tiistai, 22. syyskuuta 2009

Kohti WMOCia: Omistautuminen

Nykyään ei vanhat enää panosta. Se näkyy tulostasossa.

Pitäisi panostaa ja tämänkin urheilulajin parissa se vaatii tietynlaista omistautumista.

Kuinka moni Austraaliaan kisailemaan menijöistä on käynyt aikaisemmin maassa? Veteraaniurheilu ei ole mitään hauskanpitoa, missä mennään tutustumaan uusiin maihin ja suunnistamaan uusiin kiehtoviin maastoihin. Välillä sitten juodaan punaviiniä, katsotaan kengurua ja oopperataloa. Ei ei ei.

WMOCiin lähtevien tulee muistaa, että he edustavat Suomea. Suomi on suunnistuksen kärkimaa ja silloin sen tulee näkyä kaikissa arvokisoissa, myös WMOCissa. Parasta toki olisi, että heti Portugalin kisojen jälkeen, tai viimeistään viime syksynä olisi menty kisamaastojen viereisiin mallimaastoihin suunnistamaan edes kolmeksi päiväksi. Nyt porukka lähtee sinne takki auki ja on kisapaikalla aivan liian myöhään aikaeroon totutellakseen.

Ja kun ei vanhus- tai veteraani-sanoja saa käyttää niin käytetään hienovaraisempaa ryhmä kakkosen ihmiset- termiä.

Tulevana kunnanmiehenä pitääkin muistaa käyttää tätä sanaa kun puhutaan Tampereen Koukkuniemen tilanteessa, jossa Ryhmä 2:n ihmiset tarvitsevat lisää hoitajia ja paremmat olosuhteet. Lisäksi kunnan pitää valmistautua kokemaan ne haasteet kun Ryhmä 2:n ihmiset jäävät eläkkeelle eivätkä enää työskentele tai rahoita tätä ihanaa kansantalouttamme. Pitää myös muistaa, että Ryhmä 2:n ihmiset ovat potentiaali, eivät kuluerä! Nykyinen elintaso ja kehittynyt lääketiedet pitävät siitä huolen.

Noniin, siis nämä ryhmä kakkosen ihmiset käyttävät suvun sisäisiin suhteisiin aivan liian paljon aikaa. Käydään lapsenlasten synttäreillä ja käydään YO-juhlissa, rippijuhlissa ja muissa valmistujaistilaisuuksissa. Tässä tuhraantuu treeniaikaa.

Miksi ylipäänsä välittää omista lapsenlapsistaan? Eiväthän nekään välitä sinusta! Kortti ja Dumle-paketti (tai 200 euroa rahaa) riittää rippikoululaiselle, läsnä ei tarvitse olla. Myös tuttavien syntymäpäivät vievät aikaa. Ei-suunnistavan tuttavan viiskymppisille voi lähettää konjakkipullon ja kukat.

Hyvän ystävän tunnistaa siitä, että se jatkaa intervalleja kanssasi, vaikka pitkospuut olisivatkin jo loppuneet ja vetoa olisi jäljellä vielä neljäkymmentä sekuntia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Edellisistä veteraanien kisoista Australiasta Tasmaniasta enollani Kalervo Laurilalla on ikimuistoinen kokemus, hän taisi kilpailla sarjassa H60.
Karsintojen jälkeen, jotka hän voitti, oli oikeutettu lähtemään sarjassaan viimeisenä.
Hänen onnekseen edellälähtijät olivat vieneet kaikkikartat ja hänelle jäi ns.luukouraan. Mutta ei hätää harmitus kaikkosi siinä hölkätessä takaisin kilpailukeskukseen näes tämä luu pelasti hänet Tasmanian pussipirunhyökkäykseltä. Piru jäi rouskuttamaan luuta ja Kallu pääsi ehjinnahoin kotimatkalle.
Terveisin Virtsu

Timo kirjoitti...

Homma selkeni viimeistään tämän blogisiivun asiossta kristallinkirkkaaksi. Nouskin R2 -kaaderin ens kauen yhteisharjoitukset pitää sisällään yksinomaan intervalleja.