maanantai, 23. elokuuta 2010

Onko aprillipäivä siirretty?

Selatessani Suomen Suunnistusliiton nettisivujen tiedotearkistoa silmiini sattui 14.7.2010 päivätty tiedote "Vanhimpien veteraanisarjojen mahdollinen ajanoton poikkeusjärjestely". Luettuani tiedotteen jouduin ensin tarkistamaan, että olenko tosiaan aidoilla liiton nettisivuilla vai onko kyse jostakin samantapaisesta pilasta, jossa pankkitunnuksia kalastelevat huijarit yrittävät saada nettipankin sivut täysin samanlaisiksi alkuperäisten kanssa.

Mennessäni liiton sivuille näppäilen selaimeen vain ssl.fi, mutta pari kertaa vasen nimetön on ollut niin nopea, että se on sujauttanut tuohon rimpsun alkajaisiksi kolme s-kirjainta kahden sijaan. Se vie jonnekin ihan toiselle sivulle. Voin kertoa, että en ole sen yhteisön jäsen, vaikka jonkin sorttista työväenlehteä tässä välillä tuleekin tehtyä.

Todettuani että olen tosiaan suunnistusliiton sivuilla jouduin tarkistamaan onko aprillipäivä siirretty heinäkuulle. En löytänyt netistä mitään siihen viittaavaa.

Ajatuksena on siis vanhinpien veteraanisarjojen ajanoton lopettaminen jo viimeiselle rastille, jotta "ko. sarjoissa saataisiin koko ohjeaika käytettyä täysipainoiseen suunnistukseen."

Ehdotus koskee etenkin keskimatkan kilpailua. Useimmissa juoksemissani keskimatkan kilpailuissa loppusuoran pituus on 30 - 150 metriä. Siispä poistamalla loppusuora saadaan täysipainoista suunnistusta lisää noin 20-40 sekuntia.

Mieleeni tulee kysymys: Kuinka paljon tällä puoliminuuttisella saadaan lisää täysipainoista suunnistusta? Laitetaanko radan kauimmainen rasti kiven sijasta vielä 30 metriä kauempana olevaan pistekumpareeseen?

Olen vuosien pohdiskelun tuloksena päätynyt siihen, että suunnistuksessa vaadittavat ominaisuudet voidaan karkeasti ottaen jakaa kahteen eri luokkaan

1) Fysiikka eli vyssiikka

2) Suunnistustaito

Taitoa ei tarvita enää loppusuoralla, mikäli järjestäjät ovat onnistuneet maaliviitoituksen tekemisessä. Näin ollen kilpailun viimeiset 20 sekuntia koostuu lähinnä fyysisten erojen mittaamisesta kun ensimmäiset 35 minuuttia on mitattu sekä fysiikkaa, että taitoa. Loppusuoran vaikutus tulokseen on yleensä aina marginaalinen. Toki tiukassa tilanteessa se saattaa olla ratkaiseva.

Kysyn vaan: Miksi vanhimmista veteraanisarjoista pitäisi tehdä omanlainen järjestely, jossa loppusuoraa ei tarvitsisi tai saisi juosta?

Ymmärrän sen, että vanhuus ei tule yksin. On vaivaa ja askel painaa, mutta ihan samoilla argumenteilla voisi lapsilta poistaa loppusuoran - kasvuiässä heilläkin fyysiset erot ovat enemmän riippuvaisia lapsen kehityksen ajankohdasta kuin harjoittelusta. Samalla suunnistus voitaisiin lopettaa viimeiselle rastille myös niillä, joiden painoindeksi on 22 tai yli. Ei kai veteraanit ole erityisasemassa täysipainoisen suunnistuksen vaatimuksessa? Eikö keskimatkan suunnistus ole täysipainoista suunnistusta kaikille? Ainakin sen pitäisi olla.

Mietitäänpä parilla sanalla käytännön järjestelyjä.

Tällaisen järjestelyn käytössä tulee kuitenkin huomioida seuraavat seikat, jotta kilpailijoiden oikeusturva säilyy lajisääntöjen edellyttämällä tavalla:

1) viimeisen rastin tulee olla online-rasti, kuten maalirastinkin,

2) viimeiselläkin rastilla tulee olla vara-ajanottosysteemi, jotta saadaan aika niille, joiden kilpailukortti on rikkoontunut kesken matkaa.


Eli siis viimeiselle rastille tulee saada online-leimasin tai veteraaneille oma maalileimasin, jonne ei-veteraanien pääsy tulee estää. Lisäksi vara-ajanottoon tarvitaan 1-2 kaveria ottamaan vara-aika kaikille suorituksensa viimeiselle rastille päättäville. Tottahan heidät pitää myös tunnistaa jostakin, joten veteraanien tulee käyttää kilpailunumeroa (Väreen Jouni saa taas duunata wörkkiä).

Lisäksi loppuviitoituksesta pitää rakentaa erittäin leveä, jotta viimeiselle rastille suorituksensa päättävät mahtuvat kävelemään siinä siten, että maaliin asti juoksevat voivat ottaa loppukirin ja ohittaa hitaampia kilpailijoita. Tai sitten vanhimmille veteraaneille pitää rakentaa oma viitoitus, jota pitkin he voivat kävellä leimantarkistukseen. Tai vanhimmille veteraaneille voisi olla oma leimantarkastuspiste viimeisen rastin tuntumassa - Miten järjestäjä ikinä kokeekin helpoimmaksi tavaksi järjestää tämä poikkeusjärjestely.


Mikäli esitetyn kaltaista järjestelyä käytetään, on se suunniteltava huolellisesti etenkin tulospalvelun kanssa ja asiasta on tiedotettava selkeästi kilpailuohjeissa, jotta kilpailijat tietävät varmasti, että kyseessä olevien sarjojen maali sijaitseekin poikkeuksellisesti viimeisellä rastilla ajanoton kannalta.


Järjestääkseen tällaisen kansallisen kilpailun seura tarvitsee siis pari vara-ajanottajaa, vaatimukseílla raastetun tulospalvelumiehen, ylimääräisellä tiedottamisella raastetun tiedottajan, hieman enemmän järjestelyjä jännittävän kilpailunjohtajan, valppaan ratamestarin ja numerolappujen järjestäjän. Siis sen takia, että vanhimmille veteraaneille saataisiin aikaiseksi 20-40 sekuntia lisää täysipainoista suunnistusta.

Jos joku seura päättää toteuttaa tämän älyttömän järjestelyn ja tiedottaa siitä huolellisesti kilpailuohjeissa ja vielä erikseen lähtöpaikalla niin silti varmasti yli puolet unohtaa järjestelyn kisan aikana ja juoksee maaliin saakka. Ja on kenties vihainen järjestäjille sen jälkeen kun unohti tämmöisen systeemin olemassaolon. Kenties myös moni ei-veteraani saattaa juosta veteraanien rastille tai veteraanien viitoitusta tai veteraanin kumoon.

Olisi mukava tietää kuinka moni kilpailevista vanhempien veteraanisarjojen suunnistajista oikeasti kannattaa tätä ideaa?

Kilpailuryhmä suosittelee kuitenkin normaalin maalijärjestelyn käyttöä kaikissa sarjoissa.

Tuosta lauseesta voi vetää sen johtopäätöksen, että kilpailuryhmä on itsekin havainnut järjestelyn älyttömyyden, mutta nyt sen sitten saa toteuttaa jos haluaa. Voin kuvitella kuinka kansallisia kilpaluja järjestävät pikkuseurat ottavat tämmöisen poikkeusjärjestelyn riemusta kiljuen kokeiltavakseen. Nykyään niitä talkoolaisiakin löytyy ihan liiaksi asti, joten nämä puoli minuuttia täysipainoista suunnistusta (ja kymmenen talkootuntia) lisäävät kokeilut löytävät tekijänsä.

Juuri tällaisessa tilanteessa näkee selvästi sen tilanteen, että suunnistus jakautumassa eri leireihin ja kehittymässä eri suuntiin. Kaikille ei tarjota samaa elämystä vaan huipuille halutaan säksätystä ja mahdollisimman paljon tv-aikaa viitoituksen varrella kun taas veteraanit haluavat enemmän täysipainoista suunnistusta.

Perustavaa laatua oleva ero on siinä, että veteraanit esittävät itse lajinsa kehitysehdotuksia kun taas IOF sanelee nämä ehdot huipuille. Mitä jos herrat Nordberg, Gueorgiou ja Ikonen tekisivät kansainväliselle liitolle ehdotuksen mahdollisesta MM-kisojen poikkeusjärjestelystä, jossa ei Trondheimin tapaan juostaisikaan keskimatkan kisan aikana lähes kilometrin matkaa viitoituksia pitkin. Perusteena muutokselle voisi olla vaikkapa... ööö... se, että ko. kisoissa saataisiin koko ohjeaika käytettyä täysipainoiseen suunnistukseen.

Mitä luulette, menisikö ehdotus läpi?

Ja taisin tekstin alussa ihan turhaan epäillä tiedotteen aitoutta. En vaan aina muista sitä, että kaikki mikä on internetissä, on totta.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan totta joka sana. Siis mitä helv....Poistetaan sitten kaikilta loppuviitoitukset myös Jukolassa. Maali suoraan metsänlaitaan, josta alkaa karttapuomit. Ja lapsilta ilman muuta pois loppuviitoitus. Siitähän voi saada estoja ja kompleksia, jos häviää toiselle. Hyvä Uzbe! .-Jn-

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole liitto pystyny torpedoimaan täysin veteraanien ehdotusta, vaan ainoastaan suosittelevat, ettei vaihtoehtoa käytetä. Kun taitaa niiltä veteraaneilta tulla liitolle suurin tuotto osanottomaksujen muodossa, niin täytyy koittaa miellyttää...

Anonyymi kirjoitti...

Veteraanit ulos Suomesta!

Anonyymi kirjoitti...

Tulkaa kattomaan Hervantaan, kun Luntamo ja Himanen vetää kilpaa 600m loppusuoraa asfaltilla.

Anonyymi kirjoitti...

Päätös saattaa perustua siihen, että joskus veteraanien MM-skaboissa porukkaa kaatui sanan lopullisessa merkityksessä loppusuoralle ja alettiin pohtia, josko olisi turvallisempaa lopettaa ajanotto vikalle rastille. Monet nimittäin eivät metsässä pysty niin kovaa vauhtia pitämään, että pumppu pettäisi ja vetävät sitten viitoituksen ihan äärirajoilla. Käsittääkseni jossain vetskukisoissa maailmalla tätä ajanottokäytäntöä toteutettiinkin. Liiton perustelu saattaa olla tätä nykyajan totuutta kiertelevää linjaa.

-köde-

Anonyymi kirjoitti...

paras kohta:
"Viimeisen rastin ja maalirastin välinen etäisyys tulee rajoittaa mahdollisimman lyhyeksi erityisesti keskimatkan kilpailuissa."

Kuka tekee pohjat? Joku 5 m voisi olla ihan hyvä tulos...

Anonyymi kirjoitti...

Tuo viimeinen linkki kaksPlussan keskusteluun on todellinen mediakriittisyyden helmi! U-tube on legenda.

yks ei-virtanen kirjoitti...

Hyvä juttu, sanasta sanaan totta - ja toisaalta niin surullista. Mistä helv....stä tähän lajiin on viime vuosina pesiytynyt sellaisia aktiiveja, jotka keksimällä keksivät kaikkia mahdollisia asioita, jotka a) vaikeuttavat järkevää toimintaa b) rapauttavat lajin uskottavuutta? Vielä karumpaa on, että nämä meidän liiton päättäjät (no ainakin osa) olivat vielä nuorina ihan täysjärkisiä ihmisiä. Shit, minkä piikin he ottivat???