Kerettiläinen näkökulma aiheeseen "Suunnistajien itsetunto"

Heipä vaan, lukijat!

Aluksi haluan sanoa, että sain satoja lukijapalautteita edellisestä tekstistä sähköpostilla, tekstiviestein ja faksilla. Täsmennetään siis yhtä asiaa.

Kun edellisen jutun alussa totesin, että jos täällä on hiljaista niin minulla menee hyvin. Tämä pätee siis siten, että harjoitellessani hyvin ja paljon, minulla ei ole aikaa eikä inspiraatiota kirjoittaa mitään tänne. Tällöin menee hyvin.

Mutta jos saan aivoinfarktin, minua puukotetaan tai joudun vasemmistolaisen sissiliikkeen kaappaamaksi, en todennäköisesti kirjoita tänne. Se ei silti tarkoita sitä, että näissä tapauksissa minulla menisi hyvin.

Mutta nyt aiheeseen. Saimme päivällä todistaa Liisa Anttilan huikeaa hopeahiihtoa SM-kisoissa Keuruulla. Suunnistajien, niin hiihto- kuin jalka-sellaisten keskuudessa se aiheutti ilon hetkiä. Ei niinkään siksi, että Lissu olisi hyvin harjoitellut ja kokenut urheilija, joka onnistui pakkasessa. Vaan pikemminkin siksi että Lissu on hiihtosuunnistaja ja suunnistaja! Siis meidän lajimme edustaja!

Samoissa kekkereissä hyvin tai kohtuullisesti hiihtivät myös suunnistustaustaa omaavat Maarit Korpi (korjatkaa jos olen väärässä mutta hän taitaa olla sama henkilö kuin se joka oli järjestämälläni Vollilla joskus vuonna lennonaikaiset ohjaamovierailut ja lankapuhelin), Silja Tarvonen ja Maija Hakala. Krista Lähteenmäki on suunnistustaustainen, mutta ei ollut tänään viivalla. Miesten puolella voimme toisinaan seurata Jussi Simulan ja kumppaneiden menoa. Ruotsin Martin Johansson teki maailmancupdebyyttinsä Otepäässä viikko sitten. Lisa Larsen oli Tour de Skin paras ruotsalaisnainen.

Joo ja tässä vaiheessa huomautuksena, että tuota kommenttikenttää ei tähän väliin tarvitse täyttää copypaste-tekniikalla kaikilla niillä nimillä, joita en luetellut. (esim. SM-hiihtojen lähtölistalla). Tottakai kaikki kansallisen tason hiihtäjät ovat käyneet joskus iltarasteilla ja vetäneet sen kolmen kilometrin radan alle puolentoista tunnin. Monia nimiä, niitäkin, jotka vetää kolmen kilometrin radan reippaamminkin, jäi mainitsematta. Tämän jutun pääpointti ei ollut luetella sellaisia ihmisiä, jotka sekä hiihtävät, että suunnistavat. Nuo, jotka luettelin eivät pelkästään ole käyneet iltarasteilla vaan ovat myöskin istuneet mutaisen maaliviitoituksen varressa rännän ja paskan yhdistelmäsateessa sekä kisan jälkeen ottaneet ämpärillä liian kuumaa vettä 100 vuotta vanhasta haisevasta soutuveneestä ja kaataneet sitä päälleen.

Jos vihdoin määrittelyvaltakamppailun jälkeen pääsisin itse asiaan.

Me siis hehkutamme ja kannustamme hiihtäviä suunnistajia kun he pärjäävät. On hienoa että suunnistaja pärjää myös oikeille hiihtäjille. Sama pätee myös esimerkiksi juoksulajeissa mutta nyt teemana on hiihto kun ulkonakin on 20 pakkasta.

On siis hienoa "näyttää" vähän hiihtäjille että suunnistaja pärjää hiihdossa. Suunnistaja ja hiihtosuunnistaja Liisa Anttila pistää kunnolla köniin hiihtäjille. Martin Johansson vetää hienosti 20 sakkiin "oikeiden" hiihtäjien joukossa. Siis pientä näpäytystä sinne suuntaan: kummat ovatkaan kovempia, hiihtäjät vai suunnistajat?

Mietitäänpä asiaa toisinpäin. Mitä jos Lissu onkin hiihtäjä? Ja Martin? Miten hiihtäjä voi pärjätä suunnistuksessa? SM-tason hiihtäjä tulee ja pärjää suunnistuksessa useiden sm-mitalien arvoisesti. Hiihtosuunnistuksessa tämä hiihtäjä pääsee kiertämään maailmancuppia ja vielä menestyy siinä. Ruotsin puolella maailmanluokan hiihtäjä Martin Johansson voitti O-ringenin ylivoimaisesti, taakse jäi suunnistuksen MM-mitalisteja. MM-kisoissa hän on voittanut mitalin ja monet ammattisuunnistajat jäivät taakse.

Kesällä suunnistuksen MM-kisojen TV-lähetysten aikaan kaikki hiihtoihmiset kannustavat rajusti Johanssonia ja Anttilaa, koska on mukava nähdä, että hiihtäjätkin voivat pärjätä suunnistuksessa. Hiihtoaiheiset keskustelupalstat tulevat täyteen hehkutusviestejä kun Martin ja Lissu pärjää tuolla "oikeiden" suunnistajien kanssa. Vai onko näin? En usko.

Niin kutsuttu omien hehkuttaminen liittyy vahvasti lajimme identiteettiin. Suunnistus on kautta aikain ollut esillä vähemmän mediassa hiihtoon verrattuna. Suunnistus on ollut (ja on yhä?) pieni laji, jopa marginaalilaji. Siksi suunnistajien ja hiihtosuunnistajien pärjääminen muissa "isommissa" lajeissa pönkittää itsetuntoamme: "Katsokaas vaan, ei se suunnistus sittenkään ole niin kämyinen laji!"

Suunnistusihmisten huono itsetunto pakottaa suunnistajat markkinoimaan lajiaan AINA kun siihen tulee tilaisuus. Lissun pärjätessä meidän on kerrottava että "Tuo on suunnistaja!" ja on hyvä myös pitää mielessä että Tanja Poutiainen on käynyt Venloissa ja iltarasteilla. Ja koska omassa lajissaan niinkin hyvä kuin Tanja on suunnistanut, lajin pitää olla huikean hieno ja hyödyllinen!

Työpaikkojen kahvipöydässä pitää markkinoida lajia aina tilaisuuden tullen: "Teidänkin pitäisi käydä iltarasteilla Rusko-Hervannassa, se on hieno liikuntamuoto!"
Ja kaikki nyökyttelevät: "On se kova laji" (joskaan he eivät silti mene sitä kokeilemaan, mikä ei välttämättä ole automaattisesti huono asia).

Suunnistuksen maine marginaalisena lajina mobilisoi kaikki suunnistajat myöskin puolustamaan lajiaan kaikelta negatiiviselta kritiikiltä. Jos joku HIFKn pelaaja käy täysin kostomielessä Mäntylän kimppuun, syntyy kohu ja keskustelu jääkiekon luonteesta, johon osallistuu paljon ihmisiä. Keskusteluun osallistuneiden määrä on kuitenkin 0,5% lajin harrastajista ja sitä seuraavista. Pohditaan kuuluuko tämä tämmöinen jääkiekkoon vai ei ja mitä pitäisi tehdä. Kuukauden päästä kaikki ovat unohtaneet jo koko asian.

Jos taas suunnistuskisoissa joku onneton järjestäjä katkaisee yhden puun luonnonsuojelualueelta, syntyy kauhea hässäkkä ja paniikki. Dagens Nyheterin sisäsivun oikeassa laidassa on kolmen kappaleen juttu siitä kun suunnistaja kaatoi puun luonnonsuojelualueelta. Koko suunnistajayhteisö puolustaa kahvipöydässä että "Se oli vahinko ja suunnistajat ovat luontoystävällistä väkeä". Samalla suunnistusaiheiset keskustelupalstat täyttyvät voihkivista viesteistä "Mikä kammottava lommo syntyi nyt lajimme maineeseen, menikö suunnistukselta maine lopullisesti?". Skogsportin pääkirjoitus ja kolme sivua käsittelee aihetta ja jutun yleissävy on musta.

Edellämainittu puunkaatoesimerkki ei ollut keksitty vaan näin tapahtui viime kesänä. Ruotsista kuuluu muutenkin tuttuja uutisia.

Ruotsin vuoden urheilijan valinnan yhteydessä valitaan myös Jerringspriset. Kuten linkistä voimme lukea, palkinnon saaja valitaan yleisöäänestyksellä. Suunnistaja Helena Jansson oli yksi ehdokas palkinnon saajaksi.

Ruotsalaisten suunnistusnetistä eli Alternativetistä saimme lukea oikein "Päivän puheenaiheiden" verran tekstiä äänestyksestä.

Keskustelussa sivuosaan jäi se kuinka hyvä Jansson oli kaudella lajissaan ja oliko menestys Jerringin arvoinen. Kun kerran Jansson on nimetty saajaehdokkaaksi, suunnistajan velvollisuus on äänestää häntä, ihan sama mitä muut maan urheilijat ovat saaneet aikaan. Jos Helena voittaisi, saisi laji lisää julkisuutta! Jokaisen suunnistajan kuuluu rekrytoida veljensä, setänsä, koiransa, äitinsä ja isänsä mukaan äänestämään Helenaa Jerringpalkinnon saajaksi. Mikäli suunnistajat saisivat mahdollisimman suuren joukkovoiman esiin, saataisiin kymmeniä tuhansia Janssonia äänestäviä!

Keskustelun avasupuheenvuoron lausunut nimimerkki "j" toteaa lopuksi:

"Sen får vi hoppar att ett gäng läser fel och i bara farten röstar på Helena Jansson istället för Jonsson, då kanske...."

eli "toivotaan, että porukka lukee nopeasti väärin nimet ja äänestää vahingossa Helena Jonssonin sijaan Helena Janssonia"

Huikeaa.

Olisi siis helvetin hienoa jos suunnistaja saisi mainetta ja kunniaa, ei niinkään omien suoritustensa kautta (Sprintin maailmanmestaruus, MM-viestihopea, PM-keskimatkan voitto ja kolmas sija maailmancupissa) vaan siksi, että tavalliset kansalaiset äänestäisivät vahingossa suunnistajaa ampumahiihtäjä Helena Jonssonin (Maailmanmestaruus takaa-ajossa, hopea viestissä ja pronssi yhteislähdössä sekä maailmancupin kokonaisvoitto) sijaan.

No miten itse äänestyksessä käy?

Ampumahiihtäjä voittaa ja saa palkinnon. Janssonin edelle menevät myös potkupalloilija Zlatan Ibrahimovic ja tennismies Robin Söderling. Helena on toiseksi paras Helena sijalla neljä.

Sitten kirotaan ja mesotaan, että saatanan jalkapalloilijat kun ne omalla murskaenemmistöllään äänestää Zlatania tietämättä mitään muista lajeista.

Niin se vaan menee. Nimimerkki Addea mukaillen: Kumman brasilialaiset tuntevat paremmin, Minna Kaupin vai Kimi Räikkösen?

Saisikohan näistä suunnistussosiologisista pohdinnoista lisää materiaalia aikaan?

-Ei ei, et sä voi kirjottaa noin. Jos joku tavallinen tallaaja lukee tätä niin nehän saa sellasen käsityksen suunnistuksesta että tää on ihan sisäsiittoinen marginaalilaji. Sittenhän tän lajin maine menee lopullisesti. Älä pliis kirjota!