Monethan lyö näihin blogeihin kartan ja sitten selittää rasti kerrallaan, mitä siellä on nähty, miten on menty ja kenen kanssa. Ne on ihan kivoja juttua kelata suoraan loppuun ja lukea viimeisen rastin jälkeiset kommentit ja analyysit.
No mä lätkäsen samanlaisen koko viime viikonlopusta.
Ratana oli kuvan kaltainen setti. Mielenkiintoista oli, että radalla sai jättää käymättä ihan kuinka monta tahansa rastia. Itse jätin väliin vitosen eli Rusko-Hervannan viestin. Näin jälkikäteen ajateltuna myös kakkosrastin olisi voinut jättää käymättä.
Koti-Yösprintti
Liian tuttu maasto. Vedän koko rintin kattomalla aina kerran karttaa tietäen jo missä seuraava rasti on. Saattoi johtua siitä, että taisin reenata noin 100% kaikista syys-lokakuun reeneistä kisamaastossa poislukien jotkut mansecupit, Tainin reenit ja kisat.
Tämä tietenkin kostautui, kun joku KeparDIn vatuuseista oli laittanut parit reitinvalintavälit sinne. Itse vedin suoraan, eikä se ainakaan ekalla välillä kannattanut. Olin luultavasti kuitenkin nopein suoraan menijöistä. Lisäksi kiersin koko Hallilan koulun, kun katsoin ettei siitä aidasta pääse yli. Taisi siinäkin nelkyt sekuntia mennä.
Yösprintti-Koti
Voi jessus, että näittenkin kisojen päätteksi piti tehdä loppuverryttely.
Koti-Huuma
Saunotaan oikein Nouskin porukalla. Spekuloidaan. Olin torstai-iltana Barbaarissa yhdellä ja päätin etten mene ollenkaan ol-pubiin. Nimetön seurakaveri kuitenkin houkuttelee mukaan ja menemme Huumaan seitsemälle.
Huumassa eräs naisimmeinen tulee ihmettelemään, että miksi emme koskaan juttele selvinpäin. En osaa tai edes ehdi sanoa mitään ennekuin hän sanoo, että pidetään se linja. No pidetään vaan. Kysyn häneltä onko tuo Henrik Löfåsin näköinen kaveri Henrik Löfås. Hän ihmettelee olenko homo kun olen kiinnostunut siitä. Vastaan että en ole, vaan olisin lähinnä kiinnostunut siitä, että onko Henrik tekemässä kovia tuloksia täällä. En saa vastausta onko se Henrik. Kysyn uudestaan ja saan vastaukseksi, että Henrik Löfåsilla on tyttöystävä. Ah kiitos tiedosta.
Koukkaan noin 40 sekuntia tanssilattialla.
Huuma-Koti
Onneksi nimetön seurakaveri veti seitsemän jäävettä ja pääsen auton kyydissä kotiin.
Koti-NSM-normi
Aamu on utuinen ja luminen. On tulossa mukava kisa. Lähden avaamaan uraa neljäntenä kaverina. On ihan kivaa vaikka tiedän, että tulee ihan jäätävä tappio kaikilla osa-alueilla ensimmäisten joukossa umpihangessa tarpoessa. Kolmosella hyvä meininki loppuu, kun lyön polven kiveen niin kovaa, että kivestä lentää kipinöitä. Se polvi ei ole vielä kolmen päivänkään päästä terve, mutta ei sille vissiin pahemmin kuitenkaan käynyt. Hyvä meininki loppuu lopullisesti tunnin kohdalla hyytyessäni totaalisesti.
Juomarastilla on meininkiä. Maistan rastin antimia. Ei maistu juuri miltään.
NSM-normi-Vesa Taanilan koti
Vesalla saunotaan ja saunotaan. Voisihan sitä juoda vaikka vettäkin välillä, mutta minäpä juonkin kahvia. Luetaan kaiken maailman suunnistusblogeja, kirjoitetaan Turtolan Työväen Sanomien sähke Kangasala SKn Korvin Kuultua-palstalle ja muistellaan jo viikkoja sitten kaatunutta Facebookin Kauden Kaatajaista. Se oli hauska kaveri se.
Vesa Taanilan koti - Banketti
Teekooälläläisen kuustoistasella matkataan kaupunkiin. Bussissa on tunnelmaa.
Itse banketissa lähelläni istuu muun muassa kolme ruotsalaista miestä. Yhden nimen tiedettyäni sanon hänelle, että hänen pitäisi puhua Isak Bergman takaisin kasvattajaseuraansa, jotta hänkin saisi paremman loppusijan viestissä. Toisen nimikylttiä katsottuani totean hänelle, että miehellä on sukulaisia Täby OKssa. Kaverit ovat ihmeissään paikkansa pitävistä tiedoista. Niin olen minäkin. Voi luoja mistä minä nuokin repäsin?
No vasemmalla puolella oleva kaveri heittää myös hyvän. Sanon olevani kotoisin Jyväskylästä, ja hän osaa samantien kysyä viime kevään tunnelmista Jypin voiton jälkeen. Hän kysyy tarkemmin missä asuin ja sanon että Lutakossa, jolloin hän toteaa ruotsiksi että sehän on siinä Paviljonkin vieressä. Niinhän se on.
Kaikki ruotsalaismiehet juovat valkoviiniä, joten kolme punaviinipulloa jää illan urakakseni.
Banketti-Koti
Kaikki armeijan käyneet ja rynnäkkökiväärillä ampuneet tietävät, että laukauksen aikana syntyy takapotku eli rekyyli. Rynkyllä ampuessa rekyyli syntyy välittömästi laukaushetkellä.
Myös punaviinistä syntyy rekyyli. Rynkystä poiketen se kuitenkin syntyy 15 - 120 min laukauksen jälkeen. Punaviinin rekyylin ajankohta ja voimakkuus riippuvat pääosin siitä mistä asennosta on ampunut ja onko vetänyt sarja- vai kertatulella.
Kello 1 tajuan, että punaviinit potkaisevat kohta takaisin. Lähdemme Outin kanssa kotiin. Taksia joutuu odottamaan tunnin, bussi menee kolmen vartin päästä. Sitten bankettipaikan rappukäytävässä vastaan tulee Lotta Karhola, joka kyydittää meidät kotiovelle.
On nuo Pyrintöläiset mukavia kyydintarjoajia. Kaksi vuotta sitten Tsaari kyyditti FinnSpring-viestin pronssille, samainen mies vuotta myöhemmin AM-pitkällä maaliin. Lisäksi Jouni Mähönen tarjosi kyydit AM-pronssille pitkillä tänä vuonna ja nyt Lotta banketista kotiin! Ja kaikki teki vielä kaiken selvin päin!
Selvisin maaliin. Jälkimaku viikonlopusta oli ihan positiivinen.
1 kommenttia:
Et muuten ollut nopein suoraan mennyt ensimmäisellä reitinvalintavälillä ;)
Lähetä kommentti