, vaan ainoastaan siinä vaiheessa kun moottoritieltä lähdetään pois.
Jos menen junalla Tampereelta Helsinkiin niin en jumaliste rupee erikseen maksamaan Toijalassa, Hämeenlinnassa, Riihimäellä, siellä missä jäädään pois kun mennään Heurekaan, Pasilassa ja pääteasemalla. Jos otan taksin Hervannasta keskustaan, en ala maksamaan Hallilan kohdalla, Kalevassa ja Nekalassa, vaan maksan lopuksi.

Portugalissa olisi pitänyt maksaa joka kerta se euro 78 senttiä ja lopulta Lissabonissa meitä odotti 41 euron sakkomaksu. No V7han ei semmosia meinannut maksaa niin siitä ruvettiin vääntämään kättä ja kannattihan se, summa laski reiluun kuuteen egeen.

Kuulemma lopuksi tietullin pääjehu oli vielä saarnaavaan tyyliin sanonut V7lle: "If you see we, never go!" Vesa halusi sanoa että asia ymmärretty ja toisti miehelle "If I see we, I never go." ja kunnollinen tullimies käänsi peukun pystyyn ja hymyili. Mukavaa kun tuollapäin osataan englantia.

Jäämaratoni takana, elämä keskellä.

2009-03-04T22:21:00.001+02:00

Arctic Ice Marathon tuli juostua. Puolimaraahtisaari meni aikaan 1.35 ja sekunnit päälle. Eihän tuolla ajalla vielä kuuhun mennä, mutta kyllä sillä jo Stratosfääriin pääsee.

Alustana oli tampparin ura eli se mitä luisteluhiihtäjät menee. Ja hiihtosuunnistajat. Kyllähän semmosessa perunajauhossa juokseminen vaatii muutakin kuin juoksuvoimaa, esimerkiksi huumoria.

Ensimmäinen 10,5km kierros meni hienosti, olinhan kärjessä koko ajan ja ensimmäinen joka tamppaa. Toisella kierroksella kaikki 107 osallistujaa oli menny jo kerran joten pohja näytti samankaltaiselta kuin se Aadlin Erkin jättämä puurokattila Päämajan liedellä Tampere-Jukolan jälkeisenä torstaina kun kukaan ei ollu jaksanu tiskata sitä. En koskaan kokeillut juosta siinä puurokattilassa, mutta veikkaan että siinä kattilassa ois ollu parempi pohja. Nimittäin Perämeren jäällä tampatussa urassa se jalka uppos hivenen ja sen jälkeen liikku sivuttaisuunnassa. Lihaksia kolotti jälkeenpäin, varsinkin ihanaa peppuani.

Ja siitä Jukolan jälkipyykistä piti sanomani että ennen sitä puurokattilan tiskausta koko Lapintie suljettiin räjäytystyön takia, kattilan pohja tuli näkyviin ja oli helpompi tiskata. Sen jälkeen myös liikenne Lapintiellä jatkui.

Toinen kierros vaati enemmän energiaa mutta aika oli sama. Voitto puolikkaalla heltisi lähes kuuden minuutin turvin ja homma oli siinä.

Palasin takaisin Sonata Arctican kaupungista heti maratoonin jälkeen. Keskisen Suomen hiihtolomien päättymisen kunniaksi myös Kolarista tullut juna oli täynnä. Niinpä piti mennä ravintelivaunuun istumaan. Koska siinä vaunussa kohteliasuuksiin kuuluu ostaa jotain, niin päätin ostaa oluen Oulun kohilta. Velvollisuudentunnon lisäksi ostopäätökseen vaikutti toki myös alhainen hintataso. Junan ravintolavaunussahan on halpaa kuin verkostomarkkinoilla.

No koska sitä rahanpaskaa ei hirveästi ole niin istumapaikan säilyttääkseni päätin säästellä palautusjuomaani. Harva on varmasti nauttinut yhtä olutta Oulusta Ylivieskaan asti mutta kehtaan tunnustaa olevani yksi heistä.

Seuraavaksi olisi ohjelmassa Portugali. Taanilan suunnistavista veljeksistä se vanhempi on suunnitellut jonkinlaisen ohjelman, jolla veetään. Tämän viikon olen keskittynyt palautumiseen ja helvetin hyvältä näyttää. Toivottavasti Portugalistakin selvitään, vaikka luulen kuitenkin että sieltä tullaan takaisin överissä, jota säestää polven ristisiteen rasitusmurtuma ja klamydia. Saa nähdä.

Tästä tätä

2009-02-16T16:58:00.000+02:00

Paljon on ehtinyt virrata mömmöjä Ahatovan veressä sitten viime kirjoituksen. Voi hyvänen aika, täällähän on hiljaista kuin Taanilan blogissa!

Elämäni on sisältänyt paljon aktiviteetteja viime aikoina ja siksi tämän oman blogin lukeminen, saati kirjoittaminen on jäänyt hyvin vähille.

Yksi merkittävimpiä aktiviteetteja oli Jämin SM-hisut jotka järjestin parin muun kaverin kanssa tuossa helmikuun alussa. Tuli ihan omat armeija-ajat mieleen: aikaiset herätykset ja loppumattomat hommat. Vissiin kisaväki kuitenkin tykkäsi, paitsi se yksi junnu joka lähetti terveiset ratamestarille paskoista radoista sen jälkeen kun kuuli ottaneensa hylsyn alkupään rasteilla. Heh.

Seuralle käteen jäi pari euroa osanottomaksuja ja itselle parikymmentä toimitsijakahvilippua. Myös muutamia lappuja, jossa lukee "Toimitsija - keittolounas" on täällä atk-neuvonnan pöydällä, halukkaat saavat tulla hakemaan.

Treenin puitteissa homma on ollut hyvällä mallilla. Vaikka SM-hisut vähän rankaisi pienellä flunssalla, niin silti helmikuun kovissa reeneissä aikaeroa V7:aan ei ole tarvinnut mitata keittiön kellolla, ei ainakaan sillä Päämajan seinällä nakuttaneella Quarzilla (miten se nyt ikinä kirjoitetaankaan), jonka SKn miehet sai palkinnoksi Epilän Esan järjestämästä viestistä. Vielä onnittelut pojille palkinnoista!

Näin asian vierestä voin kertoa että eräs palkintojoukkueen jäsen tässä taannoin suunnitteli, että voisi jakaa ne kellot takaisin jollekin EEn joukkueelle, joka pääsee palkinnoille oman seuran järjestämissä kisoissa, mutta ilmeisesti sitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut. Tietysti ne palkinnot tuo aina tunnearvon mukanaan.

Takaisin asiaan:

Esimerkki hyvästä harjoittelusta oli menneen viikonlopun leiri Kurikassa, jossa pääpaino oli ankarassa harjoittelussa ja Esa Kurjen jutuissa. Yöreeniä ja testijuoksua juostiin Paavalissa. Majoittuminen ja hiihtolenkit suoritettiin Kalajaisen rannalla Kurikasta Jurvaan päin. Jurva ei ole muuten enää oma kuntansa, kun se liittyi Kurikkaan tässä pari kuukautta taaksepäin, mutta se säilyy pitkään muistoissamme erityisesti huonekaluteollisuutensa ja Marko Närvän ansiosta.

16,4 km testijuoksu oli lupauksia herättävää kun flunssan jälkeen vire oli arvoitus. Aika oli 65 minuuttia. Rohkeammalla vauhdinjaolla ja viimeisen 2km kylkipistoksen puuttumisella ajasta olisi voinut ottaa vielä sen 1,5 minuuttia pois. Näin uskallan väittää.

Seuraavaksi ohjelmassa taitaa olla perusharjoittelua. Ensi lauantaina on testijuoksu Pyynikillä, jonka jälkeen menen yhden Toimitsija - "keitto"lounas -kupongin kanssa erään kaverin tupareihin. Vajaan kahden viikon päästä käyn juoksemassa puolimaratonin Perämeren jäällä.

Sitten alkaakin Portugali lähestymään. Siellä pitäisi lusia kymmenen päivää. Erityisesti odotan paluumatkaa, kun lennämme Lufthansalla Frankfurtista Helsinkiin. Istanbulin reissulla näin kun lentoemännät jakoivat punaviiniä ilman eri maksua asiakkaille, myös minulle. Reittilentoperseet odottavat.

Lisäsin muuten tähän blogitekstiin tunnisteet skootterit, loma ja syksy, koska ne oli tässä editorissa annettu esimerkkitunnisteina. Ja liittyyhän ne tähän juttuunkin vähän. Skootterit siten että sen avulla olisi sen puolitoista minuuttia saanut pois testijuoksuajasta. Lomallahan tässä on oltu siitä lähtien kun pääsin reserviin ja SYKSY! Se oli se ajatus, jonka avulla pystyin tsemppaamaan viimeiset 8km siinä testijuoksussa (syksyllähän voi käydä anniskeluravintoloissa ilman, että tuntee pistoa sydämmessään väliin jääneiden reenien takia. Se pistos tuntuu sitten seuraavana aamuna siellä sydämmessä ja johtuu siitä että on käynyt siellä anniskeluravintolassa).

Matalapalkka-alalla

2009-01-19T19:09:00.000+02:00

Tässä tulee alkuviikko paiskittua hommia. Tänään laitoin Arton kanssa papereita kirjekuoriin ja liimasin kirjekuoria kiinni. Kirjeitä oli noin kahdeksansataa. Onneksi oli muuten liimaa. Jos ne kuoret ois pitäny nuolla kiinni niin ois voinu olla suu hieman kuiva. No se kirjekuorien sulkeminen jatkuu vielä huomenna aamusta. Iltapäivästä siirryn atk-neuvontapisteeseen ja olen siellä iltaan asti. Keskiviikkona menen puoliltapäivin neuvontapisteeseen ja olen siellä iltaan asti. Tästä urakasta jää käteen se kaks ja puolisataa.

Outi teki tänään ja tekee huomenna yhteensä 11 tuntia opettajan sijaisuuksia ja se saa sen parisataa.

Tällasta on nää saakelin palkkaerot. IT-alalla saa rehkiä päivätolkulla päästäkseen ansioille ja toinen se vaan heiluu kunta-alalla opettajan hommissa pari kappaletta puoli päivää. Miksi ammattiyhdistysliike tai hallitus ei tee mitään tasatakseen tuloeroja?

Siellä sun täällä

2009-01-05T18:41:00.000+02:00

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime merkinnän. On oltu ulkomailla, vietetty joulua ja hiihdelty Lapissa.

Istanbulissa tuli tosiaan pyörähdeltyä. Mielenkiintoinen kaupunki, ei mikään urheilijan paratiisi. Jätin tietoisesti lenkkarit kotiin. Oishan ne jalassa voinut tietysti mennä sisälle johonkin moskeijaan, mutta veikkaan että sitten olisi paluumatkan ajankohta saattanut hieman viivästyä ja lenkkareille olisi ollut yhä vähemmän käyttöä.

Istanbulista mieleen jäi erityisesti kaupungin liikenne, vähän toisenlaista kuin esimerkiksi Tampereella. Näin ilmastonmuutoksen aikana meidän kaikkien täytyy lähteä mukaan energiansäästötalkoisiin. Istanbulin kaupunki voisi säästää energiaa sammuttamalla kaupungista
liikennevalot, niitä kun kellään ei ole tapana noudattaa. No enhän minäkään lenkillä juostessani noudata noita Turtolan risteyksen valoja, mutta Galatasarayn kotikaupungissa autotkin vetää surutta päin punasia. Siihen kun lisää vielä sen tosiasisan, että ne phalanxit ja plebeijit, jotka sen kaupungin joskus sillon kristuksen aikoihin rakensi, eivät ottaneet yhdyskuntasuunnittelussa huomioon sitä, että niitä katuja pitkin pitäisi ajaa autolla noin kuuttakymppiä.

Liikenteen lisäksi toinen merkillepantava juttu oli vanhojen naisten puuttuminen katukuvasta. Missä ne oli? Varmaan jossain kettulan vintillä lepäilemässä, tai sitten juuri sen liikenteen takia niitä ei ole olemassakaan. Ehkä Fordin nokka korjaa satoaan siinä vaiheessa kun lähdetään ylittämään kuusikaistaista katua ikämittarin raksuttaessa seitsemättä kymppiä..

Joulun jälkeen mentiinkin Ylläkselle. Majoituspaikkana vanha tuttu Ylläskieppi siinä järven rannalla Queer-tunturin kupeessa. Hiihettyä tuli sillä tavalla kohtalaisesti, mutta on sitä joskus enemmänkin Lapissa suksittu. Pääosin hiihtelin yksin, porukassa kun on tapana miesten tummua. Viime keväänä hiihdin nelosen hiihtelyt Pipon ja V7:n kanssa. Pelkäsin ensin että kestävyys pettää, mutta kyllä se oli se paljon puhuttu runkonopeus joka ekana tuli meikällä vastaan.

Eräänä päivänä hiihdellessäni kohti Kahvigaydasta ladulla tuli vastaan semmonen 5-8 hengen joensuulaispainotteinen ryhmä, joiden vauhti oli aika vihaisen näköistä.
Ajattelin ittekseni että onneks en ole tuossa, ei niinkään seuran, vaan sen vauhdin takia. Liekö siinä kaikilla ollu ihan PKlla vauhti? Ehkä se on ollu. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon se, että mä en ole vielä tehnyt niitä tunteja, jotka löytyy jo Hannun ja Jeren harjoituspäiväkirjoista, Martomaasta puhumattakaan :)

Ens viikonloppuna edessä on SM-hiihtojen järjestelyjä Jämillä. Katotaan kuinka sekaisin saan sen väliaikapaikan.

Kemaa liuhkoissa

2008-12-13T14:16:00.001+02:00

Jos tämmöisen pisti pystyyn, niin pitäis kai sitä jotain kirjottaakin. Harmi vaan, että blogin ainoa lukija Peter Everwhite taitaa olla juuri nyt Ylläksellä Tikkisen Eskon palatsissa netin ulottumattomissa, joten tämä lienee turhaa.

Joulukuun alussa sain itselleni kunnon taudin ja se jatkuu vieläkin. Viime sunnuntaina päätin parantua siitä ja se siis tarkotti sitä että menin lenkille. Tuntu ihan paskalta, mutta se ei ole mitään uutta, joten jatkoin.

Pari päivää menikin hyvin. Tein jopa ihan karttalenkin Hallilan-Lukonmäen maastossa (joka pitäisi kartan ja maaston paskuuden takia muuten julistaa johonkin ulkonaliikkumiskieltoon), mutta keskiviikkoaamuna räkä lensi kuin eräs toinen nautintoaine John Holmesin elokuvassa konsanaan.

Se siitä sitten. Luovutin suosiolla ja odottelen nyt sunnuntaina käynnistyvää Istanbulin reissua. Jos vaikka näitten appiukkokokelaalta saatujen antibioottien vaikutuksesta olisin terve mies lauantaina kotimaahan palattuani.

Eli ihan OMan määriin ei joulukuun treenien osalta päästä :)

Tästä tätä

2008-12-09T15:23:00.001+02:00

Terve!

Laitoin tässä pystyyn sitten tämmöisen blogin. Kai tänne tulee toisinaan jotain kirjoiteltua. Aiheista en tiedä. Kirjoittelun tasostakaan en tiedä. Ehkä pystyn kuitenkin vastaamaan Nouskin vieraskirjan viimeisimmän viestin tasoon. Sinne nimimerkki Max on kirjoittanut 09.12.2008 vähän ennen aamukuutta viestin joka kuuluu näin: Young lesbians.

Että semmosta.