Noni.
Nainen, joka asuu meillä lähti tuossa alkuviikosta Lappiin anoppinsa ja appiukkonsa kanssa. Tunturisuunnistukseen se osallistuu ja sillei.
Nyt on sitten jäänyt aikaa kaikenlaiseen. Innostuin ruuanlaitosta.
Vaikka tähän asti ruuanlaittotaitoni on lähinnä rajoittunut teoreettiseen teevedenkeittoon, niin tänäänkin olen paistanut pannulla kanapihvejä ja kattilassa pastaa kuin vanha tekijä konsanaan.
Ai niin. Olenhan saanut sotilaskoulutuksen ruuanlaittoon. Oon nimittäin reservin talousaliupseeri. Ja vielä kersantti, joten en ihan turhapoika olekaan. Muistaakseni loppusodassa onnistuttiin niinkin hyvin siinä ruoanlaitossa, että meidän Kuoreveden pusikossa sijainnut kenttäkeittiö pääsi siihen Punaiseen Oppaaseen, jossa nimetään kaikki Euroopan Michelin-ravintolat.
Mutta se on ihan eri asia käskeä laittamaan ruokaa kuin tehdä itse.
Olen näin alkuun erikoistunut salaatteihin. Joensuun leirillä panin merkille Taanilan Vesan kokkaamista katsellessa, että esim. jäävuorisalaatin paloittelu ei sittenkään ole mitään avaruustiedettä. Se on melko helppoa. Siitä innostuneena sitten sekoitin kulhoon jäävuorisalaattia, sitä tavallista salaattia (mitä myydään ruukuissa), kurkkua (oiva kurkku, heh heh), tomaattia ja porkkanaa.
Porkkanat raastoin Outin juustoraastajalla. Saattoihan siinä loppuvaiheessa sekaan raastua vähän omia rystysiäkin, mutta omaa kehoahan se vaan on.
Paprikaa en laittanut koska olen sille allerginen. Joensuun leirillä huomasin olevani allerginen. Nimittäin joka kerta kun paprikanpala joutui suuhun, tuli ihan armoton vitutus suussa olevan pahan maun takia. Ei kai siinä voi muustakaan olla kyse kuin allergiasta.
Sen verran täytyy kyllä mehustella, että oli sellaiset ruoat ja pitkälti itse tehdyt luomuruuat että! Carlsberg oli varmaan ainoa, jonka valmistamiseen en omin käsin koskenut. Pitää varmaan opetella keittämään pontikkaa, niin sekin puoli ravintoasioista on sitten itse hoidettu.
Näillä ruuilla ois sydän käyny monen naisen sydämeen. Ainoastaan mun luontainen ujouteni ja oven nimikyltissä lukeva Ojanen on rajoittava tekijä.
Mutta kyllä se Ojanen siellä ovessa on hyvä juttu. Nimittäin täällä odottaa ihan helvetin paskanen keittiö emäntäänsä. Mikä haju tulee siitä kun tuo puurokattila, paistinpannu, vanhat makaroonilaatikonjämät vuoassa, pastakattila, porkkanan vihreät osat ja kurkunpää tuossa keittiötasolla vielä alkuviikkoon saakka muhivat?
Pitää varmaan mennä Veskun ja Petrin luo asumaan viikonlopun jälkeen. Toisaalta Topikin lähtee Unkariin varmaan jo kohta niin siellä vois olla häiritsemättä ketään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Ajatus/lyöntivirhe:
Olis tietenkin tie käynyt monen naisen sydämeen. Tai miten ikinä se sanotaankin. Ei voi muistaa. Kai tajusitte pointin kuitenkin?
Joku saattaisi pitää tekstiä hieman sovinistisena ainakin nykyisen tasa-arvohöpötyksen aikana, mutta on aivan oikein, että emäntä hoitaa emännän työt. Isännälle jää vastaavasti isännän työt. Hytönen niittää parhaillaan heiniä ja pilkkoo polttopuita talven varalle. Isännelle kuuluu tietenkin myös veden hakeminen kaivosta, ojan kaivuu, sikojen lahtaaminen ja kyntäminen. Mutta muista Hytönen jättää se paskahuusin tyhjennys loppusyksyyn. Ikävää hommaa näillä helteillä.
Sit hei pliis joku roti noissa kommenteissa :) Viittaan lähinnä siihen, joka ei täällä enää näykään.
Hianoa kokkausta. Sähköpostistas voit jo katella ja googlailla mitä erikoikuuksia sitä syksyllä suuhun pannaan tutkimuksen merkeissä. Ja tossun liikkuminen niin maan mainiosti on se pointti!=)
mie kyl haluisin nähdä sen poistetun kommentin. jospa vaikka kirjoitat äidinkielen aineistoaineen siitä seuraavassa tekstissäsi.
Ensimmäistä kertaa blogi-, feisbuukki- ja koodausaikauden lyhyen historian aikana kerään kaiken rohkeuteni ja avaan kirjallisen arkkuni (sanallinen on ollut aina apposen auki). Uskallan ilmaista itseäni julkisesti, tietenkin nimettömänä. Kohteeksi otan utspen, joka ei mahdolisen tappelun sattuessa pärjäis mulle. Kommentoin rakentavasti ja selkeästi. Ja utspen sensuurin puukko iskee samantien! Tästä pettyneenä taitanee tämä viesti olla viimoinen argumenttini bittiavaruuteen.
Pontikankeitosta on helppo puhua, mutta sen tekemiseen ryhtyminen vaatiikin osaavaa, pitkäpinnaista ja toimeliasta kaveria. Taitaa homma jäädä sille saman jossittelun linjalle kuin esim. kova urheileminen kuntoilun sijaan tai muutto suunnistusparatiisiin. Kannustan ilman muuta kovasti kaikkiin noihin! Unelmiahan saa ja pitääkin olla, mutta pitääkö ne kaikki turhat mölyt mahastaan päästää, koska jos mitään ei tapahdu, niin aika äkkiä joutuu naurunalaiseksi pelleksi. Jutut on kyllä hyviä ja niitä lukee mielellään, joten jatka vaan kirjoittelua. Painoa sanoille tulee vielä enemmän, kun tulee jotain näyttöä muustakin kuin kyvystä haaveilla, joka taito nykyisin näyttää niin monelta puuttuvan.
Kyllä voi ihmistä ahdistaa.. Yllä olevaa ihmistä siis.
Lähetä kommentti