Itsensä kiduttaja-artikkelisarja

On syksy ja synkkien ajatusten aika.

Monet maallikot pitävät esimerkiksi kestävyysjuoksijoita itsensä kiduttajina. He kun päivästä toiseen tahkoavat lenkkipoluilla joskus liian pitkään ja joskus liian kovaa. Veren maku suussa juoksemisessa ei nähdä olevan mitään järkeä, eikä siitä ole mitään hyötyä. Toisaalta juoksijoita, hiihtäjiä ja suunnistajia ihaillaan sen vuoksi, että he vetävät itsensä kipukynnyksen yli ja tajunnan rajamaille.

Todellisuudessahan me nautimme siitä. Emme välttämättä juuri harjoituksen aikana, mutta kovan tai pitkän, tai pitkän ja kovan harjoituksen jälkeen fiilis on suunnattoman hieno. Osin fyysisesti endorfiinien jyllätessä kropassa, osin henkisesti kun semmoinen rykäisy on onnistunesti takana.

Todellisuudessa urheilu ja kovat harjoitukset eivät ole itsensä kiduttamista. Loppupeleissähän pyrkimyksenämme on tosiaankin se nautinnon saaminen, vaikka sitten treenin jälkeen.

Itsensä kiduttaminen on sitä, että tekee sellaisia asioita, joista ei nauti tippaakaan. Kyseessä ei saa olla edes jokin lyhytnäköiseen hyödyntavoitteluun pyrkivä toiminta, josta koituu pidemmän päälle harmia.

Tällainen lyhytnäköinen toiminta voisi olla vaikkapa housuun kuseminen. Siinähän ihminen kokee hetkellistä hyötyä päästyään eroon kusihädästä, mutta pidemmän päälle kärsii fyysistä ja sosiaalista harmia kun housut ovat märät.

Tätäkään itsensä kiduttaminen ei siis ole vaan se on sellaista täysin järjesvastaista toimintaa, josta ei ole mitään hyötyä missään vaiheessa itselle eikä muille.

Ensi viikon aikana maanantaista torstaihin julkaisen artikkelin päivässä, jossa esittelen suunnistajalle mahdollisia tapoja kiduttaa itseään. Näytän siis teille toimintaa, missä ei ole mitään järkeä, ja josta koituu pelkkää harmia.