Tapahtumat saivat alkunsa jo vuoden 2008 kesäkuussa, jolloin mies sai vastuulleen toisen osuuden juoksemisen suuressa suunnistusviestissä. Mies päästettiin metsään sijalla 112 ja hän sopi suullisesti joukkueensa johdon kanssa nostavansa sijaa huomattavasti.
Jo alkumatkan verkkainen tahti kuitenkin kiinnitti monen kanssakilpailijan huomion. Radan loppuosalla mies pummasi yhtä rastia lähes viiden minuutin ajan täysin väärässä mäessä.
Miehen tultua vaihtoon sijalla 99 mitään ei ollut enää tehtävissä joukkueen suorituksen pelastamiseksi ja joukkue jäi 20 parhaan ulkopuolelle.
Syyttäjän mukaan pohjoissatakuntalaista seuraa edustava mies osoitti täyttä piittaamattomuutta joukkueensa suorituksesta pudottuaan kartalta neljäsataa metriä ennen rastia numero 20.
Ensimmäisessä oikeuskäsittelyssä vuosi sitten yömies vetosi siihen, että hän oli ajautunut osuuden lopussa huonoon seuraan. Tuomittu kertoi, että hänet mukaansa houkutellut anttolalaismies veti hänet väkisin väärään mäkeen. Lisäksi suunnistaja väitti olleensa pummauksen aikana alentuneesti syyntakeinen. Hän kertoi muun muassa nähneensä harhanäkyjä ennen rastia. Turtolan käräjäoikeus määräsi miehen mielentilatutkimukseen.

Oikeudessa esitettiin todistusaineistona muun muassa syytetyn jättämä GPS-reitti.
Joulukuussa valmistuneen mielentilatutkimuksen mukaan vuonna 1985 syntynyt yösuunnistaja näki 300 metriä ennen rastia sijainneen neliönmuotoisen vitivalkoisen kuviorajan kohdalla aivan jotain muuta, jolloin tällä saattoi olla vaikutusta pummin törkeyteen.
Käräjäoikeus otti huomioon mielentilatutkimuksen tulokset ja tuomitsi miehen täyttä ymmärrystä vailla tehdystä pummista 30 vuorokaudeksi vankeuteen. Syyttäjän nostamat syytteet tuottamuksellisesta joukkuesuorituksen heikentämisestä sekä törkeästä sijoitusnostovelvollisen epärehellisyydestä jäivät kuitenkin näyttämättä toteen.
Ensikertalaisena tehdystä rikoksesta johtuen ehdoton vankeustuomio muutettiin 30 tunnin mittaiseksi pakolliseksi Salatut Elämät ja Kotikatu- TV-sarjojen katseluksi.
Kumpikaan osapuoli ei valittanut tuomiosta.
Ja ensi numerossa toimittaja on lähetetty ulkomaille, ihan Bangladeshiin asti!
4 kommenttia:
Samanlaisia rikoksia on tehty pilvin pimein ja jotkut niistä ovat olleet jopa huomattavasti törkeämpiä kuin tuo mainitsemasi tapaus. Ankaraan tuomioosi saattoi vaikuttaa tuo ennen suoritusta tehty suullinen sopimus sekä tekstistä päätellen jopa jonkinasteinen uhoaminen. Sitähän pidetään suomalaisessa urheilukulttuurissa erittäin paheksuttavana tekona.
Ehkä ensi kerralla muistat ennen suoritusta pitää suusi supussa ja kynttilän vakan alla, jolloin pääset yllättämään positiivisesti niin seurasi muut jäsenet kuin ehdonalaisvalvojasi.
Huikea. Jälleen kerran. :D
Tässä kohtaa lieventävänä asianhaarana voitaneen ottaa huomioon rastivälillä sijaitseva valkoinenalue, jonka ei siellä pitäisi olla.
Juu. Tämähän on hieno blogi!
Lähetä kommentti