maanantai, 12. lokakuuta 2009

Turtolan Työväen Sanomat: Hytösellä kohtalainen viikonloppu Ruotsissa


Juho-Veikko Hytösen alkumatkan haparointi päättyi rajuun loppunykäisyyn avausosuudella. Koko reissusta Hytönen selvisi vähin virhein.

Ykkösrastilla Hämeenlinnan kakkosjoukkueen avaaja asettui MS Parman Tomi Mattilan letkaan. Kakkosrastilla letkalle kävi kuitenkin kuin Suomen kansalle vuoden 2007 eduskuntavaaleissa

-Ajauduimme turhan oikealle, kertoi myöhemmin illalla Vikingterminaalin viereiselle kalliolle eksynyt Hytönen.

Kolmosrastille Mattila ja Hytönen tekivät vielä lisää epäsujuvuuksia, jolloin osuutta johtaneen Petteri Muukkosen ja Hämeenlinnan kakkosen väliin oli ahtautunut reilusti yli sata henkilöä, joilla oli pitkä tukka tai joiden sukunimi oli Liimatainen. Tämä luonnollisesti hidasti Hytösen etenemistä.

-Näitä kavereita on paha ohittaa. Metsässä heistä ei voi päästä ohi kun juoksevat uralla. Polulla he vastaavasti juoksevat nelosta, ovathan hekin viikottaiset intervallinsa tehneet.

Loppuosuudella Juho-Veikko kuitenkin rasitti hengitys- ja verenkiertoelimistöään niin, että jopa Södertäljen Mats Hellstadius jäi taakse. Eroa kärkeen kertyi kolme ja puoli minuuttia. Lopputuloksissa Hissin kakkonen eli Mannakakkonen löytyy sijalta 158.

Hämeenlinnan Suunnistajista Hytösellä on pelkästään positiivista sanottavaa.

-He ovat todella mukavia ja elämänmyönteisiä ihmisiä. Yleensähän joka seuraan mahtuu yksi tai kaksi vatuusia, mutta Hississä en sellaisia henkilöitä ole nähnyt.

Yhden palautusjuoman jälkeen Hytönen osaa antaa myös risuja Hämeenlinnan ylpeydestä. Kritiikin kärki kohdistuu seuratelttapaikan varaajaan.

-Telttamme oli aivan Tullinge SKn teltan vieressä, joka kuhisi 18-22-vuotiaita sveaneitokaisia. Oli tavattoman vaikea keskittyä kisaan tällaisessa visuaalisessa ympäristössä, kertoo Hytönen ja osoittaa vasemmalle.

Paluumatka oli Hytösen mukaan erittäin antoisa ja itseluottamusta antaneen avausosuuden ansiosta hän jaksoi valomerkkiin asti.

-Kun näin Elmeri Vähäsen kahtena, eikä kumpikaan tullut puhumaan minulle ajattelin, että voi jumalauta. Kun hetkeä myöhemmin näin kolme Lauri Sorsaa, joista yksi tuli puhumaan minulle, ajattelin että nyt on parempi mennä nukkumaan, kertoi tunnin aikaerosta silminnähden rasittunut Turtolan mies.

Kisassa oli viivalla myös toinen turtolalainen. Kangasala SKn joukkueessa ensimmäistä rynnäkköpätkää juossut Outi Ojanen sijoittui joukkueensa mukana 27. sijalle.

4 kommenttia:

Timo kirjoitti...

Hellstadiuksen niistäminen on kyllä maininnan arvoinen suoritus. Äijä oli sentään voittamassa Isotonic- viestiä v.82.

Anonyymi kirjoitti...

kaivoit vanhan klassikon esiin...
hienoo että jaksat tehä tota perusduunia näitä juttuja varten

moccamaster kirjoitti...

onko hissin kakkonen lähdössä smålantiin?

Hytösen Uzbe kirjoitti...

Hissin kakkosesta en tiedä, mutta ainakin Nouskin ykkönen on lähdössä småleen.